Ohi on. Viimeinen matkapostaus Helsingin Töölöstä, olkaa hyvät.
Nyt on outo olo.
Pääsin omaan kotiin. Astiat ovat kaapissa, vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään ja kirjahyllyssä on enemmän kirjoja kuin muistelin.
Vaihdoin huonekalujen järjestystä vanhasta ja olen tyytyväinen. Vähemmillä huonekaluilla kaksio vaikuttaa avarammalta. Erinäisiä tauluja minulla on tolkuton määrä. Saa nähdä, laitanko niitä enää seinille.
Nyt todella tuntuu siltä, että olen kotona. Tajuan nyt, että viimeisen kuukauden ajan olen elellyt jonkinlaisessa välitilassa, kun evakkoilin Helsingin Ullanlinnassa. Vasta palattuani tänne enkelten Töölöön olen todella tullut kotiin.
Mikä merkitys omilla seinillä onkaan. Olisin kuvitellut, että perhe, ystävät ja sellaiset arkirutiinit kuin työ loisivat Suomi-fiiliksen. Mitä vielä.
Vasta nyt, kun ikkunasta näkyy harmaa Runeberginkatu ja alla on maailman mukavin sohva, tunnen todella olevani Suomessa. Koemakasin sänkyni ja tuihotin kattoa viisi minuuttia.
Minun kattoni.
Olin niin onnellinen, kun viimeisen kerran suljin kämppäni oven elokuussa 2009.
Olen niin onnellinen nyt.
Tämän katon alle on mahtunut tavaton määrä huonoja hetkiä. Työstressin takia nukkumatta jääneitä öitä. Vituiksi menneiden ihmissuhden takia itkettyjä itkuja. Yleistä ahdistuneita ja paikattomuutta. Aivan erityinen kodittomuuden tunne: minä en kuulu tänne, minun pitäisi olla maailmalla, siellä minun on aina ollut hyvä.
Ja nyt. Täällä on hyvä.
Tätä blogia on ollut ihanaa kirjoittaa. Välillä se oli helppoa, joskus tavattoman tuskaista. Ne huonommat postaukset, joita täällä oli, syntyivät aina hitaasti, kun sanottavaa ei oikein ollut ja jotain piti kuitenkin kirjoittaa. Yleensä niin ei onneksi ollut. Tai se riippuu kai siitä, keneltä kysytään. (Maailmis, please, mun on ikävä, sano jotain!)
Olen iloinnut jokaisesta palautteesta, jonka olette kirjoittaneet, niistä negatiivisistäkin. Ilman blogia reissu olisi ollut taatusti erilainen. Minulle oli suuri ilo ja kunnia saada jakaa matka teidän kanssanne.
Olen lueskellut vanhoja postauksia muistinvirkistykseksi ja saanut elää reissun hienoja ja huonoja hetkiä uudestaan. Kirjoitin viimeisimmästä ihmissuhdefiaskostani täällä reilu vuosi sitten. Erityinen kiitos, kiitos ja kiitos vielä kerran, että kannustitte ja tuitte silloin. Se tuli tarpeeseen.
Tämä on viimeinen postaukseni tältä erää.
Jos teille tulee vielä myöhemmin mieleen kysymyksiä, jotka ovat jääneet kaihertamaan, lähettäkää ne sähköpostilla osoitteeseen merja.mahka@iltasanomat.fi. Vastaan mielelläni. Maailmassa on kovin vähän asioita, joissa olen hyvä, mutta kaikenlaisissa matkailuun liittyvissä kysymyksissä olen aika haka. Eli kysykää pois, minusta on mukavaa päästä pätemään!
(Osaan myös viheltää kielellä. Siinä saatan jopa olla maailman paras.)
Kiitos.
Kiitos.
Miksiköhän mulle tuli tippa silmään??
No, toivottavasti lisäät vielä jossain vaiheessa nuo “puuttuvat” 14 maata plakkariin ja kuulemme siitä sitten joskus. Lupaatko?
Ja KIITOS itsellesi. On ollut mukava kulkea kanssasi ympäri maailmaa
On se ihanaa, kun kahdesta eri ääripään asiasata voilla onnellinen. Olin onnnelinen hiidellessäni Lapissa ja nyt olen onnelinen kun parantuneen luunmurtuman särky hellittää.
Kiiitokset Merja. Oli ihanaa reissata kanssasi. Ikävä tulee. Jos se kirja joskus syntyy, niin haen siihen omistuskirjoituksen.
Iso Kiitos mahtavasta blogista! Joka toi helpotusta kaukokaipuuseen!:)
Kiitos, että olet jakanut matkasi kanssamme! Tää on ollut ehdottomasti paras seuraamani blogi. KIITOS.
Kiitoksia todella paljon erinomaisesta blogista!
Kiitos kovasti blogistasi. Olen seurannut sitä koko ajan ja ollut joka kerta iloinen uudesta postauksesta.
Jollakin tavalla blogisi on merkinnyt minulle aika paljon. En varmaan ole ainoa, jolle se on toiminut muistutuksena siitä, että elämässään voi tehdä melkein mitä vain, kun vain pistää tapahtumaan eikä vain jää monkottamaan että jos olisi aikaa tai rahaa tai mitä vain muuta. Kiitos ja hyvää jatkoa.
Nyt onkin sitten totuttelemista Pohjolan arkeen ja hygienisyyteen. Taitaa jäädä kaivertelemaan…seuraava reissu ?
Kiitos blogistasi, ikävä tulee.
Että ihan viis minuuttia jaksoit olla vaan..varmaan maailmanmiehellä on syynsä jotka tiedän mut te ette.
Anyway dänks!
Kiitos. Tulee ikävä. Jos ikinä näen pärstääsi stadin yössä tarjoan ehdottomasti kaljat.
Hurr, meni kylmät väreet ja tippa tuli linssiin. Kiitos itsellesi. Nauti Helsingistä, ruisleivästä, ystävistä ja kaikesta muusta mitä se ihana kaupunki pitää sisällään.
Siis come on Kamoon! Mitä tiedät Maailmiksesta sellaista mitä me muut emme?! Kerro heti!
merja
merja
kiitos blogista oli kiva lukea matkastasi ,oli hionoa etta paasit 86 maahan ,mina olin varma etta paasii 100 mahan ,muta eiko oli hyva etta sina et saanu 87 maata ,
anyway take it easy ,hang loose and go with the flow
jussi from sydney
Näinhän se on: maailmalla hyvä, mutta kotona paras! Kiitos blogistasi – hienoa, että kirjoitit asioista “kruusailematta” ja ihailen myös rohkeuttasi heittäytyä seikkailuihin! Toivotan kaikkea hyvää jatkossa!
Kiitos upeasta blogista! Mikään ei voita omaa kotia, sama fiilis tuli itsellä sinä maaliskuisena aamuyönä kun palasin omalta Väli-Amerikan reissulta kotiin. Fiilis on haikea ilman blogiasi ja ilman omaa seuraavaa varattua pitkää reissua. Kunhan ensi syksyn ja talven suunnitelmat selviävät, pääsen varailemaan reissua -onko se RTW, Afrikka, Uusi-Seelanti vai mikä, ehkä palaan blogiisi kohdetta miettiessäni. Toisaalta myös ne oman reissun aikaiset postaukset Väli-Amerikasta on pääosin lukematta -ehkä viimeistään sitten kun omat muistot kaipaa vahvennusta…
Kyllä koti on mukava paikka. Vaikka olettaa matkatessaan kodin olevan siellä, missä juuri on, on paluu aina mukava. On se kummaa, mutta viikon parin päästä jalka alkaa vipattaa – mihin seuraavaksi.
Joo, kiitoksia hyvästä blokista!
Joskus täytyy mennä kauas löytääkseen vihdoin kotiin.
Tervetuloa takaisin. Ja suurkiitos maailmankuvaani ja mailmaani laajentaneesta blogista. Myös karvainen ihailijasi Latte The Dog lähettää terveisiä.
Kiitos blogista
Toivottavasti kirjoituksesi ei poistu näkyvistä ihan vielä, jotta kerkeisi joitakin pätkiä lukea uudestaan. Niin hyviä ja vauhdikkaita kertomuksesi oli.
Hei Merja! Tuntuu uskomattomalta, että olen elänyt kotisohvallani 1,5 vuotta siivelläsi – aika on mennyt kuin siivillä! Kiitos matkasi jakamisesta. Jokaisesta postauksestasi nautin ja kuvamateriaalista kiitän erityisesti – auttoi minua juurikaan matkaamatonta asennoitumaan kulloiseenkin olotilaasi. Mitä minä nyt teen??? Nyyh. Näkemiin!
Kiitos Tapani, en muistakaan että olisit aikaisemmin kommentoinut kirjoituksia, hauskaa jos jaksasit 1,5 vuotta seurata!
Hanna, blogi lienee täällä vielä viikon päivät.
Tiina, terveisiä Lattelle!
Ja yleiskiitokset kaikille kiittelijöille. Olen ilahtunut jokaisesta kommentista.
yt: merja
Hmm. Nuo muut blogit eivät olleet yhtä koukuttavia kuin tämä Merjan.
Pitänee alkaa varmaan keräämään vaikka postimerkkejä , tai jotain.
Josko kirjoittaisit saman blogin savoksi ,siihen menisi toinen 1.5 vuotta?
T.make
Ei mahoton, savo on vaikeampaa kuin muinainen kreikankieli! Tämä kirjaprojektikin on helpompi.
T: merja
Se, että kirjoitit sairastumisistasi melko vähän, hämmästyttää. Kauhulla luin juttujasi kuinka söit kaiken maailman mömmöjä, jotka olivat ties miten valmistettu. Itse olen matkoilla sairastunut lähes joka kerta, siksi hämmästykseni. Vai etkö uskaltanut paljastaa sairauksia? Olisi mennyt liiaksi valittelun puolelle. Miten oli malaria-lääkityksen laita Afrikassa ja muualla tropiikissa?
Siis alathan kirjoittamaan matkastasi kirjaa alathan !!! Käyn katsomassa blogiasi joka viikko, ja kohta häivyt pois- et saa -tee meille kirja. laita ylös . niitä olisi kiva lukea jatkuvana virtana . Mut jos et haluu – sekin on ok. pidän toscanan auringon alla leffasta, kun siinä sanotaan kun tekee radan valmiiksi – tulee junakin yhtenä päivänä