Reissu on ohi. Olen kotona. Voi ihme.
Olen innoissani.
Toiseksi surkeimmillani, Nicaraguan Leonissa kuutisen viikkoa sitten kirjoitin:
”Ainoa asia, mitä ikinä olen tosissani halunnut tehdä, oli Big Trip, pitkä matka. Nyt se on tehty. Olen 33 vuotta vanha. Olen saavuttanut kaikki tavoitteeni. Mitä helvettiä teen seuraavat 60 vuotta? ”
Surkeimmillani, reilua viikkoa myöhemmin Guatemalan Antiguassa kirjoitin vain itkeneeni koko ajan. Tuntui siltä, kuin elämäni olisi ohi. Kuin olisin pahemmin eksyksissä kuin koskaan.
Mitä vielä!
Minulla on sata uutta suunnitelmaa.
Haluan kiertää Pohjois-Afrikan ja Stanit. Liftata tai fillaroida Alaskasta Ushuiaan. Surffata Mentawai-saarilla Indonesiassa.
Haluan mennä töihin. En vain näkemään kavereita, vaan ihan rehellisesti duunia tekemään. Olen lukenut Ilta-Sanomia nyt joka päivä ja todennut, että elämme jännittäviä aikoja, joista on jännittävää tehdä hienoa lehteä. On persuja, idolseja, hiihdon päävalmentajakriisi ja joku Munamies.
Haluan vaihtaa asuntoa, lukea Helsingin kaupunginkirjaston kaikki Escobar-kirjat, opetella lumilautailemaan ja kokkaamaan paremmin.
Tästä tulee vielä mahtava kevät ja vielä parempi kesä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän, mitä haluan tehdä isona.
En ole ihan varma siitä, mitä maailmalta etsin, mutta tiedän mitä löysin. Sisäisen optimistini. Tuntuu siltä kuin mikään este ei olisi liian iso ylitettäväksi. Minua ei pysäytä enää mikään eikä kukaan.
Tähän fiilikseen on aika pitkä matka siitä viime keskiviikon iltahetkestä, jona koneeni laskeutui Helsinki-Vantaalle.
Matka oli sujunut rauhallisesti.
Helsingissä, kun Lufthansan koneen pyörät osuivat Suomen maaperälle, katsoin ulos ikkunasta ja totesin, että täällähän on vielä valoisaa. Aloin parkua.
Raahustin itkuisena, huppu päässä ja varvastossut yhä jalassa hakemaan rinkkaani viimeistä kertaa. Kuulokkeissa soi taas This River Is Wild.
Pääsin rakkaisen ystävieni halittavaksi.
Ensimmäiset päivät Suomessa kuluivat usvassa. Kaikki tuntui epätodelliselta, kuten se, että Riki Sorsa istui vastapäisessä ravintolapöydässä. Riki Sorsa!
Meillä täällä kotona maalla Äetsä-Kauvatsa-akselilla alkoi helpottaa.
Äiti leipoi pullaa.
Isä teki makaroonilaatikkoa.
Kummitäti antoi minulle mekon, jotta minulla olisi jotain päällepantavaa serkun rippijuhliin ensi sunnuntaina.
Kummisetä antoi minulle itse kutomansa hienon kaulahuivin, jonka silmukat tosin oli tehnyt kummitäti.
Hilkka-mummu oli entisellään.
Anneli-mummu oli oikeassa Therese Johaugin hiihtouran pituudesta.
Isä sanoi, ettei tämä kotiinpaluu ollut oikeastaan sen kummallisempi kuin normaalit ja jossain määrin harvalukuiset viikonloppuvisiittini Helsingistä maalle.
Mikään ei ole muuttunut.
Paitsi minä.
Kirjoittelen tätä blogia vielä yleisön pyynnöstä viikon päivät. Pysykää mukana vielä viimeiset päivät. Te olette olleet ihania.
Avainsanat: Suomi
Kiitos Merja!
Voi herranjestas, ihan tässä tulee jo ikävä sinua. Mukava kuitenkin tietää, että pääsit turvallisesti takaisin kotiin. Nyt sitten alkaa se suuri seikkailu – arkielämä. Toivon sinulle onnea matkaan!
Kiitos kun jatkat vielä kirjoittamista. Varmasti me olemme mukana viimeisen blogin, viimeisiin sanoihin saakka:) Sun kirjoituksia on niin mukava lukea!
Tuntuu, että tekisi mieli sanoa jotain, mutta en osaa muuta kuin kirjoittaa tämän:
Kiitos
Varmasti helpompaa palata kotiin, kun siellä odottaa jotain – koti, ystävät, perhe, työ. Itsellä ei sellaista turvaverkkoa enää ole ja työ kulkee mukana tien päällä. Toisinaan se on hienoa ja joskus taas ei… mutta sellasta se on elämä jokatapauksessa.
Kiitos mahtavista tarinoista. Oot kyllä aikamoinen nainen.
Yhdyn edelliseen komenttiin…tuntuu, etta haluan sanoa sinulle niin paljon…mutta kiteytan sen ihan vaan tahan: Suuret kiitokset hienosta blogista, jota olen seurannut alusta alkaen. Toivotan sinulle kaikkea hyvaa tasta eteenpain. Nauti nyt kaikesta, mita Suomella on tarjota. Tsemppia!
“Olen lukenut Ilta-Sanomia nyt joka päivä ja todennut, että elämme jännittäviä aikoja, joista on jännittävää tehdä hienoa lehteä. On persuja, idolseja, hiihdon päävalmentajakriisi ja joku Munamies.”
Toivon todella että edeltävä lainaus olisi vain viiltävää sarkasmia. Toivon sitä sydämestäni.
Jokatapauksessa onneksi olkoon hienosta blogista, rohkeasta tavasta matkailla ja ennen muuta toivotetaan: TERVETULOA KOTIIN!
Kiitos blogista ja tervetuloa Suomeen! Elämä alkaa pyörimään kunhan alun totuttelu hälvenee. Itsekin suunnittelen pidempää reissua ensi vuonna ja on ollut mukava lukea ajtuksiasi täältä.
kiitos kaikesta merja, täällä on seurattu blogia alusta asti, ja tullut käytyä joissain mestoissa mistä kirjoitit.onnea jatkoon.
Jani
olet NAINEN SATUMAINEN. me kaikki täällä juttujasi lukevat HALUAISIMME tehdä tuon minkä teit – muttei meissä ole sitä mitä se vaatii – että ottaisi ensimmäisen askeleen ja tekisi sen. itse olen positiivareita lukeva, erilaisesta elämästä unelmoiva. totuus on että jo erilaisen aamujugurtin osto saa epäröimään – teenkö oikean valinnan. mutta takaraivossani on unelma – et sit ku olen eläkkeellä – tästä 17 vuotta eteenpäin kävisin noissa samoissa paikoissa kuin sinä. voisitko olla niin urheä että jaksaisit kirjata paikat ja niistä arviointipisteet 4-10 välille. niin minä pitäisin sitä varmassa tallessa ja matkaisin Merjan Reittiä sitten joskus. Kiitos Hali Rakastan sua Merja !!!
Ihana matka. Kiitos siitä!!! Nyt ei enää nettilehti kiinnosta—– eihän sieltä löydy tätä seikkailijaa. Kiitos kun palautit mieleeni Mancoran rannan.
Muistot palasivat mielen monen vuoden jälkeen.
Peruun jäi niin paljon ystäviä, jotka eivät ole unohtaneet minua vieläkään.
Hyvää jatkoa! Toivon tapaavani sinut vielä näissä tunnelmissa.
Kiitos. Blokia oli tosi kiva lukee.
Tervetuloa kotiin!
Itselle tuli samanlainen fiilis ensimmäisen pitkän reissun jälkeen. Mikään ei ole mahdotonta! Senkun vaan ottaa ja lähtee uudelleen. Aivan minne vaan.
Kiva, että jatkat vielä kirjoittamista. Hyvää kesän odottelua ja uusia seikkailuja!
Kiitos paljon!
On ollut kiva lukea sun juttujas, vaikken kaikkia ole tainnut ehtiä lukemaan. On ollut tosi kiva kuulla sun mielipiteitä ja muuta. Itse olen kokenut matkailija, ja vain omat vanhempani ovat käynneet joissain maissa missä itse en ole vielä käynyt. On ollu kiva kun nyt on voinut kuunnella kerrankin jonkun juttuja jostain muualta kuin missä itse olen käynyt. Vaikka olenkin vasta kohta 19v, olen silti käynyt “turhan” monissa maissa. Matkailu ei enään kiinnosta, vaan ne ihmiset
Itsellä poikaystävä Australiasta, parhaat kaverit Italiasta ja Hollannista yms.. On rankkaa asua Suomessa kun kukaan ei käy täällä vaan itse pitää aina muualle mennä. Jotenkin tuntuu ettet Suomessa kauaa jaksa viipyä kun tahdot jo lähteä takaisin löytämään uusia ystäviä ja tapaamaan vanhoja!
“Mitä vielä!
Minulla on sata uutta suunnitelmaa.”
Vau, oot ihana!
No nyt kun sä olet Suomessa, niin mitä ihmettä??? Äetsä, Kauvatsa, Riki Sorsa??? Aiotko oikeasti juuttua noihin paikkoihin? Kuule, Suomessa on paljon nähtävää, kuten saaristomeri, Lappi, Helsinki, Vanha Rauma etc. Sä oot ihan niinkuin kaikki wannabe-reppuilijat jotka tavoittelee sellaista polulta pois-fiilistä suositumpien kohteiden ulkopuolella.
No niin, leikki leikkinä.
Tervetuloa Suomeen! Minä olen 31, ja ei minulla ole turhia kiiruksia päättää mitä teen isona. Kai minusta se enkun kääntäjä/tulkki sitten tulee.
Usna: Mikseivät kaverisi halua Suomeen? Minulla on ystäviä käynyt Suomessa lähes joka maasta, mistä olen ystäviä kerännyt, useammastakin maanosasta
jos heillä vain on ollut varaa tulla. Muutamaa vielä odotellaan!
Merja: Mitä se mummosi sanoi Johaugin uran pituudesta? Kiinnostaa tietää
.
Vee,
Mummun ja mun keskustelu Johaugin urasta koski lähinnä sitä, että kuinka kauan Johaug on hiihtänyt huipputasolla. Mä pidin Johaugia vanhana konnana, mummun mielestä mimmi on uusi tulokas.
Mä muistin sen vissiin edellisistä MM-kisoista (olympialaiset missasin täysin, seuraavan reissun ajoitan niin, etteivät talvikisat jää väliin, prkl), mutta mummu oli ilmeisesti lähempänä totuutta: ennen tätä kolmenkympin voittoa Johaug ei kai sitten ollut vielä raskasta sarjaa, nuorihan se vielä on kuin mikä. Ja jos olikin, niin muhun verrattuna mummu on kuitenkin aina enemmän oikeassa.
Että näin.
Kiitokset taas kaikille ihanasta palautteesta!
merja
Kiitos!
Mentawaille jos olet menossa niin kannattaa ottaa vielä muutama surffireissu ennen sitä plakkariin. Reissu kannattaa tehdä ehdottomasti Teikin veneellä mikä on kuvankaunis 72 jalkainen purjevene, palvelu ja paikallistuntemus todella hyvää. Surffi on varsin vaativaa aaltojen suhteen joten kannattaa olla muutama päivä alla ennen kuin menee kolhii itseensä riuttaan. Meloa ei paljon tarvii kun aalloille pääsee aina kumiveneellä. Pidä hauskaa jos joskus pääset paikoille.
Tästä vielä linkki veneelle: http://www.surf-sail.com/
Mulla jalka kipsissä niin mull on aikaa ottaa uusintana sun reissu ja lukee kaikki putkeen.Kiitos tästä palstasta:)
Hyvää päivää, ja mikä mahtaa olla hiilijalanjälkesi koko tuon reissun jälkeen?
Vee;
Tuo arkeologia on siitä kiva kun itse pääsee kaivelemaan. Viimeksi olin Italiassa etruskien hautoja kaivelemassa. Oli hyvät hauta-annit 
Kyllä kahta kiinnostaa tulla Suomeen, molempia kiinnostaisi täältä Etelä-Suomesta kävellä Lappiin, mutta muita ei oo kiinnostanu tämä “kylmä” Suomi. Eikä kyllä kaikilla ole rahaa, suurin osa on arkeologeiksi opiskelevia tai jo arkeologeja. Itse siis heidät arkeologisilta kaivauksilta bongannut
Ja tuohon Markun viestiin yhtyen; Olisi kyllä kiva tietää paljonko tuokin on tehnyt, vaikka me muut ollaankin varmaan enemmän saastutettu luontoa noilla ruoan pakkauksilla ja omilla liikkumisillamme.
Markku vaikutat hyvält äijält! Jatka samaan malliin!
Voi ei! Kärsin reissun jälkeisestä masennuksesta nyt sun takia
! Kiitos että otit meidät mukaan reissullesi, oli ilo seurata matkaasi!
Moro Merja!
Long time, no see. Ollaan nakojaan saatu melkein samaan aikaan kaksi mahtavaa reissua paatokseen. Sulla nyt sattu olemaan vahan pitempi ja seuratumpi
mutta kuitenkin! Olis mukava kerrata vanhoja, mutta Ite oon siis talla hetkella BKK:ssa ja et varmaan oo vahaan aikaan matkustamassa, joten pitaa jattaa vanhojen kertaaminen Suomeen tai pitemman ajan paahan(koska en todellakaan tieda milloin olen takaisin tulossa).
Sitä saa mitä tilaa ja sitä ei, mitä ei tilaa.
Kaikki tämä positiivinen palaute, johtuu ihan omasta elämänasenteestasi ja avoimuudestasi. Muistan joskus kauan sitten, kun minua nyppi Ilta-Sanomissa aina sama otsikko: Missä Merja menee?
Ajattelin, ettei mua todellakaan päivästä toiseen kiinnosta missä joku Merja menee. Että mikä elämää pakeneva kultalusikka tässä taas inisee. No, sitten luin juttuja hyvin satunnaisesti ja sulin hiljakseen.
Sä olet täysin ansainnut kaiken positiivisen palautteen.
Mä olen haaveilija, eikä mulla ole puoltakaan sitä uskallusta ja tahtoa tehdä asioita. Onneksi on sunlaisia ihmisiä.
Voi ei, mun tulee tätä blogin pitämistä vielä ikävä. Miten mä enää osaankaan olla ilman teitä kaikkia?
Lupaan ja vannon, että teen sen hiilijalanjälkilaskelman. Mulla on nyt vaan ihan kamala kiire koko ajan. Siihen on kai vain totuttava.
Vanha kunnon Tuomas kuule, te pääsitte sitten bussilla Thaimaahan? Aika tosi hieno juttu, olis kyllä kiva kuulla, että miten keikka sujui. Mä en ole nyt ihan vähään aikaan lähdössä minnekään, mutta jos tästä vuoden päästä pääsisin kesälomalle, niin tulen moikkaamaan, jos olet siellä. Ja jos palaat Suomeen sitä ennen, niin käydään kupposella!
T: merja
Hemmetti jos olisin tiennyt milloin koneesi tuli Suomeen olisin tullut minäkin vastaanottamaan matkaajan, vaikka oonkin vaan juttujesi lukija. Viiskytneljä vee ja matkustan aina kun rahat riittää, nykyisin yksin.
Ja matka jatkuu vaan…kiitos kivoista jutuista ja uusia odotellessa, matkaillaan!
No tule koputtamaan olkapäähän joku päivä! Varmimmin mut bongaa Töölöstä.
T: merja
Hei Hei Hei! nyt vasta tajusin pari asiaa: olen seurannut joka bloggauksen Merjalta ja Tuomakselta, ja kun muistiani kaivelen:
tutustuitteko te sattumalta Aasiassa?? Muistelen että Merja kirjoitti jostakusta Tuomaksesta oisko ollut Nepalissa,Intiassa tms…? te meinaan pääsitte perille kohteisiinne samaan aikaan ja molempien blogit loppuivat nyt,jota olen tässä surrut ja yrittänyt löytää tilalle uutta blogia luettavaksi, huoh.
ZEMPIT molemmille, terkuin hiljainen taustailija
)
Johanna,
Tuomas ja mä tutustutiin Filippiineillä tammikuussa 2009 ja Nepalissa nähtiin syksyllä uudestaan. Tuomas oli nyt Rantapallon-jengin kans bussimatkalla Bangkokiin ja joo, blogikin aiheesta löytyy. Että saattaapi hyvinkin olla sama kuoma! Hieno nuori mies meidän Tuomas on joka tapauksessa.
merja
Miksi ei sata maata tullutkaan täyteen????
Tuleeko ne vielä joskus täyteen, se sata????
Tervetulos kotiin ja IS-kotiin, Mertsi! Kun palaat keskuspöytään ja ns oikeisiin töihin, kestää ehkä vartin, niin kaipaat taas maailmalle! Normiloman jälkeenhän tuo aikayksikkö on nanosekunti…
Onnea saavutuksesta! Itse matkustin mukavammin, mutta monta paikkaa tuli silti nähtyä, se Ushuaiakin.