Tervemenoa myanmarilaiseen paikallisbussiin. Istuimet ovat lattian tasolla, ja takapenkillä matkustaa kanoja.
Vapauteen yli laatikoiden. Bussin takaosa oli täynnä lastia, lattia tomaattilaatikoita.
Kehitysmaiden busseista kuulee aina kaikenlaisia kauhutarinoita. Olen istunut niissä yhteensä kuukauden jos toisenkin, mutta koskaan ne eivät ole olleet yhtä kurjia kuin matkailijoiden tarinoissa.
Tällä matkalla erikoisin kyytini oli Laosissa, jossa matkustin paikallisessa sangtshew-bussissa Paksesta Champasakiin. Pidennetty ja katettu avolavamenopeli oli tietysti täynnä viimeistä senttiä myöten. Penkkini alla lillui possunmaksoja oranssissa muoviämpärissä. Katolle oli köytetty vuohi. Lastin kruunasi vanhanaikainen pöydällinen Singer-ompelukone, joka oli kiinnitetty auton takalautaan ja jollain ihmeellä pysyi paikoillaan koko matkan.
Minulle paikalliset kulkupelit ovat iso osa matkailun viehätystä. Ne saattavat olla hitaita, mutta niissä näkee ja kokee – hyvää ja huonoa – enemmän kuin ilmastoiduissa turistibusseissa.
Aamukuuden pimeässä startannut bussimatka Mandalaysta Hsipaw’han oli taatusti unohtumaton, vaikka se kesti vain seitsemän tuntia.
Bussiin kiivettiin pienelta vihreältä jakkaralta.
Bussista kolme neljäsosaa oli varattu lastille. Penkkejä oli vain kymmenen. Puolesta välistä bussia alkoi kanahäkkien ja erilaisten laatikoiden ja pakaasien kokoelma lattiasta kattoon.
Ei siinä vielä mitään. Myös bussin lattia oli täytetty laatikoilla. Niissä kaikissa näytti olevan tomaatteja, jotka tursusivat ulos ja liiskaantuivat laatikoiden päälle.
Laatikot täyttivät myös penkkien alustat ja kaiken jalkatilan penkkien välissä.
Jalkatilaa oli käytännössä nolla. Penkit olivat ensinnäkin yhtä lähellä toisiaan kuin pikkulasten koulubussissa (sellaisessa kuin Simpsoneissa). Toisekseen jalkatila alaspäin puuttui tomaattilaatikoiden takia kokonaan.
Bussi haisi vaihtelevasti kananpaskalle, pilaantuville tomaateille ja epämääräiselle mädälle. Ja tietysti bussissa oli taas kylmä – tällä kertaa vika ei ollut ilmastoinnin vaan korkean ilmanalan hyytävän aamun. (Eli käytännössä minun, mitäs en varautunut paremmin).
No, kyllä siinäkin kyydissä seitsemän tuntia istui.
Saapuminen Hsipaw’han korvasi kärsimyksen.
Bussikuski halusi tietää kaikkien matkustajien nimen. Esittäydyimme ja kiittelimme.
Myanmarin-lennolla tapaamani italialinen Tania ja minä majoituimme Mr Charlesin guest houseen ja lähdimme etsimään noin tunnin kävelymatkan päässä riisipeltojen takana sijaitsevaa kuumaa lähdettä.
Lähteessä oli noin 30 senttia haaleaa vettä, mutta bussimatkan ansiosta se tuntui kylpylältä.
Kyselimme peltotöissä olleilta naisilta ja miehiltä suuntaa ja lopulta englantia puhumaton nuori mies lähti mukaamme näyttämään tietä.
Lähde löytyi. Päivä oli taittumassa illaksi. Läheisen kylän väki oli tulossa kylpemään ja peseytymään. Hyppäsimme sekaan ja killuimme lämpimässä vedessä, kunnes muut kylpijät saivat nuotion sytytyksi ja pääsimme kuivattelemaan kylmenevässä illassa.
Meidät lähteelle tuonut nuori mies saattoi meidät toista reittiä tienvarteen. Poikkesimme kahville ja törmäsimme lähteellä tapaamiimme uusiin tuttuihin. He toivat meidät moottoripyörillä kotiin.
Merja, valitatko sä melkein koko ajan? Ymmärrän että jutun teko vaatii kärjen mutta rajansa kaikella. Oon ymmärtäny et oot lähteny reisuu kokemusten perässä ja niitä varmasti on tullut, mutta otsikoistasi tulee niin *mainen kuvitelma et sua ei kiiinnosta matkustaa yhtään tai sit on vaan valitus taso päällä koko ajan. Anna matkan viedä ja anna virran viedä, siitähän on kyse…
Mikähän lisäarvo tälläkin tarinalla oli ? Valituksen ja uikutuksen ohella maininta siitä, että ” kokee enemmän kuin turistibussisa”. Eli omahyväinen suhtautuminen muuhun, kuin kehitysmaita riistävään reppumatkailuun jatkuu.
Mäkin olen blogia lukiessani mietiskellyt useamman kerran, että jotenkin näistä teksteistä paistaa läpi länsimainen ylimielisyys (sekä ‘tavismatkailijoita’ että sitä kulttuuria kohtaan missä Merja kulloinkin on) sekä jotenkin on sellainen vali-vali meininki. Toki valtaosa jutuista on kutienkin ihan ok, mutta… Merja, vaivaako koti-ikävä. Pitäiskö käydä vauhtia ottamassa kotikulmilta? Tai olla välillä ihan tavisturistina siellä turistibussissa tms?!
Näin sanovat kateelliset Törsten ja Jarmo.
Minusta tämä juttu oli tosi kiinnostava enkä huomannut siinä mitään “valitusta”. Kommentoijat kai purkavat omaa turhautumistaan kun sana on vapaa.
Blogissa kuvattaan tuntemuksia joita moinen matkustelu länsimaiseen tasoon tottuneessa herättää. Tällaisista jutuista on apua, jos tottumattoman suuntaa matkansa Aasian ja liikkuu rahvaan parissa.
Itse asuin muutaman vuoden Bangaldeshissä, ja kun näin asioita kuvailee, on se enempikin realismia kuin valittamista. “Man tager vad man haver.”
Kiitos todella antoisasta matkablogista ja tsemppiä edelleen, Merja!
Hmm….
Merja kertoo mielestäni asiat dokumentaarisesti/sellaisenaan kun ne näkee ja kokee. En usko että Merjalla ole mitään tarvetta mihinkään uik-uikutukseen. Sehän olisi täysin absurdia. Kurjaa on tietenkin lukea ihmisten kurjista elinoloista, mutta se on faktaa että elämä on.
Mitä ihmeen valitusta? Minusta on ihan hyvä juttu, että asiat kerrotaan sellaisian kuin ne kokee. Eikä tuossa kyllä valiteltu. Ei tässä blogissa muutenkaan valiteta, paitsi kommentoijat. Aika moni varmaan tyytyväisenä lukee nämä kuvaukset ja miettii sitten uudelleen, haluaako itse oikeasti lähteä. Törstenin mukaan blogin otsikot antavat varsin veetuuntuneen vaikutelman. Kopsasin tähän kymmenen viimeisintä otsikkoa:
Tämän kurjemmaksi ei kyyti muutu
Maistuisiko possunhäntä?
Näin 15-vuotias poika ajeli säärikarvani
Ostaisitko tältä mieheltä seksileluja?
Näin lahjoitin 3,50 euroa yhdelle maailman julmimmista hallituksista
Auttakaa tätä naista!
Makutestissä muurahaiset, heinäsirkat ja toukat
Täydellinen päivä Don Detissä kymmenellä eurolla
Don Det – suomalaista mökkilomaa Kambodzan rajalla
Bolaven Plateau moottoripyörällä – näin se käy tytöiltä
Mielestäni nämä eivät anna olleenkaan kuvaa veetuuntuneesta matkaajasta, päinvastoin. Mutta porsaalla on saparo, ei häntää, kuten joku jo Merjaa ihan aiheellisesti opasti!
Mielestäni tämä blogi on ollut parasta antia Iltasanomilta viime aikoina. Itselläkin on hinku päästä matkustamaan maailmaa ympäri. Matka antaa vielä odottaa, mutta siihen saakka kun pääsen itse lähtemään, voin nauttia lukemalla toisten kokemuksia ja elämällä mukana, ehkä oppimalla vinkin tai kaksi.
Kriitikoille haluan sanoa, että jos ei blogi miellytä niin eihän sitä pakko ole lukea. Netissä on paljon muutakin luettavaa. Samanlaista napinaa jollain paikallislehtien keskustelupalstoilla, kun ihmisillä ei oo omaa elämää niin pitää ettiä jotain negatiivista sanomista ja kuuluttaa se koko maailmalle.
Hyvää jatkoa Merja, jatka samaan malliin!
… suurimmat valittajathan ovat sinkkuja … : )
tää blogi on ihan loistava. kunpa päivityksiä tulisi useammin. hyvää jatkoa, merja. odotan mielenkiinnolla jokaista uutta päivitystäsi.
Itse 10-vuotta ulkomaalla asuttuani ja paljon matkustaneena olen nähnyt paljon asioaita jotka kauhistuttaisivat Suomessa asuvia taviksia jotka eivät paljon matkusta. Itse olen ihan samanlainen mutta matkanneena siihen kyllä tottuu ja kirjoittaja mielestäni enemmän toteaa kuin valittaa esim. bussien köyhyydestä. Pitäisikö hänen mielummin sitten ’salata’ nämä asiat kuin laittaa kaikkien luettavaksi. Mielestäni ne ovat kuitenkin enemmän hauskoja tarinoita jolle hän voi sitten joskus kunnolla nauraa ja kertoa lapsenlapsilleen.
Kiva näitä juttuja on lueskella. Tästäkin blogista tuli vähän samankaltainen matka Perusta. Siellä bussissa oli paikallisten ihmisten lisäksi tapettuja ja eläviä eläimiä menossa markkinatorille. Lisäksi oli paikallisia ihmisiä, joiden ei kerrottu riisuutuvan kuin kerran tai kaksi vuodessa peseytymistä varten. Korkealla asuvilla on aika kylmää kaiken aikaa.
Minä en menisi kyläläisten peseytymislammikoihin, sillä minulle on kerrottu Papua Uudessa-Guineassa, että ihmiset tekevät tarpeensa peseytymisen yhteydessä samoihin vesiin, joissa pulikoivat.
Nämä ovat olleet aivan mielettömän mielenkiintoisia matkakertomuksia ja parhaimpia mitä olen ikinä lukenut. Odotan aina innolla kuulumisia ja ihanaa, että Merja pistät rohkeasti persoonaasi peliin. Myös matkustavien ihmisten kommentteja on ollut antoisaa lukea jos niissä on ollut hyvää informaatiota. Kiitos
Noita vali vali. veetuilevia ja pilkun n……a en kyllä voi ymmärtää. Mikä ihmisiä oikein riivaa. Tuntuu, että omia frustraatioita vain puretaan.
Minusta tämäkin bussiseikkailu oli niiiiin mielenkiintoisesti kerrottu enkä nähnyt siinä mitään valittamista. Realismia vain. Kiitos paljon Merja ja toivotan onnea ja suojellusta matkalle.
Aivan ihana juttu. Lisää tällaisia. Tunsin ihan olevani bussin kyydissä.
Oli pitkään tosi kiva lukea tätä blokia ja kommentteja siitä, kun toiset matkalla innostuneet antoivat vinkkejä…mutta tässä taitaa käydä niin kuin monissa muissakin keskusteluissa, että nämä negatiiviset supernopeat puuttujat pienimpäänkin virheeseen näyttävät saavan vallan ja ne oikeasti innostuneet ja matkaasi arvostavat eivät jaksa tällaisten pikkumaisten riidanhakuisessa matkassa…no tätä tämä netti taitaa nykyään olla ja kun vahingossa johonkin keskustelupalstalle osuu, ei voi kuin tuntea surua, että todellako tuo ihminen saattaa seisoa samassa kassajonossa ja näyttää suht normaalille… Nyt kaikki me Merjan matkasta iloiset nostetaan liput salkoon ja keskitytään tytön seikkailuun ja siitä saamaamme iloon. Kannustetaan Merjaa matkalla jolle monen varmasti tekisi mieli, voitetaan häviäjät!
Howdy!
Kiitokset kannustuksesta. Hymyilen taalla kuin hangon keksi. Hihii! Myanmarin suhteen valitan yhdesta asiasta: ruoasta. Ei se nyt pahaa ole, mutta ei erityisen mieleenpainuuvaakaan. Muuta tilittettavaa ei ole.
T:
Merja
Elävä kuvaus siitä miten bussissa voi olla “tunnelmaa”
Törsten, Jarmo, Tuikku… ainoa valittava sävy löytyy teidän teksteistänne. Kateelliset poikarukat, koittakaas nyt keksiä jotain kehittävämpää touhua itsellenne kuin täällä ruikuttaminen. Menkää vaikka matkoille tai jotain
Niin – vain otsikot ovat usein “raflaavia”, niilla pyritään herattämään lehdessä huomio, eivätkä ne ole Mahkän keksimiä.
Tuollainen kirjoittelu on aika taiteilua siina mielessä, että lukijakunta on niin monen kirjaavaa, on niitä jotka eivat ole kotipihaa kauempana kayneet ja sitten niitä, jotka ovat nähneet enemman kuin Mahka. Kirjoittelun tavoitteet on varmaankin listattu jo etukäteen ja niihin kuulunee yksinkertaisesti sen julkaiseminen, mitä tapahtuu ja miten päivä etenee. Kiinnittäkää lukijat huomio siihen, etta tarinat menevät niin kuin kaikessa viihteessä, ensin on vaikeaa ja vastoinkaymisiä, mutta sitten kaikki kaikki muuttuu hyväksi ja ihmiset ovat yhdessä iloisia ja kiitollisia. Valitusta olisi se, että poistuessa toteaisi valtion tylsäksi, nythän Mähkä ylistää maita ja kulttureja, joita on nähnyt!
Tuon bussimatkan kuvaus on pelkästään kehitysmaan todellisuuden kuvaamista. Ei sen enempää valittamista kuin todellisuuden värittämistä. Turha sitä on vääristellä asioita. Ihan hyvä tarina.
Ero kirjoittamasi perusteella naapurimaan Thaimaan busseihin on suuri. Siellä esimerkiksi VIP-busseissa on hierovat tuolit. Ei taida löytyä Suomestakaan.
Sinä et osaa mitään muuta, kuin valittaa? Mitäs olet siellä, jos olosuhteet eivät ole samanlaiset, kuin Suomessa. Itse kiertelin pitkin Aasiaa 4 kuukautta ja paikallisilla busseilla menin ja eikä mitään valittamista, että sillei hei!
Ainakin Merja jaksaa alati hymyillä kuvissa! Hänellä on ikimuistettava ja mahtava reissu menossa. Moni ei tuollaiseen reissaamiseen pääse tai pysty itsekseen järkkäämään moista. Vaatii melkoista rohkeutta ja sosiaalisia taitoja kulkea maailmalla. Kulttuurierot eri maissa ovat suuret, on opittava syömään sitä mitä saa ja asustelemaan mitä erilaisimmissa kämpissä. Suurin ja ehkä tärkein on toisten ihmisten kanssa toimeentuleminen. Siinä Merja tuntuu olevan hyvin luonteva ja osaava. Vaaditaan myös sietokykyä monenlaisten ongelmatilanteiden eteen tullessa. Kokeilepa ite! sanoo Jope. Tsemppiä “soturille” ja matkailoa!
Just noin Marsu.
täys tuki Merjalle. Hieno reissu, hieno blogi. Inisijät vois vähitellen rauhoittua. Jos tuntuu tosi pahalta, jättäkää blogi väliin, mut kannattaa kumminkin vaan yrittää ensin päästä oman kiukun herraksi. Tästä blogista saa jokainen paljon iloa irti jos unohtaa oman paskantärkeytensä ees hetkeksi.
Oho, tulivatpa yllätyksenä ekat kommentit! Luin viimeistä kappaletta hymyillen, kuinka pitkä bussimatka päättyi kuumaan lähteeseen ja moottoripyöräkyytiin majoitukseen ja tunnelma oli jotenkin rauhallinen ja seesteinen. Sitten yhtäkkiä pari ekaa kommenttia moittivatkin valittamisesta
Luetaanko me samaa blogia???
Kommentoijat voittavat kyllä valituksen 10-0 Merjaa vastaan.
Kyllä on mielenkiintoinen blogi, ihan on meno kuin Kyllikki Villan kirjoissa. Ei hänkään aina kehunut paikkoja, vaikka nautti silti matkailusta suunnattomasti. Hienoa Merja! Teet hyvää työtä!
Tuleeko sata täyteen, Merja? Nyt on aika paljon Thaimaa-kamaa. Loppukiri saa olla aikamoinen. Terveiset deskistä!
Hola Superdeski!
Kyllä se sata jossain vaiheessa tulee täyteen… Mutta koska, voi olla että täytyy tehdä joskus toinen reissu, sen verran hitaasti olen kiiruhtanut. Ja terveisiä Suomen tykimpään deskiin! Halikaa Pasia.