Sata maata

Onko syötävä apinanaivoja ja selviydyttävä loisista, jotta voi kutsua itseään matkailijaksi? Ota osaa keskusteluun!

Luulin testaavani lepakkoa, mutta vartaassa olikin pikkulintuja. Kanalta maistui.

Maailmanmies, Matkailija, Tiia, Hanna, Pera, Junnu ja varmaan pari muutakin, kirjoittivat palautteessaan viime viikolla, että reppumatkailijat kuvittelevat olevansa parempia kuin pakettimatkalaiset. Lue alkuperäinen postaus täältä.
Taipumus ei suinkaan pidä paikkaansa kaikkien reppulaisten kohdalla. Suurimmalle osalle pakettimatkalaiset eivät aiheuta päänvaivaa. Valtaosa reppumatkalaisista on aloittanut matkailun pakettimatkoilla omien vanhempiensa kanssa. Minullakin on lämpimiä muistuja niin Lomamatkojen, Aurinkomatkojen, Finnmatkojen kuin Tjäreborgin pakettimatkoista. Omat vanhempani eivät selviäisi ikinä itsenäisellä reissulla – enkä ihaile ketään niin paljon kuin vanhempiani.
Se siitä ylemmyydentunnosta.
Melkein.
On totta, että reppumatkalaiset usein pitävät itseään pakettimatkalaisia parempina matkailijoina.
Kärjistetysti syyt reppumatkalaiset omanarvontuntoon ovat seuraavat: (Ja älkää kuvitelko, että allekirjoittaisin seuraavat kohdat.)

a) Reppumatkailijat katsovat toimivansa omatoimisesti ja itsenäisesti joskus hankalissakin olosuhteissa. Suuri osa backpackerien keskusteluita pyörii juuri näiden hankalien tilanteiden ympärillä. Se, joka on selvinnyt suurimmasta ongelmasta, on pöydän kuningas. Suosikkipulmia ovat:

1. kahnaukset viranomaisten ja erityisesti poliisin kanssa,

2. tinkaustilanteet (halvimmalla ostanut voittaa),

3. huumatuksi joutuminen (been there, done that, got a t-shirt),

4. karmeimmat taudit,

5. kummalliset, ällöttävät ruoka-annokset.
Miten tästä seuraa se, että reppumatkailija pitää itseään pakettimatkailijaa parempana?
Näin se käy: Itsetehostukseen taipuvainen reppumatkailija pohtii voittamiaan ongelmiaan ja vertaa itseään pakettimatkailijaan. Reppumatkailija ajattelee, että pakettimatkailija välttää kaikki nämä ongelmat ja pääsee helpolla. Samaan aikaan reppumatkailija toteaa, että eihän tuo pakettimatkailija tiedä matkustamisesta mitään, jos ei ole kokenut viikon ripulia Intiassa, tappelua Myanmarin poliisin kanssa, tullut huumatuksi Kambodzassa ja syönyt apinan aivoja Amazonilla.

b) Reppumatkailija kokee olevansa etevämpi matkailija, koska selviää asioista pakettimatkailijaa halvemmalla.

c) Reppumatkailija ei pidä kahden viikon pakettimatkaa matkailuna. Eihän kahdessa viikossa ehdi mitään!

d) Reppumatkailijat katsovat matkustavansa aidompiin paikkoihin kuin pakettimatkalaiset, joiden liikkuminen reppumatkalaisten mielestä rajoittuu turistirannoille ja pääreiteille. Reppumatkalaiset etsivät aina sitä kohdetta, missä muut eivät vielä ole käyneet.

Ja niin edelleen. Syitä on varmasti useita.
Nyt toistan selvyyden vuoksi: En allekirjoita näitä syitä. En usko, että suurin osa reppumatkalaisista allekirjoittaisi näitä. Mutta usein ne kuuluvat läpi reppumatkalaisten puheista, viimeistään sivulauseista. Myös minun.
Onko tässä mitään järkeä?
On ja ei.
On sen takia, että reppumatkailijat usein todellakin selviävät käsittämättömistä tilanteista, tekevät sen halvalla ja näkevät enemmän maailmaa. Tämä siitä huolimatta, että iso osa reppumatkailijoista pukeutuu samoihin Khao San Roadilta ostettuihin t-paitoihin, tahtoo pannukakkuja aamulla, pizzaa silloin tällöin ja halpalentojen aikana usein lentää siinä missä pakettimatkailija.

Ja ei. Sen takia, että sankaritarinoilla, pihistelyllä ja maailman näkemisellä ei loppupeleissä tai, jos raamatullinen ilmaisu sallitaan, viimeisellä tuomiolla ole mitään merkitystä. Ne eivät tee kenestekään toista parempaa ihmistä. Ne eivät anna syytä ylpeilyyn tai pakettimatkalaisten ylenkatsomiseen.
Mutta.
Sankaritarinat ovat tärkeitä reppumatkailijan omassa mielessä. Niistä tulee osa omaa minäkuvaa ja identiteettiä. Haasteiden voittaminen vahvistaa itsetuntoa. Ja se on hyvä asia.
Olen tavattoman iloinen siitä, että suomalaiset parikymppiset matkustavat nykyään paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Kiitos Madventuresin, Suomessa kasvaa kokenut, itseensä luottava ja maailmaa nähnyt sukupolvi. Heidän kielitaitoaan meidän ei tarvitse hävetä, kun heistä tulee ministereitä. Ja valtaosa tästä matkailevasta nuorisosta on ihan tavallisia suomalaisia nuoria. Ne “inhottavat hausevat hipit” ovat aika vähissä.

En ihan kamalasti loukkaantuisi siitä, että reppumatkailijat sortuvat välillä itsetehostukseen. Maailmassa on paljon, paljon ikävämpiäkin asioita. On vain terveellistä, että ihmiset ovat ylpeitä saavutuksistaan. Reppumatkailijoiden ei myöskään kannata loukkaantua pakettimatkalaisten ennakkoluuloista.

Vihonviimeksi suurimmasta osasta reppumatkailijoita kasvaa kelpo pakettimatkalijoita, jotka valitsevat mukavuuden haasteiden sijaan.
Peace.

Lue Madventuresin Riku Rantalan kommentit reppumatkailijoiden jälkeensä jättämistä jäljistä täältä.

Avainsanat: Reppumatkailu, Thaimaa

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 18. tammikuuta 2010 kello 7.00 ja sen aiheena on Sata maata. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Sekä vastauksien kirjoittaminen että seurantailmoitusten lähettäminen on juuri nyt estetty.