Thaimaan Krabi on kuuluisa ruuistaan. Testastin kymmenentä herkkua Krabin kaupungin yötorilla. Aterian hinnaksi tuli noin 1,50 euroa, kun syöjiä oli kaksi.

Uppopaistetut makkarat olivat höttöisiä, mutta hapanimelä chilikastike maistui hyvältä.
1. Hotdog eli upporasvassa paistettu thaimaalainen makkara tarjoiltiin hapanimelän chilikastikkeen kanssa. Suhteellisen jauhoinen ja vähälihainen. Pussillinen näitä sopii HK:n sinisen ystäville. Lisäpisteitä hauskasta ulkomuodosta.
Pisteet: 6.
Hinta: 20 bahtia (40 senttiä) /pussi
2. Grillattu mustekala ei itsessään maistunut juuri miltään. Chilikastike oli Aasian tulisinta! Miellyttävä rakenne, ei narskunut liikaa hampaissa.
Pisteet: 5.
Hinta: 8 bahtia (16 senttiä) /varras.
3. Paistettu kana. Rapeaksi rasvassa paistetussa kanassa oli vieno tuulahdus chiliä. Mausteita olisi saanut olla enemmän ja kana oli pikkaisen kylmää. Kana olisi pitänyt ostaa suoraan pannulta tulisen kuumana.
Pisteet: 6,5.
Hinta: 15 bahtia (30 senttiä) / kappale
4. Kalakakut. Leivitetty tuntemattomaksi jäänyt pieni kala, jota luulin ensin kanaksi, maistui pikkaisen märältä. Tarjoiltiin hapanimelän kastikkeen, salaatin ja salottisipulien kanssa.
Pisteet: 5.
Hinta: 5
Hinta: 20 bahtia (40 senttiä) /pieni lautasellinen

Bambukeppi poikki ja riisiä kaapimaan. Maistuu joulupuurolle.
5. Khaolan, eli bambukepin sisällä höyrystetty ja siitä tarjottu tahmea riisipötkylä muistutti suomalaista joulupuuroa mauoltaan. Bambukeppi pitää ensin murtaa auki ja kaapia riisi sen sisältä. Villiriisi oli niin tahmeaa, että sitä saattoi roikuttaa sormenpäästä. Sopii niille, jotka tykkäävät leikkiä ruualla! Lisäpisteitä omalaatuisuudesta. Tätä en ole nähnyt muualla. Yhdessä kepillisessä on liikaa riisiä kahdelle, sillä tämä on täyttävää mättöä.
Pisteet: 8
Hinta: 20 bahtia (40 senttiä) /noin 50 senttiä pitkä bambukeppi
6. Grillatut possuvartaat olivat melkoinen pettymys. Lihan oli miellyttävän mureaa, mutta se oli maistettu tylsästi valkopippurilla, joka jäi vartaan hallitsevaksi mauksi. Lisäpisteitä vartaan runsaudesta, possun lisäksi vartaassa oli ananasta, chiliä, tomaattia ja sipulia.
Pisteet: 6
Hinta: 10 bahtia (20 senttiä) /varras
7. Grillatut kanavartaat pähkinä- ja hunaja-valkosipuli-marinadilla olivat erinomaisia, erityisesti satay-tyyppinen pähkinäkastike oli herkullista. Toinen marinadi maistui enemmän suomalaisesta perusgrillimarinadilta. Suolaisten ruokien kunkku.
Pisteet: 9
Hinta: 10 baht (20 senttiä) varras
8. Mangostiinihedelmät menivät suosikkihedelmieni top viiteen. Violetin tomaatin ja jättimäisen tammenterhon sekoitukselta näyttävä hedelmä murretaan auki sormin ja sen sisältä syödään vain valkoinen pehmeä osa. Punainen höttöinen paksu kuori näyttää syötävältä, mutta maistuu karvaalta. Valkoinen hedelmä sisällä maistuu makealta karviasmarjalta.
Pisteet: 10
Hinta: 20 bahtia (40 senttiä) /kilo

Pikkukakkusten keltuaistäyte toimi, kookostäyte ei.
9. Konumklo eli pienet täytetyt letut. Kymmenessä lapsen kämmenen kokoisessa letussa oli kahta eri täytettä, kananmunan keltuaista ja oranssiksi paistettua kookosta. Molemmissa sorteissa oli sen lisäksi sisällä pehmeää marengin makuista valkoista tahnaa. Letut itsessään olivat rapeita ja muistuttivat maultaan koti-irtojäätelötötterön kuorta.
Arvio: Keskinkertainen yrittäjä jälkiruokatarjonnassa. Paistettu kookos maistui rasvassa käristetyltä ja jotenkin eltaantuneelta. Keltuaistäytteiset letut olivat maukkaampia. Yhteispisteet: 5.
Hinta 20 bahtia (40 senttiä)/10 kappaletta.
10. Konumbrang eli kookospannukakut. Kookoksesta, sokerista, jauhosta ja vedestä valmistetut pannukakut ovat itse asiassa pieniä puolipalloja, jotka paistetaan muoteissa ja aseteaan päällekkäin palloksi. Ne tarjotaan banaaninlehtirasiasta ja syödään sokerin kera. Kakkupallot ovat rapeita ulkokuoreltaan, mutta voin kuvitella, että pehmeä, taikinamainen sisus ei miellyttäsi kaikkia. Se saattaa vaikuttaa raa’alta.
Arvio: Jälkiruokien kunkku! Suussasulava herkku,
Pisteet: 9.
Hinta 10 bahtia (20 senttiä)/ 5 palloa.


Hei ”
Krabi on kyllä kivaa aluetta.
Jos tahdot vielä käydä muualla siellä niin piipahda ihmeessä Ao Nangiin. Vietettiin siellä kaksi viikkoa maaliskuussa 2009 ja halu palata on kova. Eli ts. kokoajan tässä katsellaan millä hinnalla sinne pääsisi
Ilmat ilmeisesti suosii vielä hyvin siellä, viimeksi ns sadekausi alkoi näyttäytyä vasta ihan siinä maalis- huhtikuun taitteessa.
Turvallista loppureissua
Ihan vieressä oleva railey:n saari on uskomaton paikka. Vieläkö patikoit lyhyen matkan sinne “salaiselle” puolelle kun pääset rantaan.
Tosiaan kannattaa käydä Ao nangissa. Olis siellä pääsisisen aikaan 2009 ja silloin alkoi sadekausi. silloin siellä myös vietettiin suurta paikallista sadekauden alkajaisjuhlaa ja kaikki heitti vettä toistensa päälle.
Olin Best Western hotellissa aivan keskustassa.
Hei Merja!!
Kova ikävä noita ihania otuksi.
Täällä jännitetään josko meinaat menna Elephatn nature Parkiin
Gekko-baari Krabi Townissa. Omistaja miellyttävä vanhempi thai-nainen, majoittaa tarvittaessa sinut baarissaan teltassa. Näkemisen arvoinen paikka, ystävällinen palvelu ja edullinen hintataso.
Maalis-huhtikuussa krabin suunnalla ei ole vielä mitään ns sadekautta. Siellä itseasiassa on kuumimmat kelit siihen aikaan. Ja sillä suunnalla sataa ihan saman verran oli sitten tammikuu tai huhtikuu. Riippuen tietenkin vuodesta, joskus enemmän joskus vähemmän. Useimmiten ovat kovia sadekuuroja iltaisin. Sadekauden alkajaisjuhla? Ettei vaan ollut Thaimaalainen uusivuosi silloin johon kuuluu tämä vesien heittely ja vesipyssyillä ammuskelu koska virallisesti tämä ns sadekausi alkaa vasta myöhemmin…
Dzau! Krabin kaupunki on tosiaan aika nasta mesta ja Ao Nang vieressä oli melko rysä jo 2001.. Suosittelen kaikille Krabitownissa New Motel -mestaa.. Edellinen falle ennen mua samassa huoneessa oli joku hollantilainen opettaja 1999.(Mä siis vuonna 2001.) Koko hönnän katto oli reikävessasta alkaen ihan homeen peitossa! Sit sitä jatkettiin reissua pohjoiseen päin nokka sienessä.. Sai sniiduilla joo..
Nyt tuli nälkä! Nuo iltatorit mitä lienee night marketit ovat ihan herkuttelijan paratiiseja!
Kao Niow eli tahmea riisi rulettaa. Melkeen samaa kamaa kun se bamburiisi. Vinkiksi että 99% thaimaan katukeittiöistä myy sitä vaikka ei pitäisi sitä esillä, tiskin alta aina löytyy makoisaa riisiä pilkkahintaan, pitää vaan osata kysyä. Maksanee joku 10-15 bhattia.
Nam nam kaikki Thaimaa fanit
1kk päästä Krabille aonangiin kahdeksi viikoksi lähtö
Oltiin 3v sitten, viime vuonna koh lanta ja nyt taas krabi. Matkaan lähtee tietty koko perhe 2 aikuista 13 ja 14 v lapsoset. Ja satuttiin saamaan tällä kertaa tosi halpa matka alle 4 tonttua hela family, hotellikin hyvä. Mennään taas pariksi yöksi koh phiphi tai koh jum, siinähän sitä lomaa on. Nuo ruuat kyllä herättävät jo kovan matkakuumeen. Paras melkein koko maassa mahtavat ruuat.
Joo, ruuasta ei tosiaan voi valittaa! Kipaisin Ao Nangin läpi matkalla Raileylle, ja joo, secret beachilla tuli Tommi käytyä. Hieno oli. Kuulemma äänestetty jossain maailman toiseksi kauneimmaksi rannaksi.
Raileyn seikkailusta on tulossa lisää myöhemmin ensi tai seuraavalla viikolla. Teen tähän väliin muutaman muun pätkän reppu- ja Thaimaan-matkailusta ja Krabilta.
Konum = kanom :O) sitten saa sita mitä tarkoittaakin
Ao Nang on Krabin Patong, jotkut tykkää, useimmat ei.
8.2. olllaan menossa Karonilta pariksi yöksi Krabille Railey Villageen. Kuulostaa ihan tutustumisen arvoiselta paikalta.
Hei!
Pieniä korjauksia: Railey ei ole saari, vaan mannerta. Rannoille ei pääse muuta kuin veneillä, korkeiden vuorten takia. Juhla, mitä vietetään 13.-15.4 on Songkran, Thailaisen aurinkokalenterin uusi vuosi. Se sijoittuu vuoden kuumimman kauden alkuun, ei sadekauden alkuun. Mukavaa matkan jatkoa!
Merja, juttujasi on ollut ilo lukea.
Itse en ole matkustellut noin, vaan aina tiettyyn yhteen kaupunkiin ja olet saanut koko perheemme innostumaan laajemmasta matkustelusta juuri Aasiaan.
Lisäksi suurkiitos sujuvasta kirjoitustyylistäsi, sekä ystävällisestä asenteesta. Jatka samaa rataa ja nauti matkustamisesta kypällä. Moni tutuistani saanut inspiksen näistä kolumneistasi.
Ps. Niin, Sinun kirjoituksia voi todellakin kutsua kolumneiksi tai blogaamiseksi.Sinun ja Kyttääjän blogit ovat laadukkaita ja mielenkiintoisia, sekä sujuvasti kirjoitettuja, mitä ei kolmannesta IS-blogista voi sanoa.
Ps. Voi hyvin sielä kaukana, vaikka menetätkin ainutlaatuisen kauniita maisemia Helsingissä. En edes muista, koska täällä keskikaupungillakin olisi ollut puutkin valkoisina jo kokonaisen viikon ja lunta varmaan puoli metriä. Kaivari ja Tähtitorninmäki tuosta ikkunasta katsottuna ovat satumaisen kauniita. Oli pakko ottaa ihan itseäni varten kuvia, koska muuten en uskoisi, että näin kaunis talvi Helsingissä ollut edes.
Mäkin lähdössä taas kesällä thaimaaseen kuukaudeksi. Asunut siellä joskus 11 vuotta ja en vaan kertakaikkiaan kyllästy. Niissä maissa missä itse käynyt niin thaimaa vie ehdottomasti 1 paikan. Ruuista puheen ollen, niin kannattaa ehdottomasti maistella sellaisia lettuja mitä iltasin myydään rannoilla. Rotii on letun nimi ja pitäisi löytyä lähes mistä vain, ne on täydellisen makuisia. Ja myös se makea tahmea riisi+ kookos kastike+ mangot, todella hyvää, taisi joku kirjoituksissa mainitakin siitä.
moi
kaikkee tsemppii sulle sulle asuin ite 2 v. thaimaassa on muuten todellakin mainettaan parenpi paikka… seuraan aina mitä kirjottelet hyviä juttuja ollu..
Marco
Sanoinkin että ns. sadekausi. Ainakin paikalliset sitä meille kertoi että siitä se sademäärä alkaa kasvaa ja tosiaan ne oli silloin vain kuuroja iltaisin tai keskellä päivää yksi humahdus ja sitten taas takaisin “hikisen kuumaan”
Tylsiä tälläiset ruokajutut, ja varsinkin niitten hintatiedot.
Voi miten miun käy teitä kaikkia kateeksi “reppureissaaja” tai “pakettituristi”. itse en ole thaimaassa (tai muutenkaan siellä päin) liikkunut. mielelläni kaikkia matkajuttuja luen ja “nojatuolista käsin” reissaan.
Onnea Merjalle matkaan ja kuvaile edelleen elävästi mitä näet, koet ja haistat.
Hei!
Näitä juttuja on tosi kivaa lukea! Varsinkin nyt Krabilta juuri palanneena aihe tuntuu tutulta ja läheiseltä. Olin ajatellut laittaa noita hintatietoja omille Thai-sivuilleni, mutta enpä sitten matkan aikana ehtinytkään kirjaamaan niitä muistiin, koska tekemistä ja touhua riitti päivän jokaiselle tunnille läkähdyksiin asti. Kiitos Sinulle tästä hintablogista – laitan tämän linkiksi sivulleni http://www.birgit.mummu.net/Matkailu/Thaimaa.html.
se taisi olla alennus-poisto myynti,että grillatun kanan sai 15 bathiin,