Voiko itsenäinen reppumatkailija nauttia pakettimatkailijoiden Thaimaasta? Myönnän heti alkuun, että odotukseni Thaimaasta eivät olleet suuren suuret.

Ramlee-katu Phuket townissa. Ei yhtään hassumpaa.
Kuulun siihen joukkoon reppumatkailijoita, jotka aina välillä kärsivät lievästä itsetehostuksen tarpeesta. Siksi Thaimaa, jossa kaikki käyvät, ei kuulunut kohteisiin, jonne hirveästi hinguin. Sitä paitsi olen käynyt täällä aikaisemmin.
Erilaisten reittikuvioiden ja halvan Kuala Lumpurin -lennon takia päädyin Thaimaahan matkalla Laosiin ja Myanmariin.
Olin myös sopinut tapaavani täällä ystäviä, joista ensimmäisen, niin kamalalta kuin ajatus tuntuikin, Phuketissa.
Voi meitä! Phuketissa kaikki ovat käyneet jo 20 vuotta sitten, eikö niin?
Paras ystäväni kävi täällä 2000-luvun alussa, silloin vielä aika vihreänä matkailijana. Hänkin inhosi Phuketia, koska täällä Phuketissa on liikaa turisteja.
En ollut vaivautunut hankkimaan opaskirjaa Thaimaahan (kuka tarvitsee opaskirjaa

Trendibaari Phuket-townissa. Bändi soitti skapunkkia. Kaikki muut asiakkaat olivat thai-nuoria.
Thaimaahan), joten yllätys oli melkoinen kun bussi yhteensä 26 tunnin matkustamisen jälkeen saapui Phuketiin. Missä on ranta? Missä ovat kaikki turistit? Eihän täällä näy edes niitä kuuluisia tyttöbaareja.
Bussiasemalla ystävällinen laukunkantaja selitti minulle tilanteen. Olin tullut Phuketin kaupunkiin, joka sijaitsee samannimisellä alueella. Rannat ovat kilometrien päässä. Kaikki muut turistit ovat siellä.
Yllätyksekseni löysin hienon japanilaistyylisen tatamihuoneen tyylikkäästä Lub Sbluy -putiikkihotellista (300 bahtia, kuusi euroa). Huone olisi ollut tarpeeksi iso kolmelle.
Hotellista saamani kartan avulla lähdin seuraavana aamuna tutkimaan Phuketin historiallista keskustaa. Sehän oli ihan hieno: kolonialista arkkitehtuuria, halpoja paikallisia ruokapaikkoja ja trendikkäistä baareja, joita kansoitti thai-nuoriso. Ei hassumpaa!
Illalla Poikkesin Yaowart-baariin katsomaan bändiä. Skapunk-vaikutteinen trio soitti mainiosti ja lauloi thaiksi. Baari oli tupaten täynnä pelkkiä thaikkuja. Olin ainoa länkkäri koko kapakassa.
Kotimatkalla pysähdyin vielä Odysseus-baariin Phuketin kauneimmalla kadulla Ramleella. Ei edelleenkään yhtään länkkäriä näköpiirisissä. Jäin juttelemaan Nin-nimisen tarjoilijapojan kanssa pitkäksi toviksi. Kun sain olueni juotua, Nin kaatoi minulle lisää omastaan.
Ihme juttu. Olin kuvitellut tulevani Kanarialle, mutta löysinkin itseni Thaimaasta.

Mai Khaon ranta oli autio. Lähistölle rakennetaan paria hotellia, joten ensi vuonna tilanne voi jo olla toinen.
Seuraavana päivänä suuntasin ystäväni kanssa Mai Khao -rannalle, jota luonnehditaan Phuketin alueen viimeiseksi turismin kannalta kehittymättömäksi rannaksi.
Olin vähän skeptinen sen suhteen, mitä kehittymätön Thaimaassa tarkoittaa. Yllätys oli taas mitä positiivisin.
Luonnonsuojelualueella sijaitseva ranta oli autio ja hiljainen. Bambumajasta (500 bahtia/yö, 10 euroa) oli kaunis näkönäköala merelle. Ei yhtään hassumpaa!


Terveisia tulikuumasta Keralasta, Intiasta!
Tama on taas niin hedelmallista lukea sun krijoituksia, koska ma mietin etta mihin suuntaan seuraavaksi Intiasta. 3 kk tulee kohta tayteen ja taytyy poistua maasta 2:ksi kuukaudeksi ennenkuin voi palata takaisin, kiitos uuden lain…!
Vaihtoehtoja olisi Nepal, Thaimaa, Malesia…
Miten kuuma Thaimaassa on? Eihan siella tarvitse kantaa ilmastointilaitetta olalla kun liikkuu ulkona…?
Yritetaan loytaa joku pieni mokki rauhalliselta paikalta ja tutkia mielen liikkeita siella pari kuukautta ennen “kotiin”paluuta Intiaan.
Tyttöbaarit lienevät siellä missä niitten kannattaakin olla.
Koko Phuket on aivan ihana. Tyttöbaareja löytyy banglalta jos niitä etsii, mutta Phuketista löytyy myös upeita rauhallisiakin rantoja, shoppailupaikkoja ja ihania ihmisiä. Sukellus- ja kalastusmahdollisuuksia on lähivesillä, minne on helppo tehdä retkiä. Tekemistä riittää. Hinnat ovat hiukan mannerta kalliimpia, mutta Kanariameininkiä on vähemmän. Ja jos tulee koti-ikävä, voi aina mennä Onnelaan.
Hyvä blogi!
Ei ole tarkoitus holhota mutta varo kuule yksinäisenä mimminä jos muut tarjoaa juomia vaikka olisi suoraan heidan pullosta. Kyllähän kaikki tämän tietävät mutta itse yritän aina olla enemmän avoin ulkomailla kun jossaki stadin yössä, ja ehkä tämä voi kostautua.
Vaikka luulin olevani kova kundi ja raavas mies mut huumattiin juuri thaimaassa rantabaarissa. En tieda missa vaiheessa iltaa näin oli käynyt mutta ei se nyt ihan normaalia ole että 90kg mies juo 6 kaljaa parin tunnin aikana ja kirjaimellisesti SAMMUU 12 tunniksi ja kaverit joutuu kantamaan/hinaamaan kotiin.Oli siinakin urakka!
Tapahtui v. 2007 Ko Taolla. Biletettiin nimenomaan paikallisten kanssa ja ostettiin toisillemme rundeja. Tarkoitus oli varmaan viedä lompakko….
tyttöbaarit ovat siirtyneet filippiineille – joku Angeles City on yhtä suurta (ja surullista) tyttöbaaria ..
Jos nuo länkkärituristit ärsyttää niin tässä olisi hyvä kohde, ei ole liikaa turistia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Batagay
On aivan turha mennä merta edemmäs hakemaan” lesbo” baareja
niitä kun löytyy suomestakin. Toinen ja viimeinen talvi Karonilla
kannattaa siirtyä vaikka Uuteen seelantiin, sinne vaan on niin
pirun pitkä matka
Tätä blogia on ollut kiva lukea ! Maailmanmatkaaja on nyt kuitenkin langennut tähän omahyväiseen maailmaan, missä pakettimatkaajien valintoja esoitta pilkataan. Kaikki eivät ole nuoria,kielitaitoisia ja itsenäisiä lähtemään reppureissuille resuamaan mutta haluavat silti matkustaa. Tämä reppureissaaja jo lähtökohtaisesti inhoaa Thaimaata ja sen huomaa tyylistä. Tämän blogin lukeminen päättyi nyt tähän !
Jos ottaa vastaan tarjottua juomaa on huumatuksi tulemisen riskin lisäksi toinen riski saada joku tauti esim. tuberkuloosi joka on kehitysmaissa kuten thaimaassa tosi yleinen. Tyttöbaarit Phuketissa on muuten Patong Beachilta. Sieltä niitä sitten löytyykin ja todella paljon.
“Tätä blogia on ollut kiva lukea ! Maailmanmatkaaja on nyt kuitenkin langennut tähän omahyväiseen maailmaan, missä pakettimatkaajien valintoja esoitta pilkataan. Kaikki eivät ole nuoria,kielitaitoisia ja itsenäisiä lähtemään reppureissuille resuamaan mutta haluavat silti matkustaa”
Minusta oli alusta asti selvää, että Sanomalle töitä tekevä nuorehko nainen on lähtökohtaisesti vihervasemmistolainen maailmankuvaltaan. Tämä tarkoittaa tässä matkailupuolessa sitä, että ihastellaan kritiikittä kaikkea “erikoista”, ja ujutetaan bloggauksiin maailmanparannusasennetta vaikka väkisin.
Tämän Mähkän kolumneista on jäänyt mieleen jonkin vuoden takainen Iltalehden kolumni, jossa tämä itkeä tursotti palattuaan amerikkalaisen poikaystävänsä luota. En ymmärtänyt, miksi laajalevikkinen media toimi jonkun toimittajan omana päiväkirjana.
Valitettavasti olen Jarmon kanssa samaa mieltä ja kirjoittaja paljasti oman pätevyyden hakuisuutensa tässä artikkelissa. Muutenkaan en ymmärrä miksi lentää tuolla seuduilla kun matkasta voisi nauttia maata pitkinkin (vaikka polkupyörällä) sen mitä tarvii ja tulla sitten kotia.
Ja seuraavan kerran voi mennä enempi pää kyyryssä thaimaahan eikä ihan näin ylimielisellä asenteella. Minullakin tämän blogin lukeminen päättyi nyt vain tähän. Olihan näissä tosin omat hienot hetkensä. Ps: Voisiko matkailijalla olla esim. kulttuurishokin poikanen päällä nyt.
hei, olen käynyt Thaimaassa 18 kertaa, samoin myös koko Kaakkoisaasiassa kymmeniä kertoja. Ihmettelen negatiivistä kuvaasi Thaimaasta. Kun sielllä olin eka kertaa, se oli vielä aika neitseellinen, me reppumatkailijat auoimme tietä muille matkalaisille. Mikä onkin sitten näiden maiden turmio tai pelatus. Van Vien Laosissa oli ihana rauhallinen paratiisi 13 vuotta sitten ja nyt juuri reppumatkailijat ovat tehneet paikasta bile-paikan jossa musa soi ja risaisia, likaisia, kyllästyneen näköisiä “maailmanmatkaajia” roikkuu ympäriinsä. Onko tämä sitten parempaa kuin siististi puetut bussimatkalaiset. Itse en ole koskaan millään järjestetyllä matkalla ollut. Maiden tapoja olen kunnioittanut niin Aasissa kun Afriikassa Euroopassa tai Ameriikassa. Ja hyvin pärjännyt ja saanut upeita kokemuksia ja ystäviä paikallisista, niin NYKissä kuin BKKssakin, Tokiossa tai KL:ssä.
Näissä maissa pitäisi muista, että siistiä pukeutumista arvostetaan, eiväthan edes köyhimmät kulje rääsyissä paljasjaloin.
Hyvää loppu matkaa
En lopeta blogin lukemista, mutta olen täsmälleen samaa mieltä Jarmon kanssa.
Taisit Merja-raukka langeta vanhaan ansaan: koskaan ikinä milloinkaan ei saa pahaa sanaa sanoa Thaimaasta. Jokaisella saa olla mielipiteensä, mutta pitäisihän sinun jo se tietää, että sinulla ei ole oikeutta sanoa, ettet haluaisi Thaimaassa viettää aikaa. Tai että sinua ahdistaisivat suuret turistijoukot. Vaikka jos tarkkoja ollaan, taisit tosin jutussa mainita löytäneesi aidon, aution Thaimaan kaikkien ennakkokäsitystesi jälkeen. Hyvää matkaa, toivottavasti pääset taas pian seikkailemaan…
Blogihan on siis mitä onnistunein, kun jopa ihmiset jotka siitä eivät pidä sen kuin vain jatkavat lukemista. Onnittelut Merja ja jatka samaa rataa!
samaa mieltä jarmon ja matkailijan kanssa! mikä ihme siinä on että “reppureissaajat” kokee itsensä niin paljon paremmiksi kuin pakettimatkaajat? kaikki ei pelkää ihmisiä ja eivät edes haavele mistään autiosaaresta, vaan haluavat lomallaankin tietyn palvelutason.
Mitäköhän tarkoitit kolonialaisella arkkitehtuurilla?. Thaimaa ei ole ollut siirtomaana. Vaikutteita on sieltä ja täältä ja Thaimaassa on vanhastaan myös oma vanha rakennuskulttuurinsa. Harmiksemme vain paljolti materiaaleista, jotka eivät kestä vuosisatoja. Poislukien kolonialaiset Khmer temppelit, joita kait tarkoitit. Ne ovat suurimmat ja näyttävimmät vanhat siirtomaajäänteet mitä thaimaasssa on jäljellä. Et ole tainnut nähdä?
Näitä riittää ympäri Thaimaata, Phuketista en tiedä. No jos olet matkalla Kambodzaan näet niitä matkalla tai viimeistään siellä.
Tietysti bangkokin vanhat mosaiikkipäällysteiset palatsit ovat myös todella upeita. Kannattaisi tutustua myös Pohjois-Thaimaaseen, en tarkoita Kwai joen siltaa.
Jos esim.Espanjassa yleistät Torremoliinoksen tai Ibizan meiningin koko maahan, et tuolla asenteella tule pärjäämään, tai jäät paljosta paitsi.
Varoitit alussa, että sinulla on asennevamma Thaimaahan, mutta miksi et riisu sitä ja avaa silmiäsi, vaan jatkat ennakkoasenteesi vangitsemana.
Hiiohoi. Viimeks just Phuketin rannoilla oli ihan kivaa. Ja toisekseen, ihan samoja ihmisiä ne on muutkin turistit, ei se reppureissaaja mikään parempi ihminen ole. Korkeintaan ittensä ja äitinsä mielestä. No, leikki sikseen; Kyllä se Phuket Town on kelpoisa paikka vierailla ja vähän aikaa ollakin. Eikä ole pitkä matka merellekään.
Yleisesti ottaen ihmisetkin on sielläkin oikein ystävällisiä. Tottakai tässä pätee tämä “niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” -totuus.
kuten monet muutkin ovat huomanneet toi on aivan ihmeellistä toi reppureissaajien asenne, että he pitävät itseään niin paljon erikoisempina ja muiden länsimaalaisten yläpuolella. tunnen heitä paljon normaalissakin elämässä ja nämä “hipit” ovat mukamas niin paljon suvaitsevampia ja heillä on vähemmän ennakkoluuloja, mutta oikeasti se on aivan toisinpän. se on hyvin ärsyttävä luonteen piirre.
Pakettimatkaaja, joka matkustaa Phukettiin sinne samoille turistirysille vaikuttavat Thaimaalaisen kulttuurin katoamiseen vähemmän kuin nämä, jotka kiertelevät paikoissa joissa ei turisteja ole paljoa ole. Itsekin tykkään tehdä omat reissut enkä mitään paketteja, mutta olen huomannut kun menee hyvin syrjäisille seuduille niin ei sielä mitään varsinaisia syvällisiä keskusteluja voi keneenkään kanssa käydä kun he eivät osaa englantia ja itse osaa paikallista kieltä kumminkin niin huonosti.
Luontoa harrastavana olen käynyt kahdesti Pohjois-Thaimaassa. Phuket kuuluu niihin viimeisiin kohteisiin, joihin haluaisin tutustua. Pohjoisessa on upeata luontoa, mielenkiintoisia luonnonpuistoja…
Mua on niin muutenki viime aikoina ärsyttäny se että on niin siistii matkustaa reppu selässä ilman tietoo mistään ja ettei vaan herra siunaa eksyis mihinkään missä on muita turisteja. Reppumatkaaja on ihan yhtä turisti siinä missä muutkin. Ja sitä paitsi tuo perrumatkailuhan on just sitä virran mukana kulkemista, se kun on niin in nykyään. PUH!
Mistä näitä mielipiteitä oikein tulee? Toiset syyttävät Merjaa elitistiksi, toisten mielestä hän on likainen hippi tai räsyniekka jne. Joku arvostelee kielitaidon takia, toinen sanoo, ettei Merja tiedä mistään mitään. Ja niin edelleen.
En löydä tästä blogista lainkaan pakettimatkaajien arvostelua tai halveksuntaa. Merja vain kirjoittaa, että ne paikat eivät ole (aina/täysin) häntä varten. Ja naureskelee vielä itselleen.
Älä välitä Merja noista kitisijöistä. Mun mielestä blogi on hieno.
Olet positiivinen ja avoin. Kirjoitat hyvin. En hakemallakaan löydä blogistasi ylenkatsetta tai muiden haukkumista. Joo, Thaimaan rajapelleilyä arvostelet, mutta on syytäkin.
Jatka hienoa reissuasi ja muista kirjoittaa monta kertaa viikossa tänne. Aina luen suurella innolla. Kesällä lähden ite taas reissuun. Mut pyrin kyllä silloinkin lukemaan joka kirjoitukses.
Tsemppiä ja kiitos.
T. Kirsi
Whoa Babe! Vihdoinkin oi-kees-ti rakentavaa kritiikkiä ja kyseenalaistamista,voi tosiaan yhtyä täysin valtaosaan ylläolevasta läpästä. Mikä kumma saa noi “trävellääjät” ja kaikki reppureissarit kuvitteleen et ne on matkustajien “oikeeta” ja ylintä kastia,on kyllä nii-in elitistinen asenne että huh ku etoo yhtä paljon ku Heitä etoo “tavan” turistit ja niitten mestat! Ilmeisesti se “egobuustaus” on niin tarpeellista et unohtuu se tosiasia et ne on myös tuolla ulkona vaan turisteja,sorry vaan. Sit reissun jälkeen voi kantakahvilassa ja/tai -baarissa snobbailla kuinka monessa tuhannessa eri maassa onkaan tullu sniiduiltua ja kuinka monta “koskematonta paratiisia” ei ookaan enää neitsyitä ku siel on umpimähkään dallattu. En ymmärrä koko touhua ku sit kotona takas tylsässä duunissa lasketaan ja kilpaillaan et kuka on käyny useemmassa maassa..
Ja sit toi moralisointi pistää miettimään enemmän ku Anna Puuta et ihan ku se ois uutta maailmassa toi maailman vanhin ammatti.(Pun intented.)
Eiks paratiisin korkkaus oo yhtä hirveetä ku nuoren.. öö.. ihmisen?
Yhtä vanhaa kamaa ku ahneus ja itsekkyys ja oman edun tavoittelukin!
AINA kun on kysyntää,on tarjontaa,piste.
Se on ihan ok olla fiiliksissä ja reissussa varsinkin se nousee jopa taivaisiin ja ylemmäskin,mut kyl joskus pittää alaski tulla. Ihan niinku reppureissarinkin takas kotia niinku Pirkko ja Pena Perusturistinkin.
Ne joitten mielestä maailmalla on nii-in kiva olla yleensä myös jää sinne..
Sit ne ei oo enää turisteja eikä sen kummempia “trävellerejä”.
Hyvä blogi hyvää läppää hyvää reissua Merja “umpi” Mähkälle!
Kaikki täältä lähetään vikaan reissuun sen yhden kerran..
Hyvä bloggi ollut tähän mennessä, mutta (kuten jotkut muutkin sanoi) en nyt ihan ymmärrä, miksi Thaimaata haukutaan? No, oli miten oli, aion silti Mähkän kommentteja lukea jatkossakin. Tosin ehkä vielä kovemmalla kritiikillä kuin aiemmin.
Kuka täällä haukkuu Thaimaata? Ainakin Merja näyttäis kehuvan. Ja jos vähän kritisois, niin sit varmaan kertois omasta mielipiteestään ja kokemuksistaan.
Ihme vainoa täällä. Jos joku kertoo tykkäävänsä paikoista, missä ei ole niin kauheasti turisteja, niin se on joku hemmetin rikos!
Mäkin tykkäisin, jos ois aikaa ja rahaa pitkiin reissuihin. Nyt käyn kiltisti valmismatkoilla, vaikka ennen reissailin repun kanssa pidempiä reissuja. Mutta joskus vielä on aikaa ja rahaa. Silloin teen saman kuin Merja, melkein. Tuskin silti menen Bangladeshiin, vaikka Merja sitä kehuukin. Thaimaassa saatan käydä, vaikka minusta thaimaalaisten ystävällisyys on suuresti liioiteltua. Aika härskejä huijareita ovat monet.
Itse olen Thaimaan matkailun aloittanut turistirannalta Hua Hinistä, sitten Koh Samuin turistirannat, ja viime viikolla palasin reppumatkalta pohjois-Thaimaasta. Thaimaalaisten ystävällisyys ei tosiaankaan ole liioiteltua, itse joka kerralla hämmästyn siitä, kuinka aidosti ihmiset ovat kiinnostuneita ja auttavat, aina hymyn kanssa, oltiin sitten pikkukylässä vuorilla keskellä viidakkoa tai turistirannalla. Thaimaan turismia pohtineena on mieleeni tullut, että ehkäpä juuri tämä thaimaalaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on koitunut osittain heidän menetyksekseen, Thaimaan useita upeita rantoja turismi on muuttanut pysyvästi, ja silti aina vaan Thaimaa ottaa turistit avosylin vastaan. Kertakaikkiaan upea maa, johon minä aion palata vielä monta kertaa.
On kuitenkin surullista nähdä paljon kokeneen matkailija-Merjan laukovan kliseitä Thaimaasta. Merja, Thaimaa antaa turisteille paljon anteeksi, mutta tosiasiassa kulttuuri on vanhaa ja paikallisten tavoista kannattaa ottaa selvää ja kunnioittaa niitä jos siellä enemmän matkustaa. Unohda asenteesi ja heittäydy Thaimaan vietäväksi!
Liioittelemalla ja kärjistämällä saa keskustelua aikaiseksi. Tässä se on taas nähty. Lisäksi taikamaassa kaikki suomalaiset ovat käyneet ainakin kerran joten jokaisella on joku mielipide mitä siihen tulee. Ei kannata ottaa noita juttuja vakavasti koska tuskin syvällisiä mielipiteitä vaan kärjistyksiä keskustelun herättämiseksi.
Oho! Onpa tänne tullut mahdoton määrä palautetta. Yritän vastata kaikille kriitikoille viimeistään perjantaina. Kommentteja on kiinnostavaa lukea, vaikka ne olisivat haukkuja. Saa niitä laittaa lisääkin.
Yksi kysymys tähän väliin: Maailmanmies, miten ihmeessä saatat muistaa jonkun vanhan kolumnini Iltalehdestä? Monimutkaisten ja pitkällisten laskujeni mukaan kirjoitin sen keväällä 2004. Siitä on aika piit-kä aika. Olen otettu, jos sen joku muistaa. Minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä 25-vuotiaana miehistä ajattelin, mutta kuule Maailmanmies, se jenkki olisi ollut laulun arvoinen!
Oijoi. Merja muista että sun tulee nimenomaan nautti tuosta kritiikistä jota saat käsittämättömiltä ali-ihmisiltä (turisti rahvaalta). Porukka provosoituu jo ekoista sanoista niin pahasti, että eivät malta lukea koko tekstiä loppuun. Tuo tekstihän oli sangen ylistävää kirjoitusta Phuketista. Joka paikasta siis voi saada hyviä ja huonoja kokemuksia ja se on täysin ihmisistä, fiiliksistä ja vähän tuuristakin kiinni. Sulla oli tuuri phuketin kanssa sillä mulla sitä ei todellakaan ole ollut. Mälsä kokemus.
On kuitenkin uskomatonta että porukka on keskimäärin näin kateellisia sille että sä oot matkustanu paikoissa joissa on paljon enemmän sielua. Varmasti olet jopa kaunistellut joitain asioita tästä turistiparatiisista mutta se ei riitä ihmisille sillä he haluavat omien tylsien elämiensä keskellä lannistaa myös sua. Älä välitä kritiikistä vaan toteuta omaa missiota ja projektia ja elä ennen kaikkea itselles!
PS. Meinasin blogin alussa alkaa mollaamaan sua omaksi huvikseni, mutta nyt on vaan pakko alkaa mollaamaan näitä muita KATEELLISIA kirjoittelijoita. Eli oon siis sun puolella!
Pss. jos tuut suomeen tai missä ikinä tavataan niin
wink wink. oon parempi kuin joku jenkki
Se IL:n kolumni jäi mieen koska luin sen jossain sellaisessa yhteydessä joka kokonaisuutena painui muistiin.
Samaan aikaan joku IS:n kolumnisti, nuori nainen hänkin, kirjoitti koluminin “Oodi brittimiehelle”
Aloin ajatella, että miksi iltapäivälehdet pitävät kolumnisteinaan nuoria suomalaisnaisia jotka hehkuttelevat suhteitaan ulkomaalaisten miesten kanssa.
“Thaimaalaiset ovat päällepäin hyvin suvaitsevaisia – paheksuimista osoittamallahan saisi vain jonkun menettämään kasvonsa. Suvaitsevaisuutta ja empaattisuutta lisää myös buddhalainen oppi uudelleen syntymästä.Hymyjen maassa tunnetaan itse asiassa monta erilaista hymyä, joita thaimaalaiset osaavat lukea kuin eskimot lunta.
Kolmentoista tunnetuimman hymyn joukossa ovat mm surumielinen yim sao ja mitä minä sanoin-hymy yim yaw. Jos hymyilijä haluaa osoittaa olevansa eri mieltä, hän väläyttää yim thak thaan, ja yim yae yae valahtaa kasvoille silloin, kun tilanne on niin huono, ettei siihen auta enää mikään muu kuin hymyileminen.” ( Antti Helin 2009)
Varo, Merja, olemasta farang kii nok, linninpaskalänkkäri. Kulje siistinä ja käyttäydy kohteliaasti, niin välttynet siltä.
Thaimaassa pärjää kyllä ilman opaskirjoja, mutta niiden lukeminen jo ennen maahan menoa antaa matkailijalle ( olipa kyseessä valmismatkalainen tai reppureissari) jonkinmoisen kuvan maan tavoista ja tapojen kunnioittamisesta. Suosittelen Antti Helinin Thaimaa parhaimmillaan – kirjaa, josta lainauksena nuo hymyjutut.
Thaimaa on suomalaisille halpa, lämmin ja ystävällinen maa. Siinä varmaan sen suosio ja viehätys. Sinne matkaaminenkin on tullut yhä halvemmaksi ja bathin kurssi on pysynyt suomalaiselle edullisena.
Nauti Thaimaasta, Merja!
Olen täsmälleen samaa mieltä näiden pakettimatkailijoiden kanssa siitä, että nämä omahyväiset ja “maailmaa niin paljon muita paremmin tiedostavat” backpackerit on sitä matkailijoiden alinta kastia. Ollaan niin hip, cool ja rock, kun notkutaan jossain Thaimaassa rannalla vetäen ämpäriviinaa ja “seikkaillaan” halpalennoilla paikasta toiseen reppu selässä ympäri Kaakkois-Aasiaa.
Pakettimatkalaiset sentään pysyvät suhteellisen hyvin omilla mestoillaan, joten niistä ei ole meille vanhan koulukunnan reissareille harmia ollut koskaan, mutta näitä internetajan nuoria backpackereitä joutuu alkaa nykyään jo varomaan ihan tosissaan ja mitä ihmeellisimmissä mestoissa.
Mutta eiköhän tämäkin trendi vajoa samaa vauhtia, kun Madventures unohtuu ja lentojen hinnat kallistuu siihen tasoon, ettei junnujen kesäduunisäästöillä enää lennelläkään toisella puolelle maailmaa ja elellä siellä vielä kuukautta, paria.
Onneksi maailmassa on kuitenkin vielä lukuisia mestoja, joiden liian huono maine ihmisten keskuudessa riittää pitämään suurimman osan näistä taulapää-backpackereistä poissa minun pelipaikoiltani.
Olen lukenut blogiasi koko sen ajan, kun se on ilmestynyt. Päiväni piristyy aina huomattavasti, kun saan kirjoituksesi luettua.
Kiitos näistä hauskoista mielikuvitusmatkoista, jotka olet minulle antanut.
Nyt on kyllä ihan pakko kommentoida, niin paljon järkytyin noista kommenteista. Miten ihmeessä joku, joka on pitänyt tätä hyvänä blogina, lopettaa lukemisen vain yhden kirjoituksen perusteella. Ja (niin kuin ainakin Pipsa tässä sanoikin) Merjahan kehui Thaimaata, eikä haukkunut.
Enkä tajua mitä pahaa siinä on, jos on ollut ennakkoluuloja Thaimaata vastaan ja yllättyy sitten positiivisesti? Olisitteko mielummin halunneet lukea siitä, kuinka Merja odotti Thaimaasta paratiisia ja sitten pettyy? Parempihan se on näin päin, eikö.
Jos joku fanittaa Thaimaata (sori, mutta noista useimpien kirjoituksista saa sen kuvan että ihmiset nimenomaan fanittaa sitä), ei se tarkoita sitä että muidenkin pitäisi.
Miettikääpä, jos tämä kirjoitus koskisi vaikkapa Kreikkaa, olisitteko lopettaneet lukemisen ja ruvenneet haukkumaan Merjaa ja koko blogia? Ette luultavasti, koska Kreikka ei teille ole yhtä hieno maa kuin Thaimaa. Toivottavasti ymmärsitte, mitä tarkoitan, en oikein osaa selittää…
Minä ainakin arvostan reppumatkailijoita, mutta itselläni ei vielä ole mahdollisuutta reppumatkailuun. Parin vuoden päästä varmasti jo pääsen reppureissaamaan, siihen saakka tyydyn pakettimatkoihin.
Toivottavasti loppumatkasikin menee hyvin, Merja. Aiotko reissata vain Aasiassa vai mennä vielä esim. Afrikkaan? Joka tapauksessa; pidä hauskaa äläkä anna lomasi mennä pilalle muiden puheiden takia.
Maailmanmies, olisiko kyse voinut kenties olla sattumasta?
True Traveller; wink wink!
Olet Merja onnistunut oikein hyvin kirjoituksessasi, kun se herättää näin paljon keskustelua! =)
Suvaitsevaisuutta hyvät ihmiset! Jokainen matkustaa niin kuin itse haluaa ja kaikilla saa olla omat odotukset ja mielipiteet. Jatka vaan aitojen, rehellisten mielpiteidesi kirjoittelua, sinun blogisihan tämä on.
Itse olen vähän kateellinen, kun en pääse kiertelemään maailmaa noin vapaasti, mutta iloitsen ensi kuussa Thaimaahan suuntautuvasta pakettimatkastani jo nyt!
Happy travelling!
Vuosi on mielettömän pitkä pätkä reissata, tsemppiä kovasti!! Itse olin Aasiassa 2kk ja voi sitä onnentunnetta kun lentokone laskeutui Helsinkiin…. Muualla hyvä, kotona paras
koti on siellä missä sydänkin
“Maailmanmies says:
13.1.2010 klo 13:38 (Edit)
Se IL:n kolumni jäi mieen koska luin sen jossain sellaisessa yhteydessä joka kokonaisuutena painui muistiin.
Samaan aikaan joku IS:n kolumnisti, nuori nainen hänkin, kirjoitti koluminin “Oodi brittimiehelle”
Aloin ajatella, että miksi iltapäivälehdet pitävät kolumnisteinaan nuoria suomalaisnaisia jotka hehkuttelevat suhteitaan ulkomaalaisten miesten kanssa.”
Saatanan ulkkaritt. Vie meiltä duunit ja naiset!
Myönnä, maailmanmies, että kotonas yksin nyrkkiä purit ja itkit, kun lehdestä luit, et ne ulkkaripellet taas on saaneet. Ja sä et taaskaan½
Olen reissannut noin 20 maassa ja yritän aina hahmottaa kokonaisuuksia ja paikallisten asennetta, nopeaa reagointia (joka kertoo paljon luonteesta). Avoimella mielellä olevalle turistille Thaimaa on taivas ja pääsääntöisesti paikat ovat hiljaisia ja upeita, vierasta ei koskaan aliarvioida ja häntä myös kuunnellaan tarkkaan.
Thaimaalaiset ovat myös erittäin älykkäitä, etenkin tunneälyltään, ei voi edes suomalaisiin kontrollifriikkeihin (hiukan liioittelua:) verrata.
Vaikea sanoa mitä puuttuu Thaikkulasta jos hakee mahdollisimman monipuolista matkakohdetta. Ehkäpä juuri se kontrolli mitä me suomalaiset niin rakastetaan
Ehkäpä reppureissaaja voi olla Laosissa muiden yläpuolella mutta lahjat ei enää riitä henkevään keskusteluun paikoissa jossa moni paikallinen puhuu parempaa englantia kuin suomalaiset yleensä.
Muuten hyvä kolumni.
Kirjoita vaan lisää kokemuksiasi. Olen itsekin ollut Thaimaassa reppumatkailijana, joten on hauska lukea kirjoituksiasi
“Saatanan ulkkaritt. Vie meiltä duunit ja naiset!
Myönnä, maailmanmies, että kotonas yksin nyrkkiä purit ja itkit, kun lehdestä luit, et ne ulkkaripellet taas on saaneet. Ja sä et taaskaan”
Ei ollut sellainen tilanne, mutta mitä itse ajattelisit, jos vaikkapa brittimediassa naiskolumnistit kertoisivat ulkomaalaisista poikaystävistään ? Minä ainakin ajattelisin, että mikä tätä maata vaivaa, miksi miehet ja naiset ovat avoimessa sodassa keskenään.
Avokkini on muuten ulkomaalainen jos se jotenkin asiaan liittyy.
Markun tekstissä ei ollut päätä eikä häntää.
Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen.
Merja, jatka vaan matkustamista ja jos et pida paikasta, matkusta muualle, mutta avoimin mielin, joskus tulee matkalla vastaan ihan hienoja yllatyksia. Kokonaisuudessaan luulen, etta olet nauttinut matkastasi, muutenhan et varmaan olisi ollenkaan lahtenyt?
Itse asun Saudi Arabiassa, sun blogia on mukava lukea. En ole koskaan kaynyt itse Thaimaassa, mutta Pohjois Thaimaahan olisi varmaan ihan mielenkiintoista matkustaa ainakin kerran. Isoista turistialueista en itse pida, mutta joku aktiviteettiloma sopisi mulle oikeen hyvin.
Meita on monenlaisia, se juuri tekee maailmasta niin rikkaan.
Keep up!
En oikein ymmärrä tätä pakettimatkojen, reppureissaamisen jne. vertailua. Eiköhän kaikkien matkustaminen ole omista mieltymyksistä ja/tai lompakon paksuudesta kiinni?
Itse valitsen matkani tilanteen ja hinnan mukaan, mutta en kuitenkaan ymmärrä sitä, että lennetään maailman ääriin makoilemaan suljetussa turistikylässä, syödään buffetissa sitä parasta “paikallista” ruokaa ja käydään retkillä katsomassa ne matkatoimiston valitsemat hienoimmat nähtävyydet. Eikö olisi sama lentää esim. kanarialle? Tuntuu, että näillä pakettimatkaavilla aasian kävijöillä on se suurin egon kohotus tarve. “juu olen käynyt Thaimaassa, Vietnamissa, Kambodzassa..” “Mitä näit?” “Hotellin uima-altaan, venäläisiä turisteja, maisemia bussin ikkunasta”.
Olemme käyneet monessa aasian maassa, pakettimatkoilla ja omatoimisesti. Yleensä kuitenkin omatoimisesti matkustamalla säästää reippaasti rahaa, näkee enemmän, saa itse valita paikkansa eikä tarvitse katsoa sitä naapurin Penaa örveltämässä ja etsimässä niitä tyttöbaareja. Itse saan jokaisen reissun jälkeen kuunnella arvostelua juuri siltä Paketti-Penalta, että miksi menit sinne kun olisit voinut samalla rahalla makoilla Phuketin rannoilla ja vielä nauttia suomenkielisestä palvelusta. Eikö rahat riitä? Paketti-Pena ei jostain syystä voi ymmärtää, että lomalla joku haluaisi nähdä muutakin kuin turiskylän, nukkua muualla kuin hienossa 5* hotellissa, matkustaa muutenkin kuin opastetulla bussimatkalla yms. Ja ei, rahat kyllä riittäisivät siihen pakettimatkaan, mutta ei vain oikeasti kiinnosta.
Eipä liittynyt kommentti mitenkää blogiin, mutta tulipas avauduttua. Jokainen matkustakoon tyylillään ja mihin ikinä haluaa.
Merjalle kiitokset mielenkiintoisista matkakertomuksista! Tätä on ollut kiva lukea ja ottaa vinkkejä seuraavaa omaa reissua varten.
Samanlainen länkkärituristi se olet sinäkin.. näin on Suomessakin ulkomaalaisten kohdalla. muuten jees blogi!
Hahahaaaa, tää keskustelu on kertakaikkiaan huvittava – johan alkoi kommentteja tulla, kun kirjoittaja siirtyy Thaimaahan… Ahhhaaaaa!
Musta on kaiken parasta se, etta Merja sanoo suoraan, etta oli ennakkoasenne ja että se oli väärä ja nyt tykkäileekin maasta.
Tää on vain älyttömän huvittava keskustelu
Kukin reissatkoon tavallaan.
Fishbone –
!
Usein Länkkärit ei tajua aasialaisten koodikieltä. Siis sitä hyvinkin epäsuoraa tapaa ilmaista monia asioita. Kasvojen menettämisen pelossa ei paljasteta niitä todellisia ajatuksia, varsinkaan negatiivisia. Ja länkkäri luulee että kaikki on vaan niin ystävällisiä. Pitää oikeasti tietää kulttuuria että tietää mitä tarkoitetaan milläkin. Hyvä puoli tässä on tietysti se että sinua ei koskaan ainakaan tahallaan nolata.
Itse pidän matkustamisesta kokien tavallisen ihmisen asioita, olin sitten paketti- tai omatoimimatkalla. Tekemällä arkisia asioita ja seuraamalla tavallisten ihmisten tekemisiä oppii paljon uutta.
Mikähän ihme siinä on että ihmiset ottavat kaiken niin totaalisesti itseensä? Jos joku sanoo ettei pidä Thaimaasta tai pakettimatkailijoista niin mitä väliä sillä on? Eikä kenenkään tätä blogia ole pakko lukea! Sinä Thaimaa-fani pakettimatkailija voit kirjoittaa omaa blogiasi ja julkaista sen ihan missä foorumissa tahansa.
Itse olen matkustellut Euroopassa reppumeiningillä ja kerran käynyt myös Teneriffalla kahden viikon pakettimatkalla (Eurooppaa kauemmas ei ole ollut tarvetta lähteä). Molemmista löytyy sekä hyviä että huonoja puolia, mutta nuorena ihmisenä voisin sanoa että turistirysien meininki ei pidemmän päälle innosta. Reppureissuilla olen pyrkinyt tutustumaan paikalliseen kulttuuriin, IHMISIIN ja siihen miten paikalliset oikeasti elävät. Pitää mennä syvemmälle! Ja väitän ihan suoraan että turistihotellin uima-altaasta et niin syvää päätä löydä.
Urautuneet keski-ikäiset (kuten omat vanhempani) varmasti osaavat arvostaa turistikohteiden tarjontaa aivan eri tavalla, johtuen monesti kielitaidon puutteesta ja siitä miten vaivatonta kaikki on. Ymmärrän täysin jos 40-vuotias 5 lapsen äiti nauttii olostaan Lanzaroten täysihoitolassa, kun kotona odottaa arki ja kaaos. Jokaiselle jotakin. Kamoon ihmiset! Matkustakaa ja nauttikaa! Menkää vaikka Tuurin kyläkauppaan jos se tekee teidät onnellisiksi! Sehän lomailussa on tärkeintä!
[...] viime viikolla, että reppumatkailijat kuvittelevat olevansa parempia kuin pakettimatkalaiset. Lue alkuperäinen postaus täältä. Taipumus ei suinkaan pidä paikkaansa kaikkien reppulaisten kohdalla. Suurimmalle osalle [...]
Tyttobaarit ovat PATTAYALLA Jos niita kaipaat tule tanne.
Sinun tulee muistaa etta Thaimaassa on noin 20 Milj.kiinalaista jotka todellakaan eivat ole Thaimaalaisia ,vaan kiinalaisia ja heilla ei ole muuta uskontoa kuin RAHA.Thaimaalaiset ovat todella ystavallisia perusluonteeltaan,mutta ala sotke sekaan kiinalaisia.
T Late 65
“Jarmo says:
12.1.2010 klo 9:05
Tätä blogia on ollut kiva lukea ! Maailmanmatkaaja on nyt kuitenkin langennut tähän omahyväiseen maailmaan, missä pakettimatkaajien valintoja esoitta pilkataan. Kaikki eivät ole nuoria,kielitaitoisia ja itsenäisiä lähtemään reppureissuille resuamaan mutta haluavat silti matkustaa. Tämä reppureissaaja jo lähtökohtaisesti inhoaa Thaimaata ja sen huomaa tyylistä. Tämän blogin lukeminen päättyi nyt tähän !”
Muistuttaisin tätä kaveria, että tämä on blogi, Jossa ihminen kertoo omista kokemuksistaan ja mielipiteistään. Jos haluat lukea maasta itsestään, niin osta matkaopas. Ja muistaakseni Suomen kouluissa luettiin kolmanesta luokasta lukioon englantia, joten jos ei 10 vuodessa jäänyt mitään päähän nii voi herra syyttää ihan itseään saamattomuudestaan. Luuletko Suomella pärjääväsi siellä, minne ikinä matkustatkin?