Sata maata

Kymmenen päivän meditaatiokurssin neljäntenä päivänä harkitsin tosissani pakoa. Nyt kiellettyä oli meditointiasennon vaihtaminenkin. Edessä oli vielä noin 65 tuntia meditointia, joista 21 tuntia  vaikka väkisin silmät kiinni patsaana istuen.

(Tämä on jatkokertomus. Jos edellinen jäi lukematta, klikkaa tuosta vasemmasta yläkulmasta taaksepäin ja lue osa I ensin.)

Vipassanameditaatiossa keskitytään kehon tuntemuksiin. (Tämä kuva on lavastettu. Kaikki meditointitunnit pidettiin pimeässä salissa. En todellakaan meditoinut tauoilla.)

En ollut sanonut sanaakaan neljään päivään, koska kurssin aikana puhuminen on kiellettyä.

Hiljaisuuden vaatimusta omituisempaa oli kuitenkin kurssin logiikka. Mitään ei selitetty etukäteen. Olimme juuri aloittaneet niin sanotut vankan mielen istunnot, joiden aikana kaikki liikkuminen oli kiellettyä. Paikallaan piti istua tunti silmät kiinni. Miksi ihmeessä? Miksi jalat piti puuduttaa tunnottomiksi?

Ensimmäinen vankan mielen istunto päättyi lopulta. Joka paikkaa kolotti, mutta olo oli yllättäen mahtava. Kestin sen! Haa, olen kova akka!
Seuraava vankan mielen istunto oli kolme tuntia myöhemmin. Saimme myös uudet ohjeet. Hyvästi ylähuuli! Havainnointikenttä laajennettiin nyt koko kroppaan, päälaesta  varpaisiin saakka. Se tuntui mahtavalta. Keskityttyäni kolme ja puoli päivää pieneen nenän ja ylähuulen rajaamaan alueeseen, koko kehon aistiminen tuntui maailmanympärimatkalta.
Ja minä tunsin päälakeni! Se jyskytti päänsärkyä enteillen, mutta tunsin sen. Olkapäitä särki kuin raskaan työpäivän jälkeen, mutta minä tunsin! Rintakehääni en tuntenut. Kunnes keksin (keksiminen oli kyllä varmaan kiellettyä) keskittyä, voiko sitä nyt sanoa, no menköön, rintoihini. Ne minä saatoin tuntea. (Terveisiä vaan vanhalle rakkaalle ystävälleni toimittaja Vesa Mäkiselle. Vesukka-kulta, tiedän, että arvostat tätä.)

Lopulta tunsin varpaanikin. Aloitin uudestaan päälaelta. Sitten kolmas kierros. Neljäs.

Neljäntenä iltana menin ensimmäistä kertaa kurssin aikana levollisena nukkumaan. Ehkä tämä ei olekaan ihan tyhmä homma.
Viidennen päivän ohjeet olivat samat, kuin kesken neljännen päivän saadut ohjeet:

5. Keskity havainnoimaan tuntemuksia päästä varpaisiin, ruumiinosa kerrallaan. Älä reagoi niihin. Havainnoi rauhallisesti.

Viidennen päivän aamu oli taas yhtä raskas kuin kaikki edelliset. En saanut nukuttua. Ajatukset velloivat villinä päässä. Tajusin, että olin käyttänyt kaiken tauoilta liienneen ajan sellissä torkkumiseen.

En ollut ehtinyt ajatella mitään. Nyt ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan. Vahinko vain, ettei niissä ollut yhtään järkeä. Kimi Räikkösen kohtalo huoletti minua edelleen.

Ruokatauoilla vakoilin muita naisia. Tajusin heidän rikkovan sääntöjä. Suutuin ihan järjettömästi. Tyttö otti kaksi omenaa! Varas! Niitä saa ottaa vain yhden! Halusin huutaa, enimmäkseen tosin siksi, että olin itsekin nälkäinen, mutten kehdannut ottaa toista omenaa.

Ohjeet kuudennelle päivälle olivat jättipettymys edellisen suuren harppauksen jälkeen:

6. Keskity havainnoimaan tuntemuksia päästä varpaisiin ja sitten varpaista päähän, ruumiinosa kerrallaan. Älä reagoi niihin. Havainnoi rauhallisesti.

Tämähän on peruuttamista! Olin harmissani. Eikö tästä päästä yhtään eteenpäin? Ja miksi minä tätä teen? Mitä minä tästä hyödyn?

Vankan päätöksen istunnot sujuivat kuitenkin hyvin. Pystyin keskittymään. Kivut olivat kohtuullistuneet. Opettelin laskemaan, kuinka kauan aikaa vei käydä läpi kroppa päästä varpaisiin ja takaisin. Sain siihen kulumaan 15 minuuttia per kierros, mikä merkitsi neljää kierrosta tunnissa. Sen jälkeen aikakaan ei enää tuntunut ongelmalta.

Kurssikeskuksen polkujen varteen on sijoitettu hellyttäviä kylttejä, jotka muistuttavat kommunikaatiokiellosta.

Illalla saimme vihdoin selityksen tekemisillemme.
Se kuului näin: Kaikki negatiiviset tuntemukset, viha, kateus ja suru pakkautuvat ruumiiseemme vuosien varrella. Ne muodostavat “sankharoita”. Kipu, jota tunnemme jäsenissämme, esimerkiksi polvessa, on yksi sankhara. Kun keskitymme havannoimaan kipua polvessa, se alkaa vähitellen lieventyä ja harjoituksen myötä poistuu kokonaan. Samalla katoaa alkuperäinen vihan tunne, yksi kärsimyksen lähde. Vuosien Vipassana-harjoittelulla kivut lakkaavat kokonaan ja viha poistuu kehosta tyytin. Jäljellä jää vain rauhaa ja lämpöä toisia ihmisiä kohtaan ja pysyvästi hyvä mieli.

Olihan sitä vaikea sulattaa.

Päätin, että perääntyminen oli nyt myöhäistä.  Olin käyttänyt tähän meditaatiokurssiin jo kuusi päivää, jäljellä oli enää neljä. Niinpä löysin itseni puhumasta mielessäni polvelleni, jota särki.

“Kipu! Jos johdut taas siitä yhdestä taiteilijahunsvotista, niin lopu jo! Siitä on kulunut vuosia. Jätä minut rauhaan. Polvi! Perkele.”

Se oli tietysti väärin. Sorruin ajattelemaan. Yritin palauttaa itseni ladulle, mutta se oli mahdotonta. Valtava määrä menneitä murheita vyöryi päälleni. Sitten iski kateus. Missä ovat ne miellettyvät tuntemukset? Olin varma, että edessäni istuvaa naista kutitti taatusti oikealla lailla. Hän istui niin tyynenä. Kuinka sitä voikaan olla kateellinen kutinasta.
Seuraavan päivän ohjeet olivatkin sitten ristiriitaiset.

7. Jos olet työskennellyt tunnollisesti keskittyen vain havainnoimaan kehosi tuntemuksia, saatat nyt tuntea kivun sijaan miellettyviä tuntemuksia kehossasi. Älä tuudittaudu niihin. Jos annat niille vallan, alat haluta niitä lisää, mikä taas aiheuttaa uusia himon sanhkaroita. Anna niiden tulla aaltoilla vain hetki ja jatka sitten kehon havainnointia päästä varpaisiin.

Aamiasen jälkeisellä tunnilla valkeus tuli. Koin mitä kummallisinta ihanaa sähinää kaikkialla. Tätä varten olin harjoitellut kuusi päivää keskittyen ensin nenääni, sitten ylähuuleeni, lopulta koko kehoon. Takana oli yli 60 tuntia istumista silmät kiinni pimeässä salissa, mutta oli se mahtava tunne!

8. Jos et koe enää kipua, ala käydä kehoasi läpi sisältä käsin. Keskity nyt ihon alaisiin tuntemuksiin.

Kahdeksannen päivän ohje meni jo liian pitkälle. En tavoittanut luitani tai sisäelimiäni. Toivoin vain kurssin päättyvän. Laskin tunteja. Ohjeet yhdeksännelle päivälle olivat samat kuin kahdeksannelle, mutta niihin kuului helpottava tieto.

9. Huomenna, kymmenentenä päivänä kello 10 aamulla hiljaisuus päättyy ja saatte puhua keskenänne.

Päivä kului huomaamatta. Tajusin, että pari edellistäkin päivää olivat kuluneet paljon nopeammin kuin ensimmäiset. Ne päivät vasta pitkiä olivat. Tunsin eteneväni koneellisesti kuin zombi, meditaatiotunnilta toiselle, kivusta mukaviin tuntemuksiin.

Kymmenentenä aamuna pääsin salamana ylös sängystä neljältä aamulla. Kuuden tunnin jälkeen saisin puhua. Mutta kenelle? En tuntenut näistä naisista ketään, vaikka olin viettänyt heidän kanssaan kymmenen päivää samaan pieneen saliin ahtautuneena.

Huonetoverini kanssa olin ehtinyt vaihtaa muutaman sanan kurssin nollantena päivänä. Tiesin hänen olevan kotoisin Israelista ja olleen vapaaehtoistyössä Ugandassa. Tiesin, että hän nauraa unissaan.

Kello kymmeneltä kymmenentenä päivänä kävelin ulos salista portaille onnellisempana kuin ikinä. Naamani venyi hymyyn, jonka en tiennyt olevan fyysisesti mahdollinen. Seisahduin portaille ja helotin. Katsoin myöhemmin belgialaiseksi paljastunutta kurssitoveriani silmiin. Hän hymyili takaisin ja sanoi:
“Se on ohi”.
“Niin on”, vastasin. Ensimmäiset sanani kymmeneen päivään.
Puheensorina mitä erikoisemmista aiheista alkoi.
Riensin takanani koko kurssin ajan istuneen tytön luo ja pyysin anteeksi, että olin astunut hänen varpailleen seitsemäntenä päivänä. Pyytelimme kaikki toisiltamme anteeksi ja selittelimme.

“Silloin käytävässä, kun yht’äkkiä avasit oven, minä EN pitänyt sitä sammakkomaista ääntä.”

Olimme kaikki olleet vainoharhaisia. Jokainen vilkaisu tuntuu olevan niin täynnä merkitystä, kun puhuminen on kiellettyä. Jokainen yskäisy vaikuttaa tuomiolta.
Kävi ilmi, että kaikki olivat taistelleet samojen kipujen kanssa ja odotelleet niitä hyviä kutinoita peläten, että muut olivat jo päässeet säteilyn asteelle.

Nukuimme Jerusalemissa asuvan Sarahin kanssa samassa huoneessa kymmenen päivää tietämättä edes toistemme nimiä.

Huonetoverini tuli kysymään nimeäni. Katselimme toisiamme päästä varpaisiin ja nauroimme. Olimme kärvistelleet kymmenen yötä noin kuuden neliömetrin huoneessa vaihtamatta sanaakaan. Sarah, joka nukkui oven ja valokatkasijan vieressä oli ollut huolissaan siitä, koska voisi iltaisin sammuttaa valot. Sarah ei vihannutkaan minua. Enkä minä häntä, niinkuin hän oli luullut.

Vankan päätöksen meditointitunnit jatkuivat viimeisenä päivänä normaalisti. Keskittyminen oli nyt tuhannesti vaikeampaa kuin hiljaisuuden päivinä. Keskustelut tunkivat ajatuksiin. Ymmärsin, miksi meidän oli pitänyt olla hiljaa.

Illalla ennen nukkumaanmenoa australialainen Josie tuli huoneeseemme. Sitä iloa! Puhumisen riemua. Ihan kuin lapsuuden pyjamabileissä.
Nauroimme, kun saimme vihdoin toivottaa toisillemme hyvää yötä. Teimme sen monta kertaa ja nauroimme lisää.
Sinä yönä nukuin kuin tukki.

Yhdentennentoista päivän herätys oli vielä kerran neljältä aamulla. Ryntäsimme pirteinä meditointisaliin hiljentymään vielä kerran. Aamiasen jälkeen siivosimme meditointikeskuksen yhdessä. Lakaisin lattioita ja kivettyjä ulkokäytäviä riemulla. Vihdoin jotain tekemistä, jonka jälki näkyi.

Puoli yhdeksältä aamulla kävelin keskusken porteista ulos vapauteen onnellisena, vain lievästä puheripulista kärsien.

Fakta: Vipassanameditaatio

1. Vipassanameditaatio perustuu Buddhan 2500 vuotta vanhoihin oppeihin: elämä on kärsimystä, josta voi päästä vain vapautumalla kaikista haluista ja negatiivista tunteista. Se onnistuu meditoinnin avulla.

2. Tradition elvytti Burmassa syntynyt S.N Goenka, joka alkoi järjestää meditointikursseja 70-luvulla perheelleen ja ystävilleen Intiassa.
Goenka itse tutustui vipassanaan Burmassa etsiessään apua vaikeaan migreeniin, joka meditoinnin ansiosta loppui.

3. Kurssien suosio kasvoi. Alunperin kurssilaiset maksoivat majoituksestaan ja ruuastaan kymmenen päivän peruskurssien aikana. Maksullisuus ei kuitenkaan kuulu vipassanan henkeen. Kurssilaiset saavat jättää kurssin jälkeen lahjoituksen, jos ovat kokeneet hyötyneensä kurssita. Lahjoitusvaroilla on rakennettu vipassanakeskuksia ympäri maailmaa. Kaikki ovat tervetulleita kursseille. Intiassa niitä järjestetään nykyisin myös vankiloissa.

4. Vipassanaa voi harjoittaa uskontokunnasta riippumatta. Tarkoitus ei ole palvoa mitään tai ketään.

5. Voit lukea lisää vipassanasta osoitteesta www.dhamma.org

Avainsanat: Intia Vipassana

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 26. lokakuuta 2009 kello 7.00 ja sen aiheena on Sata maata. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Sekä vastauksien kirjoittaminen että seurantailmoitusten lähettäminen on juuri nyt estetty.