Postilaatikot

21.2.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Rakennuksilla junnaa vähän, kun timpureilla on kaksi taloa samaan aikaan työn alla (eli me ja naapurit), mutta ei se mitään.

Lue lisää »

Ulko-ovet

20.2.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Ulkosaunan päässä oleva “konehuone”, jossa sijaitsee sähköpääkeskus, maalämpöpumppu ja lämminvesivaraaja, sai vihdoin puuseppien Virossa tekemän oven (Aru Grupp). Päädyttiin tilaamaan kaikki ulko-ovet samalta verstaalta, sillä olemme olleet todella tyytyväisiä sekä palveluun että tuotoksiin!

Lue lisää »

Miten muuria voisi kaunistaa?

13.2.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Luodessani lumia rakennustyömaan pihalla iskee omakotitalon realiteetin päälle nopeammin kuin toivoisikaan. No mutta, se on pientä.

Lue lisää »

Muutto siirtyy

6.2.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Pitkään vielä uhosin, että pääsisimme muuttamaan sisälle helmikuussa. Ei nyt kuitenkaan näytä siltä. (No joo, rakennusmiehet sanoivat että maaliskuussa aikaisintaan, mutta en halunnut uskoa…)

Lue lisää »

Sisätilat edistyvät

30.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala
Ihanaa, nyt yläkerrassakin on seinät paikoillaan ja tila on jo sielläkin helpompi hahmottaa.

Maalämpöä taloon

18.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Eilen potiessani flunssaa vanhempieni sohvalla kuului työmaalta koko päivän poran ulvontaa ja epämääräistä möykkää: maalämpö reikää porattiin. Melu oli korvia huumaava, mutta ihana, sillä porausta oli siirretty jo ties kuinka monta kertaa eteenpäin.

Lue lisää »

Uusi vuosi ja uudet toiveet talon valmistumisesta

9.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Tänään oli aamulla pakastunut oikein kunnolla ja sen huomasi, kun menin siivoamaan tonttia: pressut olivat jäätyneet kiinni ja romut onnellisesti lumen peitossa. :)

Lue lisää »

Rakentamista ja paljon muuta

5.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Kun alan rakentaa taloa seuraavassa elämässä, pliis pliis, muistuttakaa minua, etten ala tehdä sitä samaan aikaan, kun teen kokoaikaista työtä, huolehdin yksin lapsesta ja teen toista tutkintoa. Proput menevät itseltäni aika usein.

Lue lisää »

Ihanat, ihanat väliseinät!

2.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Pari päivää sitten timpurit aloittivat väliseinien kanssa. Tilan tuntu toki väheni, mutta tila hahmottuu paremmin, kun näkee, missä huoneet kulkevat.

Lue lisää »

Iloinen jouluyllätys

19.12.2011 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Palasin työmatkalta lauantaina ja talolla odotti yllätys: lattiavalut oli tehty! Jee! Lue lisää »