Maalämpöä taloon

18.1.2012 Kirjoittaja: Anna Airikkala

Eilen potiessani flunssaa vanhempieni sohvalla kuului työmaalta koko päivän poran ulvontaa ja epämääräistä möykkää: maalämpö reikää porattiin. Melu oli korvia huumaava, mutta ihana, sillä porausta oli siirretty jo ties kuinka monta kertaa eteenpäin.

Muutenkin koko suhtautuminen maalämpöön ihmetyttää. Ennen luvan maalämpöön sai muutamalla kympillä kaupungin mittausosastolta. Nyt odottelimme lupaa yli 2 kuukautta ja pulitimme sievät 500e siitä ilosta. Siis ihan vaan luvasta maksaa maalämmöstä.

Pakko kyseenalaistaa, kuka näitä päätöksiä luvan hankkimisen vaikeuttamiseksi tekee. Maalämpöhän on ympäristöystävällisin vaihtoehto (ja jossain hamassa tulevaisuudessa olettaisin, että ainoa järkevä) ja varmasti pitkällä tähtäimellä myös edullisin kuluttajalle. Jonkun etuhan se on, että kaukolämpö lämmittää… Ei tosin ympäristön eikä kuluttajan.

Avainsanat: , , , ,


Yksi vastaus artikkeliin “Maalämpöä taloon”

  1. Jari says:

    Kaupungin suhtautuminen maalämpökaivoin johtunee tarpeesta tarkastella laajemmin maankäytöön liittyviä kysymyksiä liittyen maanalaiseen rakentamiseen. Esimerkiksi uudella metrolinjalla on törmätty ongelmiin kiinteistöjen maalämpökaivojen kanssa. Kaukolämpö sinällään on myös kohtuullisen ympäristöystävällinen lämmitysmuoto tiiviisti rakennetuilla alueilla, koska siinä hyödynnetään yleensä sähköntuotannossa syntyvää hukkalämpöä ja tämä nostaa laitosten hyötysuhdetta merkittävästi. Totta on kyllä, että luvan saaminen näyttääkestäneen kohtuutoman pitkään ja hintakaan ei ole kyllä edullinen…

Kirjoita vastaus