Katontekijä perui ja budjetti paukkuu

17.10.2011 Kirjoittaja: Anna Airikkala

No tokihan tässä nyt piti taas tulla jumi matkaan, olikin pari viikkoa sujunut ihan liian tehokkaasti. Talotehtaan noin kuukauden myöhästymisen seurauksena moni asia junnaa: timpurit seisovat passissa ja joutuvat tekemään hommia vähän sieltä täältä, katontekijä perui, osa ikkunoista vielä talotehtaalta asentamatta. Eikä se. että talotehdas oli tehnyt osan katon rakenteista väärin ja kesti tovin ennen kuin edes vaivautuivat paikan päälle korjaamaan niitä. Oli kuulemma TOINEN työmaa, joka oli kiireellinen. Sellasta….

Kaikki etenee kuitenkin, mutta suurin haaste on tuo konesaumakaton laittaminen. Lokakuun puoliväli ei ole mikään otollisin aika saada tekijöitä ja talven tulo painaa päälle. Tällä viikolla oli jo autojen tuulilasit jäässä yhtenä aamuna. Eihän tässä ole auttanut kun kiireen vilkkaa soittelemaan kaikille mahdollisille ja mahdottomillekin kontakteille, jospa joku sattuisi tietämään luotettavaa konesaumapeltikaton tekijää.

Muutama tarjous on jo tullut, mutta hinnat on näköjään pompanneet taivaisiin kun talvi häämöttää. Yksikin tekijä sanoi suoraan, että jos maksat tämän (kiskuri)hinnan, saan järkättyä ukot työmaalle viikon päästä. Eli siis tekisivät oharit jollekin toiselle rakentajalle, kun saisivat paremman hinnan meiltä! Suositus kaikille rakentajille: peltikatto kannattaa laitattaa keväällä!

Eilen saapui pihalle iso lasti ilmastointitarvikkeita; putkia, eristeitä, ilmastointikoneita etc. Timanttiporarikin ehti piipahtamaan tontilla poraamassa vielä pari puuttuvaa reikää ilmastointi varten. Hulinaa on nyt alkavalla viikolla kun yhtäaikaa tontilla on talotehtaan asentaja tekemässä loput hommat, omat timpurit töissä sisällä ja ulkovuoren kanssa, putkimiehet laittamassa kaivurin kanssa viemärivetoja, ilmastointiasentajat asentamassa ilmastointikanavat ja -koneet, ja piharakennuksen perustusten tekijät.

Samalla kun työmaalla on hulinaa, on pitänyt vähän vetää yhteen saldoa tähän mennessä. Iso asia, jonka ei pitänyt tapahtua, mutta mikä sitten tietysti tapahtui oli ennakoidun budjetin ylittyminen. Uskokaa hyvät ihmiset: vaikka kuinka yrität arvioida ja miettiä – ja saat siihen kaiken mahdollisen avun, 20 pinnaa mennään aina yli!

Suurimmat yllätykset olivat ehdottomasti putkityöt; kaivot, tarkastuskaivot ja pumppaamot. Toinen, mihin on uponnut paljon on kaikenlaiset kaivuutyöt ja louhinta; maata on ajettu pois, on louhittu, kiveä ajettu pois, tuotu sepeliä tilalle, monttuja on kaivettu ja niitä on täytelty vuoronperään. Sitten on pitkä lista pienempiä juttuja, mutta kun ne laittaa yhteen, siitä kertyy isoja summia, eli konevuokria, telinevuokria, nostureita, timanttiporareita, vesieristystä jne. Niitä vaan kertyy paljon, minkäs teet?

Tämä tilanne lienee varmaan monelle rakentajalle tuttu. Eikun pankintädin juttusille ja samaan aikaa miettimään mistä sitä luopuisi… kakluunista tai takasta? kylpyammeesta? keskuspölynimurista? puulattiasta myös kellarissa? sisäsaunasta kokonaan? Vai kaikista niistä…? Yksi tapa säästää on käyttää vanhaa tai kierrätettyä kamaa, mutta siihen taas pitäis olla aikaa ja pitäis pystyä kiertelemään purkukohteita ettei tarvitsisi maksaa ihan maltaita…. mietitään mietitään, mutta jos nyt alkuun löytyisi se joku hyvä katontekijä joka tekisi homman jotensakin järkevällä hinnalla. Talvi ilman kattoa ei kuulosta houkuttelevalta.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,


2 vastausta artikkeliin “Katontekijä perui ja budjetti paukkuu”

  1. esa p says:

    Oletko kysynyt Vaskisepiltä?

    http://vaskisepat.fi/

  2. Anna Airikkala says:

    Esa p; kiitos vinkistä! Luin sen tosin liian myöhään..:( mutta kiitos silti!

Kirjoita vastaus