Superarkea ja Hengähdyshetkiä

8.2.2013 Kirjoittaja: Mariela Sarkima

Koko alkuvuoden naistenlehdet ovat olleet pullollaan toinen toistaan tehokkaampia ja toimivampia laihdutus-, kuntoremontti- ja hyvinvointivinkkejä. Vietin itse sapattia koko tammikuun  ja samalla paastosin tv:n katselusta, FB:ssa roikkumisesta ja juurikin noiden kaikkien ”Kuinka teen itsestäni paremman ihmisen”-artikkeleiden lukemisesta.

Sen sijaan keskityin ja kuuntelin itseäni, vietin aikaa itseni kanssa. Onnistuin toteuttamaan uudenvuoden kynnyksellä tekemiäni lupauksia hitaasti ja nautiskellen, itseäni tarkkaillen ja kuunnellen.

Se, että vieroitin itseni hetkeksi viestimistä teki erittäin hyvää. Yhtäkkiä arkeen tulikin aikaa, jonka pystyin hyvällä omallatunnolla käyttämään itsestäni huolehtimiseen.

Oiva apuopas tällä itsetutkiskelumatkallani on ollut Mia Jokinivan ”Hengähdyshetkiä”-kirja, joka ilmestyi kauppoihin tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Olin viime lokakuussa Villa Mandalassa Mian hyvinvointiopissa ”Takaisin kartalle” -retriitillä, joten tiesin, että tätä naista kannattaa uskoa! Tuolla kyseisellä retriitillä itseasiassa kristalisoitui oma ajatukseni siitä, miten haluan viettää tämän alkuvuoden sapattikuukauteni ja mitkä ovat pitkän tähtäimen tavoitteeni oman hyvinvointini osalta.

Kirjailija Jokiniva pitelee jännittyneenä kädessään uunituoretta esikoisteostaan!

Kirja tarjoaa tosiaan käytännön harjoituksia erilaisten tutkimustulosten sekä Mian asiantuntijan neuvojen rinnalla. Yksi tärkeimmistä opeista mitä olen kirjasta itselleni imenyt on hengittäminen. RAUHALLINEN, syvä hengittäminen.

On uskomatonta mikä voima hengityksellä onkaan. En ole opetellut mitään sen kummempia kikkailutekniikoita, vaan keskittynyt siihen, että hengitys kulkee kunnolla palleaan saakka. Oikeanlainen hengittäminen tuntuu puhdistavalta ja rauhoittavalta, mutta tietyissä tilanteissa myös erittäin voimaannuttavalta ja energisoivalta. Olen tyypillinen tohottajaluonne kaikkine projekteineni, mutta viime kuun aikana olen ainakin omasta mielestäni löytänyt itsestäni myös pysähtyjän ja tarkkailijan.

Mia ja Mikko juuri avatun Villa Mandalan edessä, Loviisassa loppukesästä 2012.

Olen myös seurannut Mian ja hänen kumppaninsa Mikko Harman Villa Mandala-hyvinvointikeskuksen starttaamisprojektia koko viime vuoden. On mahtavaa, että Suomeen on vihdoin saatu kunnon retriittikeskus, joka tarjoaa apua ja opastusta niille, jotka ovat kiinnostuneita kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Marraskuun viikonloppukurssi oli sen verran silmiä avaava kokemus, että ilmoittuduin tässä kuussa järjestettävälle päiväkurssille. Odotan innolla!!!

Kuvasimme loppuvuodesta Villa Mandalassa Hengähdyshetkiä-videon, jossa Mia kertoo ja demonstroi, mistä kirjassa on kyse. Minä huolehdin ulkoisesta kauneudesta, Mian hoitaessa itse sisäisen puolen. :)

Samalla kun olen rauhoittunut, hengitellyt ja tutustunut itseeni, olen seurannut sivusta, kun rakas aviomieheni on myös keskittynyt erittäin intensiivisesti ja syvällisesti erääseen hyvinvointioppaaseen. Anna Perhon toinen kirja, ”Superkea”,  julkaistaan tulevana maanantaina. Kirjan ulkoasu ja taitto ovat siippani käsialaa.

Jee, sain oman kappaleeni Supearkea! oikein omistuskirjoitusella varustettuna. :D

Olen kaunistanut Annaa moneen otteeseen ja samalla olemme tietenkin vaihdelleet ”kirjailijakokemuksia”. Työstimme nimittäin samaan aikaan kirjoja tahoillamme vuonna 2011. Minä puuhailin meikkien kimpussa ja tein Make Up Bible’a, Annan ”Anna palaa”-esikoiskirjassa keskityttin hyvinvointi- ja arjen hallinta-asioihin. Noihin samoihin teemoihin pureutuu myös Superarkea, ote on taattua Annamaista rempseyttä. Ihailen Annan tyyliä ruotia arjen murheita rehellisesti, muttei kuitenkaan inhorealistisesti. Olen lukenut vasta kirjan ensimmäisen luvun, mutta jo se jätti hyvän kutinan: Tässä on tekemisen meininki ja haluan sitä lisää!!! :)

Mian Hengähdyshetket ja Annan Superarki tarjoavat mainiot, joskin lähtökohdiltaan täysin erilaiset tukipilarit kenelle tahansa, joka kaipaa elämäänsä sopivassa suhteessa ryhtiä, rotia, rauhaa ja rakkautta itseään kohtaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että olen itse paras life coach itselleni, mutta parin gurun vinkkien kuunteleminen (tai lukeminen) antaa positiivista potkua persuksille, ja auttaa palaamaan oikeaan kurssiin, jos kova aallokko meinaa viedä harhateille.

 

Kaunista viikonloppua!

Aiheet: , , , , ,

Yksi vastaus artikkeliin “Superarkea ja Hengähdyshetkiä”

  1. Va Tio kirjoitti:

    Jonkin aikaa mietin onko kea jokin uusi terveysulottuvuus, josta en korkean ikäni ja naistenlehtien karttamisen vuoksi ole vielä kuullut. Onneksi Superkea näkyi alemmas rullatessa oikeassa valokuvassa olevankin Superarkea. Sen vielä ymmärsin. Huh. :).