Muurahaispesä takapuolen alla?

4.2.2013 Kirjoittaja: Anne Kukkohovi

Kun lukee meditoimisen ja hiljentymisen hyödyistä, luulisi meidän kaikkien istuvan lootusasennossa päivittäin. Meditoiminen on minusta silti yllättävän työlästä. Ainakin alussa. Ehkä joku teistä on luonnonlahjakkuus, mutta itselleni tämän taidon oppiminen on ollut kivikkoinen tie. Ja opin tiellä ollaan yhäkin. Ja kukaties loppuelämä.

Masan leppoisasta asenteestä voisi ottaa oppia…

Kykenemme kyllä meditatiiviseen tekemiseen. Joogaaminen, meren tuijottelu, pelin pelaaminen tai vaikka yksitoikkoinen neulominen puikot kädessä ovat kaikki meditatiivisia puuhia, mutta ne eivät ole meditoimista. Hankalinta on istua silmät kiinni, olla tekemättä mitään ja yrittää olla ajattelematta sen kummempia. Todella hankalaa. Silloin muistan, miten sauna pitäisi pestä ja mitä pitäisi tuoda kaupasta. Muistan kaikki ne meilit, mihin en ole vastannut. Hahmottelen esityksiä, ideoita ja budjetteja mielessäni. Häpeillen mieleen juolahtaa kaikki viime päivien mokat, bonusten kera. En vielä edes yritä saavuttaa tilaa missä en ajattele mitään, lähinnä yritän hyväksyä mielessä pyörivän ajatuskarusellin. Mieli on kuin kaikista raajoistaan kiinni oleva rimpuileva apina, ehkä sekin jossain vaiheessa rauhoittuu. :)

Meditoiminen on taito siinä missä mikä tahansa muukin ja sitä pitää harjoitella. Harva osaa sen heti. Sitä voisi verrata juoksuharrastukseen. Jokainen sinällään osaa juosta, mutta silti on alku yhtä puurtamista, kunnes yhtäkkiä oivaltaa mistä koko hommassa on kyse.

Listasin muutamia keinoja, mistä itselleni on ollut apua.

  1. Meditoi ryhmässä. Aivan kuten urheiluharrastuksen kanssa, se jumppapallo tuppaa pölyttymään olohuoneen nurkassa, mutta ei kuntosalilla. Ryhmässä meditointi on ohjattua ja ainakin näennäisesti kökötät paikoillasi vaikka pyllyn alla olisi muurahaispesä.
  2. Yksi vaihtoehto on ladata meditaatio-opastus netistä. On helpompi päästä alkuun, kun saa selkeät teemat ja ohjeet miten edetä. Alussa voi mennä kävelylenkille ja vain kuunnella meditaatio läpi, yhtenä kauniina päivänä olet valmis kokeilemaan hommaa käytännössä. Esim. Chopra Center tekee 21 päivän ilmaisia meditaatio-ohjelmia säännöllisesti. Simply Being niminen puhelinapplikaatio on kevyempi tapa tutustua aiheeseen. Sieltä löytyy 5-20 minuutin ohjattuja rentoutuksia, joita voi kuunnella vaikka bussimatkalla.
  3. Lue kirjallisuutta ja tutustu aiheeseen. Ennenkuin istuin minuttiakaan hiljaisuudessa, luin “Meditoinnin taito” nimisen kirjan, joka auttoi ymmärtämään mitä meditaatio-harjoituksessa haetaan.
  4. Kehitä tila, missä meditoida. Jos istut roskaläjän keskellä, mietit vain roskaläjää ympärilläsi. Siihen perustuu tyynyt, kynttilät ja himmeä valaistus. Että myös ympäristö olisi rauhallinen ja valmis.
  5. Laita puhelin äänettömälle, läppäri kiinni. Yritä järjestää tilanne, missä olet yksin. Jos et pysty olemaan täysin yksin, pyydä että sinua ei häiritä. Sylissä kiehnäävä kissa tai “Äitiiiiii!” huudot kesken meditoinnin eivät toimi.
  6. Älä pakota mitään. Jos ajatus ei rauhoitu, anna sen kuohua ja keskity hengittämiseen.
Kokeile 5 min. mediaatiota saunassa, toimivaa!
Kaunista ja rauhallista viikkoa,
Anne 

 

 

Aiheet: , , , ,

3 vastausta artikkeliin “Muurahaispesä takapuolen alla?”

  1. jenni says:

    Meditointia kokeiltu ja auttaa! :)

    • Anne says:

      Oletko ollut ryhmätunnilla vai meditoitko yksin? Ainakin alussa ryhmä kyllä auttaa keskittymään.;)

  2. Sirpa says:

    Voi myös tehdä ns. “meditaation esimeditaation” :) Noin kymmenen minuuttia kuunnellen meditaatiomusiikkia, istuen hiljaa paikallaan. Aina kun tulee mieleen jokin asia, joka on tekemättä, kirjoittaa sen vieressään olevaan muistikirjaan. Tälla tavoin etenee tehden muistiinpanoja aina kun jotain “tekemätöntä” tai mieltä häiritsevää tulee mieleen.

    Sen jälkeen voikin sitten laittaa muistikirjan pois ja aloittaa alusta, eikä ne tekemättömät työt enää häiritse niin paljoa kun ne ovat jo muistissa kirjoitettuna kirjaan. Tätä kun harjoittaa viikon pari, niin mieli alkaa siirtyä jo suoraan siihen meditoimiseen. Ja jos se edelleen tuntuu vaikealta, voi kokeilla jotain muuta konstia. Lähteä vaikka kävelylle luontoon!

Kirjoita vastaus