Wellun lyhyt loppu

23.10.2008 Kirjoittaja: Katri Utula

Taiteilijanimenkin jo itselleen kehitellyt Wellu Rowaltz-Mastosalo kompastui lopulta omaan itsevarmuuteensa. Hän kertoi aiemmin saaneensa paljon kritiikkiä siitä, että häntä on pidetty keskustelupalstoilla liian lipevänä ja epäaitona.

Kritiikki lienee tehnyt tehtävänsä ja kansa on puhunut.

En voi sanoa muuta kuin että olen samaa mieltä siitä, että Wellussa on jotain tosi epäaitoa. Hienosti kehitelty imago – lähes paras tämänvuotisista kisaajista – mutta liian päälleliimattu ja jotenkin… ilkeä?

Wellu ylipäätään sopii pienemmille lavoille, sillä jo iänkin puolesta Wellu ei välttämättä ole teinityttöjen idoli. Kuten Wellu on todennut, häntä diggaavat nuoret tytöt ja heidän äitinsä!

Wellu varmasti jatkaa uraansa trubaduurilaulajana, ja sellaiseksi hän on oikein hyväkin. Sinänsä harmi, että Wellu tippui tällaisella esityksellä – se oli kuitenkin huomattavasti viime viikkoa parempi veto.

Pehmeys ja vähempi silmämeikki sopivat Wellulle – ne tekivät hänestä jollain tavalla helpommin lähestyttävän, nöyremmän ja sympaattisemman. Mutta eivät valitettavasti tarpeeksi nöyrää.

Kalle saattaa kompastua samoihin virheisiin. Kommentoikaa muiden esityksiä ensimmäiseen kirjoitukseeni torstain semifinaalista. Tänne haluan teiltä mielipiteet Wellun putoamisesta!

38 vastausta artikkeliin “Wellun lyhyt loppu”

  1. artsi says:

    Täytyy ihmetellä…Jokainen äijä veti pohjalukemat…Kalle oli kehnoin…Peten show ja laulu ei ollut balanssissa ja Koop veti yli hilseen…Wallu veti parhaiten heti Yö-Olli-kakkosen jälkeen…

  2. nina says:

    Tuo oli kyllä suuren luokan virhe ja outo tippuminen, Wellu olisi ansainnut jatkopaikan

  3. Tepsu says:

    Wellu oli näistä ehdokkaista selvästi paras ja nimenomaan AIDON ja HERKÄN oloinen, verratkaa vaikka pappamaiseen Vesaan joka kuuluisi Tangomarkkinoille eikä Idolsiin! Eipä ole enää mitään mielenkiintoa seurata koko kisaa.

  4. Ellu says:

    Ei voi kun ihmetellä millä perusteella ääniä annetaan.. No onpahan Peten tie idoliksi jälleen sileämpi kun yksi este on tieltä poissa, sitähän tässä on koko ajan petailtu. mikäs siinä,on siellä huonompiakin mutta itselläni katosi mielenkiinto kisaa kohtaan Wellun tippumisen myötä aika lailla kokonaan. Itse en ole Wellussa mitään epäaitoa huomannut, ja jos itsevarmuudesta puhutaan, löytyy kisasta muutama muukin tähän “syyllistynyt”. Olipahan ihana ja herkkä mies.

  5. Nina says:

    Puhuessasi epäaitoidesta ja kehitetystä imogosta, voin sanoa näin läheltä katsojana Wellun olenvan aito. Juuri tuollainen hän on joka haluaa niin vedota tyttäriin kuin äiteihinkin. Varmasti hän tuntui muiden rinnalta varmalta, onhan hän jo elämää hieman enemmän elänyt kuin muut ja saanut siitä kokemusta. Wellun suoritus tänä iltana oli osoitus siitä kuinka monipuolinen hän pystyy olemaan, mutta jos Idols 2008 haetaan ihmistä joka laulaa samoja maneereja kisasta toiseeen, kuten Kalle, niin varmasti hän silloin oli väärässä kisassa mukana. Tämän illan veto oli loistava ja paljon jäi varmasti Wellun hampaankoloon. Hän olisi luultavasti halunut vielä näyttää monipuolisuutensa Suomen kansalle. Meillä on aina paikka hänelle sydämmessä ja hän on meidän Idolimme!

  6. lene says:

    Niin väärin! ei voi muuta sanoa. en ymmärrä miten voi olla mahdollista että Kalle ylipäätään on edelleen kisassa mukana, ei ole kehittynyt suuntaan eikä toiseen, Wellu paransi nyt huomattavasti viime viikosta ja olisi ehdottomasti ansainnut jatkopaikan.. En ymmärrä mikä suomen kansaa vaivaa. meni kyllä maku koko ohjelmasta.

    Noh, toivottavasti kuitenkin kuulemme Wellusta vielä..

  7. Anni says:

    Itse kyllä olisin kahdesta putoajaehdokkaasta tiputtanut ennemmin Kallen. Wellu olisi ansainnut päästä ainakin viikolla eteenpäin! Kallen täytyy olla sitten jo seuraava putoaja, sillä niin hilkulla on kaveri tässä ollut ja mielestäni aika aiheetta porskuttaa kisassa edelleen.

    Uskon silti että Wellusta kuullaan vielä :)

    (Niin ja muuten Peteä voittajaksi veikkaan minäkin, siinä on tähän formaattiin nähden koko paketti aikaslailla kohdillaan! Mutta kuten aikaisempinakin vuosina on todettu, niin eipä se kisan voittaminen ihan kaikkea kerro suosiosta jatkossa… melkein kantsis sijoittua toiseksi! :D )

  8. Tiina says:

    Wellun ylimielisyys on ollut rasittavaa. Päällisin puolin jätkähän on ystävällinen, mutta pienet leuhkamaiset eleet, kuten pudotustilanteessa säpsähtäminen, osoittivat hänen pitävän itseään muita parempana ja suositumpana. Suomeksi sanottuna neste on noussut ylös asti.

    Kalle taas otti pudotusuhan nöyrästi vastaan. Tiesi varmaankin ettei ihan parasta tullut annettua, ja oli valmiina putoamaan. Kallessa on mielestäni nöyryyttä ja asennetta hyvässä suhteessa. Teatterissa ja koelaulussa myös lauloi upeasti, minkä kansakin muistanee.

    Vesku on harmaa varpunen, joka pukeutuu harmaaseen. Tavallisen näköinen, aikuinen mies, josta tulee mieleen leppoisa pienen vauvan iskä ennemmin kuin lavojen megastara. Imago on yhtä houkutteleva kuin tangokuninkaallisilla: Ketä pidemmän päälle kiinnostaa?

    Koop on ok. Ei näytä staralta, mutta perushyvä laulaja. Symppis persoona. Ei voi olla pitämättä.

    Pete vaikuttaa voittajatapaukselta, ns. “valmis paketti”. Tylsä äänenkäyttö (=pelkkä huutaminen) saattaa käydä tosin vielä hänenkin kohtalokseen.

  9. Minttu says:

    Wellu oli oma suosikkini kisan alusta saakka, joten harmitus on todella suuri juuri nyt! Wellussa on jotain persoonallista, jotain sellaista millä hän mielestäni erottui muista kisailijoista. Ja osaahan poika laulaa! HARMI että hän putosi. Tällä Wellun putoamisella taisi viimestään varmistua Peten voitto. Tylsää! Pakko myöntää, että ei paljon enää kiinnosta koko Idols…

  10. Emilia says:

    Wellun pudotus oli suurin tähän asti Idolsissa nähty vääryys. Wellussa ei ole mitään epäaitoa, vaan Wellu on nimenomaan ollut oma lämmin, symppis itsensä. Käsittämätöntä miten ei eroteta kokemuksen ja iän tuomaa varmuutta ja sen sijaan haukutaan Wellua väärällä tavalla itsevarmaksi. Tämä taitaa olla nyt sitä kuuluisaa suomalaista lyttäämishenkeä… Muhun Wellu on tehnyt vaikutuksen nimenomaan nöyryydellään ja kypsyydellään! Ja Wellu elää ja hengittää musiikkia ihan eri tasolla kuin suurin osa muista semifinalisteista; hänen laulussaan on todellista herkkyyttä, johon esimerkiksi huutaja-Petellä on valovuosien matka.

    No, vapautuipahan nyt aikaa muille asioille kun ei enää kiinnosta katsoa Idolsia pätkän vertaa. Ja Wellusta kuullaan vielä, se on saletti!

  11. Perttu says:

    Harmittaa, kun selkeästi paras putosi jo toisena. Kuitenkin ihmettelen tuota ns. petehypetystä. Pete selkeästi ei osaa laulaa, huutaa vaan ja heiluu kun heinämies ja amatöörit tykkää.

    No eipähän tarvitse tänä vuonna katsoa Idolssia enää.
    Muina vuosina suosikit on aina pysyny suht. pitkään, jopa voittoon. Tänä vuonna näin ei ole käynyt. Tylsää.

  12. pate nuppi says:

    En nähnyt tätä Wallua, koska olen sokea. Mutta äänen kuulin ja mielestäni se Jone, vai mikä se hyypiö nyt oli, pitäisi äänestää ulos talosta.

  13. Feech says:

    Suomen Idols-kisa on nykyään pelkkä tenavatähtikilpailu! Teinitytöt äänestävät Parkkosta urakalla, vaikka pojan lauluääni ei ole tähtiainesta. Suomen pissikset päättää voittajan, valitettavasti.

    Tuotantotiimeille palautetta: BB ja Idols-kilpailijoitten keski-ikä on liian nuorta, olisi syytä varmaan tehdä asialle jotain…

  14. Duupiduu says:

    Wellu oli todellakin lipevän oloinen ällöttävine kulmakarvojen nostoineen. Jotenkin huomaa, että kundi on Meurmanin ystäväpiiriä.. Huomasin kyllä herkkyydenkin, mutta se ilmeni lähinnä epävarmuutena. Kuvitteliko Wellu saavansa sympatioita kehumalla tyttöjä niin vuolaasti? Ei heru sympatiaa meikäläiseltä, sorry!

  15. JJ says:

    onkohan ihmisiltä mennyt vähän ohi, miten äänestys tapahtuu? Tuntuu, että kaikki Wellun fanit on nyt herännyt huutamaan vääryyttä, mutta missä oli puhelin eilen illalla, kun oli mahdollisuus vaikuttaa? Siitähän tässä on kyse, fanit ei äänestänyt ja toisten fanit äänesti. Ehkä katsojat on sitten luottanut liikaa Wellun menestykseen ja säästelleet ääniään finaaliin tms.

    Itse en kauhea Wellu fani ollut, mutta kyllä hän paremmin lauloi kuin Kalle, jonka olisin suonut tippuvan. Suosikkini on kuitenkin Koop. Hällä on kiva ääni ja symppis kaveri ja osaa esiintyä. Pete on kanssa hyvä ,mutta hänen musiikkivalintansa ei oikein iske muhun. Eilinen oli kauheeta remuamista vaan. Vaikka annetaan pointsit esiintymisestä.

    Vesalla on hyvä ääni, ja levyä voisin jaksaa kuunnellakki, mutta kun ajattelee että menis katsomaan tämän jätkän tunnin konserttia, niin jäis kyllä liput ostamatta. Ei voi luottaa vaan hyvään ääneen, kyllä sitä jotain muutakin täytyy lavalla tehdä ku seistä suorana ja laulaa, oli ääni miten hyvä tahansa.

  16. Gary says:

    Sanotaan se nyt rohkeasti ääneen: ilman etnisesti eksoottista taustaansa Parkkonen olisi tippunut kisasta jo aikoja sitten. Tämä on mahdollista vain Suomessa…

  17. JJ says:

    mulle ei ole vieläkään selvinnyt, että minkä etnisesti eksoottisen taustan hän omaa? tietääkö joku?

  18. Antero says:

    Selkee tapaus. Wellu oli suursuosikki – miksi maksaisit euron sellaisen äänestämisestä, joka on lähes varmasti jatkossa muutenkin? Kalle taas oli varma putoaja, joten kaikki fanit varmasti äänestivät.

    Reilumpaa olisi, että jos kerran yksi tippuu, niin äänestetään siitä kuka tippuu eikä siitä kuka pääsee jatkoon. Huonoin putoaisi silloin aina.

  19. Vikke says:

    Mun mieletä kansa luotti Welluun ja siihen että muut äänestää sitä koska se oli ylivoimainen. Tosi harmi oikeesti toi tippuminen. Kaikki oikeestaan on tällä hetkellä hyviä. Mutta Wellussa oli kyllä ainesta, ja itse en äänestänyt sillä ajattelin että muut äänestää. Olisiko mahdollista että moni muukin ajattelisi niin?

  20. Kiroo says:

    Nyt loppu idolssin kattominen

  21. Anna says:

    Ihmettelen suuresti wellun putoamista!!! Tulin kyllä surulliseksi siitä.

    Kerrankin olisi ollut mahdollisesti idolina kasvanut (okei rankallakin tavalla sen joutunut tekemään mutta silti,) ja kypsempi Mies, jolla on ikää ja kokemusta ja joka olisi sen voinut hyödyntää eteenpäin mm. nuorille, jotka voivat todella huonosti tässä maassa. Tsempata, kannustaa..

    Petehän on siis suoraan valmis pakkaus teinityttöjen idoliksi ja tietenkin hänestä voittajaa tähän formaattiin leivotaan. Kaikkea hyvää ja jaksamista hänellekkin. Toivotaan että nuorne miehen pää pysyy kasassa kaiken härdellin keskellä.

    Toivon ja uskon että kuulemme Wellusta vielä. Hän on ansainnut unelmansa toteutuvan ja toivotan hänelle ihan kaikkea parasta jatkoon!!

  22. Tiina says:

    Kyllähän se oikea mies sieltä tipahti! Ekassa semifinaalissa heikoimmat olivat Daniel ja Wellu ja toisessa heikko oli ainoastaan Wellu, joten tiputus oli selvä. Hyvä ääni pojalla kyllä on ja osaa laulaa, mutta tuntuu höyhensarjalaiselta muiden rinnalla. Tästä joukosta mahtavin ääni on selkeästi Kallella ja laulutaitoakin löytyy, mä fanitan sitä! Persoonallinen ja maanläheinen tyyppi, levyn ostaisin heti. Kuunnelkaa oi ihmiset!

  23. foto says:

    Erilaisista “imago-asioista” on mielestäni aivan turha vääntää, koska pohjimmiltaan tämä (kai?) on laulukilpailu. Jos pelkästään musiikillisia ominaisuuksia arvioidaan, niin Wellu oli eilen toiseksi paras.

  24. Taru says:

    Siis homman nimihän on se, että koko Idols kisa on nykyään täysin epädemokraattinen ja epäluotettava p**ka formaatti kokonaisuudessaan, sillä vain tyhmimmät ja nuorimmat fanittajat äänestävät euron hintaisella äänellä. Kukaan järkevä ei moiseen puupäätouhuun enää osallistu ja siinä teille syy, miksi Wellukin putosi. Jengi yksinkertaisesti ajattelee, että “kai tuo nyt pääsee jatkoon ilman muuta” ja jättää äänestämättä.
    Kisan voittavat Pete ja Anna, koska vetoavat eniten teinixeihin. Piste.

  25. marita says:

    Kallen olis pitänyt pudota,liian ykspuolista laulutyyliä alusta asti koop ja vesa hyviä

  26. antti says:

    Kukaan jäbistä ei vetäny kovinkaan erikoisesti. Mä itte DIGGAILEN eniten Koopista, koska sillä on siisti karheus äänessä, biisivalinta oli toki aika huono. Pete olisi aika jees, mutta sillä on joku ihme jutska äänessä, se ei soi oikein kunnolla. Wellu oli kisan parhaimmistoa, mutta biisivalinta oli huono, oli meinaan melko tuntematon kupletti suuren yleisön keskuudessa ja varmasti verotti ääniä. Muut hemmot on vaan pelkkää taustaa. Kooppi tai Pete vie.

  27. Lapista says:

    Melko etninen tausta, taisi olla ihan Pihtiputaalta, perussuomalaiset vanhemmat.. :D
    Korjatkaa jos olen väärässä.

  28. Helena says:

    Sääli että Wellu tippui jo nyt, oli parantanut todella paljon, hyvin veti.
    Kallekin on ihan hyvä, mutta lopettais sen mouruamisen, melkein kun se kertois saman vitsin joka kerta, ei naurata enää. Koop ei ollut niin hyvä kun olisi voinut olla. Pete oli hauska ja räväkkä, mielenkiinto pysyi katsellessa. Jotain kivaa sen äänessä on mut rääkyy liikaa, laulais enemmän. Vesalla tosi hyvä ääni, paras ääni. Näistä oisin itse pudottanut eilisten esitysten perusteella Kallen.
    Olisi tosi hyvä systeemi, että äänestettäisiin häviäjää, koska nyt kun äänestät mielestäsi parasta, tippuu joku muu hyvä eikä välttämättä huonoin ja näin ollen ohjelman taso laskee.

  29. artsi says:

    Niin,,,,ja jos aikuiset äänestävät,,,,voittajia ovat metsähakkurit Kool ja
    se Olli Lindhom II,,,jonka nimeä en koskaan muista,,,,,,

  30. Wee says:

    Jos joku on nii hirveän hyvä nii äänestäkää sitä älkääkä valittako jälkeenpäin. Koop Arponen oli selvästi paskin ja jos vois antaa miinus ääniä oisin äänestäny sitä.

  31. Mialie says:

    Minä mietin sitä miten tätä skabaa voi laulukilpailuksi kutsua kun kerta äänestyslinjat on auki ennenkuin kukaan on lavalle edes astunut.
    Wellu oli hyvä, tykkäsin tyylistä. Kalle yrittää olla AriKoivunen kaksi mutta Ari osas laulaa, Kalle örveltää eikä kuullosta ollenkaan hyvältä.

    Koop on mun suosikki, mutta en olisi Wellua kotiin vielä lähettänyt, Kalle kotiin!!!!

  32. just older says:

    Nyt kun katoin eiliset esitykset uudestaan, niin täytyy sanoa, että ei suurta vääryyttä tossa wellun putoamisessa tapahtunut. Kaveri on kyllä melko mitäänsanomaton laulaja ja se, että yrittää esittää kovaa kajalit silmissä ei tee kenestäkään aitoa persoonaa. Jotakin epäaitoa siinä kaverissa on, se paistaa läpi silmistä. Muusikkona voi olla kohtalainenkin, mutta ei mikään stara. Kalle veti kyllä taas pohjat. Se jätkä on aivan naurettava, mitä hel….iä se tekee tuolla. Toivottavasti tippuu seuraavalla kerralla, muuten tapahtuu vääryys. Koopilla on aivan mahtavan hieno persoonallinen ääni, vielä kun kehittyy ja saa täyden latingin päälle, niin kuullaan loistavia esityksiä. Toi unplugged bändi ei toimi, pitäis olla kunnon soitantaa. Pete oli paras eilen, showmies. Ei paras laulaja, mutta tunnetta löytyy, kuten Koopiltakin! Naisten taso on aivan käsittämättömän surkea ja sitä en viitsi kommentoida, mutta vieläkin meinaa laatta lentää kun ajattelen sitä Annan esitystä Hallelujahista, se oli kerrassaan hirveetä sontaa!

  33. Bisnestä says:

    “– pohjimmiltaan tämä (kai?) on laulukilpailu.”

    Vaan kun ei ole. Idols-formaatissa on kyse tasan siitä, että etsitään tuotetta, jolla levy-yhtiö pääsee tekemään rahaa.

  34. Maage says:

    Suomen Idols 2008 menetti uskottavuutensa.

    Uroiden puolella neljän parhaan joukkoon pääsi kaksi todella
    onnetonta tapausta: Ei taitoa, säveltä eikä karismaa
    ja kaiken lisäksi mokailivat pahemman kerran.
    Toinen lauloi kuin murrosikäinen, jolta ääni “karkailee”.

    Biisivalinta ei voi olla syy pudottamiseen.

    Väärin äänestetty.

  35. Almia says:

    Millainenkohan vätys Suomessa pitäisi olla ettei alettaisi kutsua ylimieliseksi. Minulle tuli sellainen kuva Wellusta että hänen olisi pitänyt näyttää asennetta ja keskaria hieman enemmän, mutta tällaisiin odotuksiin ei tietenkään saa vastakaikua Wellun kaltaiselta fiksulta mieheltä joka jo tietää paikkansa muutenkin. Hyvin suoriutui hommasta eikä pettymyksen hetkelläkään alentunut murjottamaan eikä haukkumaan olosuhteita saatikka sitten kanssakilpailijoitaan tai idolihsirkusta sellaisenaan. Tavattoman hyväkäytöksinen kaveri ja lauluistaan ei voi muuta sanoa kuin että paras oli ja parempaa olisi vielä tullut jatkossa. Toivon mukaan saa joskus kuulla Wellun ihanat biisit levyltä. Ääni kun on kuin hunajaa korville. Eikä haittaa vaikka saisi siihen myös visuaalista höysteeksi kun eihän noin kaunista miestä saisi pitää piilossa.

  36. Siru says:

    Miten kaikkia tuntuu ihmettävän Wellun putoaminen? Mieshän oli ehdottomasti heikoin laulaja joukosta ja ihmettelin jo ensimmäisen semifinaalin kohdalla miksei laiteta samantien kotiin.Nyt toisessa semifinaalissa veti hieman paremmin, mutta esiintyjänä karismaton ja ääni valju. Ulkonäkö lupaa niin paljon enemmän ja osaltaan hämääkin luulemaan sisältä tulevaa tavaraa paremmaksi kuin onkaan.
    Nk. tuomarit sanovat ruotsinlaivakamaa! Äänestys meni oikein ja seuraavaksi kotiin Kalle laulamaan takaisin peilin eteen.

  37. Myy says:

    En ymmärrä enkä sulata vieläkään wellun putoamista. Peten jälkeen wellu oli paras koko konkkaronkasta, jotenkin tuli mieleen edellisen idolsin kristian meurmanin kaltainen tyyppi. Mutta -idols on menettänyt makunsa jo aikaa sitten. Ne jotka eivät sovi muottiin tiputetaan vääjämättä pois, lauluäänestä huolimatta.
    Ja tosta itsevarmuudesta vielä; itse arvostan rehellisyyttä ja olishan se aika naurettavaa jos tuossa vaiheessa ei uskalleta näyttää itsevarmuuttaan. Mulla ainakin menis heti usko sellaseen tyyppiin joka tuossa vaiheessa kisaa menee tähän “en mä oo oikeesti hyvä” -juttuun. Wellu ammattimuusikkona tiesi tasonsa mutta suomen kansalle se ei riittänyt.

  38. Teija says:

    Wellu oli juuri sopivan itsevarma kuten artistin tietysti kuuluukin, kuka nyt mitään surkeaa itsesäälissä rypijää haluaisi nähdä tai kuulla? Täällä ei ymmärretä tervettä itsetuntoa vaan se tulkitaan omasta kateudesta johtuen ylimielisyydeksi tai epäaitoudeksi.