Pakko kommentoida Suurin pudottaja -finaalia sen verran, että kilpailun voittanutta Kaisua oli ihan mahdoton edes tunnistaa samaksi ihmiseksi kuin kilpailun alussa! Vau, upea suoritus! 52 kiloa pois puolessa vuodessa!!!
Ina teki melkein ihan yhtä ison urakan. Veijo jäi kärkikaksikosta selvästi, mutta kyllä hänkin tiputti niin paljon painoa, että ulkonäkö muuttui radikaalisti. Ja hyvä, että Veijo leikkasi tukkansa lyhyeksi…
Kaisun historia oli mielenkiintoinen. Vain pari vuotta sitten hänelle kertyi painoa peräti 30 kiloa vuodessa (!) sen jälkeen, kun hän alkoi seurustella.
On sekin aika uskomatonta. Siinä saa jo aika paljon syödä – eikä Kaisu myöskään liikkunut tuolloin yhtään.
Mutta eipä ole ensimmäinen tyyppi, joka lihoo parisuhteessa…
Kaisu kertoi myös koskettavan tarinan siitä, miten hän ei enää 122-kiloisena halunnut käydä missään, vaan jäi aina mieluummin kotiin, koska hän kärsi todella huonosta itsetunnosta.
No eipä tarvitse kärsiä enää! On se kumma, mikä vaikutus painolla voi ihmisiin olla.

Kaisullle onnea! Hyvää tässä Suurin Pudottaja ohjelmassa oli että tuolla pelattiin ihan avoimmesti ja kunnolla, varsinkin Veijo teki. Hyvä asia se!
Suomalaiset katsoja aina itkevät kun joku pelaa vaikkapa BB:ssä, hei haloo, sitähän varten noi ohjelmat ovat, kun katsoo jenkkiversioita niin niissä on on kunnon meininki ja kukaan ei itke jos pelataan pelejä.
Suomalaiset tosi-tv-sarjat sais ottaa oppia jenkeistä ja mm. seuraavan BB:hen kunnon peliä. niin saa taas Utula ja Sauli itkeä jonkun “ilkeästä pelaamisesta”
Samaa mieltä Oltermannin kanssa. Itseäni myös suunnattomasti huvittaa ja joskus hieman jopa ärsyttää suomalaisten tositv-katsojien tyhmyys. Nimenomaanhan tositv-ohjelmiin mennään pelaamaan ja voittamaan. Tosin suomalaiset palkintosummat eivät ole kovin messeviä verrattuna muuhun maailmaan. Itse en viitsisi noin pienten summien takia lähteä itseäni nolaamaan, varsinkin kun voitto ei ole edes varmaa
Painolla on suuri vaikutus ja parisuhde lihottaa
Itse lihoin 13 kiloa lyhyen ajan sisällä
Kaisu on kyllä todella upea ja kuin eri ihminen, onnea hänelle paljon
Oikea kyllä voitti kisan
Kaisu veti kyllä ihan älyttömän hyvin, likastahan kuoriutui todella kaunis nainen painon pudotuksen ja hiusten leikkauksen jälkeen. Antaa kyllä itsellekin potkua pitämään huolta linjoistaan. Itse olen aatellut että itsestään huoltapitäminen on myös puolisosta välittämistä. Haluan että puolisollani on sellainen nainen jota kehtaa kaupungillakin näyttää ;P
Totta Sanna, olen samaa mieltä.
Ja kuten Inakin haastattelussani totesi, asiaa voi ajatella myös toisinpäin: hänkin haluaa itselleen urheilullisen miehen, ettei hän jää miehen kanssa sohvan pohjalle tuijottamaan tv:tä.