Älkää nyt viitsikö! BB-Tuuli harrastaa kahden miehen kanssa samassa sängyssä seksiä! Ei ei ei ei ei ei ja ei.
Ensiksikin: Olen pitänyt Tuulia ihan nollana talossa, sori nyt vaan. Uskaltaahan Tuuli joskus puuttua kärkkäästikin asioihin, mutta ne kohtaukset ovat laskettavissa yhden käden sormin.
Muuten Tuuli ei tuo taloon juuri mitään – niin hyvässä kuin pahassakaan. Hän vain on ja möllöttää.
No, nyt hän sitten päräyttää kerralla ja oikein kunnolla. Olen jo todella ihmetellyt tuota Tero-tapausta, ja vielä enemmän ihmettelen nyt, kun toinen miehistä on Jari-Matti! How low can you go?!!
Miten Tuuli edes kehtaa? En ymmärrä. Tuntuu, että hän jopa jotenkin nautti siitä, kun hän kertoi Teron kanssa vehtailustaankin muille naisille. Oli mukamas nolona, mutta silti selvästi mielissään tapahtuneesta.
Onko tosiaan niin, että läheisyydenkaipuu alkaa olla jo NOIN paha!? Että tarvitaan oikein kaksi miestä yhtenä iltana?!
Ensin Jari-Matti, sitten Tero… Ja mitä ne miehetkin ovat ajatelleet. Onko Tero odottanut kiltisti vieressä vuoroaan?!!
Ärsyttää myös toi Cheryllin ja Munyan jatkuva naittaminen. Tarviiko tuotantoyhtiön todella ihan väkisin yrittää naittaa niitä koko ajan keskenään!!!

Vaikea sanoa, miten näet hämmentyneen oloisen ja epätietoisen naisen käytöksen (siis kikatteli välillä hermostuneesti) jotenkin sellaisena, että olisi nauttinut tilanteen kertomisesta, asia vaikutti päinvastaiselta, yritti vakuuttaa itselleen, ettei toki mitään vakavaa tai tahditonta olisi tapahtunut Teron kanssa, vaikka sitten kaikki muu mitä eilisen koosteessa näytettiin, vaikutti päinvastaiselta.
Tuuli selvästi vähän pelästyi Teron ronskiutta ja yht äkkistä lähentelyä kun kerran tivasi useaan otteeseen, että muistaahan hän talon säännöt ja sen ettei vaan mene liian pitkälle omavaltaisesti, jos toinen nukkuu. Sitähän hän näyttää pelkäävään, ettei vaan tapahtunut jotakin muutakin sitten kopeloinnin jälkeen kun hän nukahti. Niin huolestunut ja epäileväinen oli hän.
Nyt tuo Tuulin käytös vaikuttaa valitettavasti sellaiselta, että jos itse tekee ensin, niin eipä tarvi pelätä että toinen tekisi omavaltaisesti jotain. Aika paha maku jää suuhun tuota holtittomasta käytösestä sekä Teron että Tuulin osalta.
Outoa todellakin, kun ensin tuntui että ihan oikeasti olisivat Tero ja Tuuli ihastuneet hivenen, niin viimeyö ei sellaiselta vaikuta, eikä tuollaista kukaan ihastunut mies edes antaisi ihastuksensa tehdä toisen miehen kanssa ja muina miehenä jatkaisi siitä, mihin toinen jäi.
Terolla kyllä ei taida olla mitään kunnioitusta naisia kohtaan, sen verran on tökerösti nyt tehnyt sekä Mariannen että Tuulin kanssa (toissayö kopeloimisiin ja itsensä tyydyttämisineen) ja selittelyt jälkeenpäin ovat väistelyissään omaa luokkaansa.
Tuuli taisikin juuri tehdä itsestään yleisöä kiinnostavan…
Ja tuntuu kyllä siltä, että C ja M on “tarkoitettu” toisilleen juurikin tuotantoyhtiön taholta. M pitää (tietysti) vaaleista ja hänelle eksoottisista (olkoonkin ihastuksen kohde kielitaidoton tekoblondi), ja C nyt… hmm… kiltisti sanottuna on altis menemään ainakin jonkin matkaa ihan kaikkien kanssa, joilla edes ruumiinlämpöä vielä vähän on. Sitä se huomionkipeys teettää. Mielenkiintoista nähdä, nappaako M C:n mukaan toiseen taloon lähtiessään. Siitä sitä vasta draamaa ja Suomi-tytön maailmankuaa tulisikin.
No mutta Katri! Tuliko nyt kauhea identiteettikriisi, kun miehet eivät olekaan niin ennalta-arvattavia kuin sinä luulit?
Tarvii niiden yrittää….kun se Chipakin on mitä on. Leikkii viatonta “vie sie, mie vikisen, ole vievinäs väkisin” tyyliin. On kuitenkin flirtti ja ainoa päämäärä oli hänellä alusta asti iskeä Munya. Sen näki ensimmäisestä illasta lähtien. paras tapa iskeä (musta?) mies on näytellä vaikeasti tavoteltavaa, antaa pieniä vihjeitä ja no leikkiä viatonta. Diivailu viehätti Munyaa, joten totta kai tuotanto tarrasi tähän ceissiin. Ja taipuihan Chipakin lopulta suutelemaan, ei pettänyt katsojia eikä tuotantoa. Vaikka kyllähän siinä on toisiaan täydentävä pari, kumpikin on niin hirmuisen huonolla itsetunnolla varustettu, että ihan säälittää. Munya pohtii jatkuvasti sitä, onko tarpeekisi hyväksytty ja sama huolihan se on Chipa-raukallakin. Kauheet paineet olla olemassa tässä ihan tavallisessa maailmassa!
Tuulihan vain pelaa juuri oikein.. käyttää miesten heikkoutta hyväkseen.
Jotenkin tuntuu että J-M ei anna kahta pistettä seuraavassa äänestyksessä..
Tuuli muutti muotoaan: tapetista –> patjaksi.
saipahan Tuuli kerrankin Jari-Matin jäkätyksen loppumaan. Mahtoi Jari-Matti yllättyä. Eihän Jari-Mattia voinut pois ajaa omasta sängystä ja jos Tero olisi ollut Tuulin&Anniinan sängyssä, olisi Teron pitänyt “huomioida” Anniinakin.
ihan kivaa et ihmiset saa nussia julkisesti..odotellaa et koska saadais bb huaratalon eka hiv tartunta… jipii..nussiminen julkisesti rokkaa.
Tämä on tätä nykyaikaa, ei auta siunailla.
Hmmm….siis vitsi just hyvä toi tuulin juttu!!! ei taida tyttö tajuta miltä tuo juttu näyttää ulkopuolisen silmin..mut just tollasta oon kaivannu taloon!!! HYVÄ HYVÄ,LISÄÄ TOLLAST SEKOILUU!!!! Ja tuo chipa!! hyvin leikkii enkelii,vois toi munya olla vielä tovin talossa niin taas tapahtuisi jotain “juonenkäänteitä”..
Kerrankin tapahtuu! Ja mielestäni toooosi viatonta menoa. Jos nyt joku vähän näppäilee jotain. So What? Hauskanpitoa minun mielestäni! Lisää suudelmia ja räpeltämistä. Se on elämää se
“Ja tuo chipa!! hyvin leikkii enkelii, ”
Nythän hän kyllä käyttäytyy juuri siten kuten pitääkin, kun tietää, että toinen on vain väliaikaisesti paikalla, muiden miesten osaltahan olisi voinut oikeastikin syntyä suhde eikä vain tilapäistä -pidetään toisiamme kädestä-kiinni ja pusutellaan-suhdetta.
Tuotanto kovisteli Anniinaa ja Tuulia näyttämään miksi ovat talossa olon arvoisia, niin Anniina päätteli, että pitää saada taloon actionia keksimällä jotain päivätehtäviä niin Tuuli päätteli, että valitsee “helpomman” tavan ja päätti tehdä yötehtäviä.
Kun irrottelee, pitäisi se tehdä edes itselleen sopivammalla ja luontevalla tavalla, tuo nyt ei kovin nosta Tuulia räväkäksi persoonaksi, joka olisi bb-talon “arvoinen” kuten BB jyrisi. Mutta tällä tavalla kyllä pääsee nimenomaan juurikin bb-talon statuksen arvoiseksi. Ei pitäisi noin psyykatessa tehdä niin kuin olettaa toisten haluavan.
Jälkeenpäin voi sanoa, ettei mitään oikeeta seksiä harjoitettu, vähän kopeloitiin jne. mutta eihän se tietysti hyvää kuvaa anna jos ja kun ei luota omaan todellisempaan persoonan viehätysvoimaan.
No mitä sitä ihmettelemään että miten ensin Tero ja sitten vielä Jari-Matti…ihan ensinhän oli Johan, joka nyt poissa. Talossa kun ei vaan ole paljoa valinnanvaraa niin niistähän ainoistahan se ilo on sitten irti revittävä.
Mikä on sivilisaation tulevaisuus, kun pohjattomasta alhaisuudesta on tullut suorastaan normi? Luuletteko, ettei ihmisenä olemiselle ole mitään standardeja? Jos BB:n katsomisen sijaan lukisitte joskus vaikka oikeita kirjoja, voisitte kenties oivaltaa, minkälaisista siemenistä kasvavat ennen pitkää kaikkein traagisimmat hedelmät.
Koskahan BB-järjestää viikkotehtävän, että kaikki saavat kimppakivaa….Harmi vain, että Munja jäi ilman….Ei edes Kirkon Ulkomaanapu pystynyt auttamaan…On maailma mullinmallillaan.
“Tämä on tätä nykyaikaa, ei auta siunailla. ”
Tämä on nimenomaan tätä nykyaikaa.
Joo ei tuolla pantu, ennemminkin käsitöitä, varsinkin Tero on niissä kunnostautunut viime aikoina, Tero on talon virallinen masturBOY-kuningas.
Tuotannolle tämä on nannaa, keskiviikkona oli yksi talon kivoimmista päivistä ja mitä teki tuotanto eilisessä koosteessa, hukkasi täysin tämän hauskan ja keskittyi tylsään Tero vs. Tuuli “parisuhde”-vatvontaan.
Teron vatvomiset on jo nähty Mertsin kanssa ja samaa peliä tämä känniääliö pitää myös Tuulin kanssa.
Chipakin on kiukutellut 24/7:ssa taas entiseen malliin, mutta nämä leikattaneen pois päälähetyksistä ja näytetään taas neiti anelemassa katsojilta sääliä kun sitä “kiusataan”
Viikon paras on ollut kyllä Ansku, joka on vilipittömästi yrittänyt puhua englantia ja ollu mukana ahkerasti tekemässä eri tehtäviä vrt. laiskat miehet.
Tuuli “hanskasi” kait sitten itsenä finaaliin, jos siinä on neljä. Anna ja Tuuli ovat talon turhimmat ihmiset koskaan.
Munya sitten poistui talosta ja seuraava viikko lienee taas täyttä anemiaa ja tapettia “asukkaiden” toimesta.
Kirjoittaisit vaikka “kyttääjä” jostain mielenkiintoisesta. Esim. miksi pidät tästä tv-ohjelmien irvikuvasta?
Kiinnostaisi kuulla perustelusi, itse en ole koskaan ymmärrä mikä BB:ssä kiinnostaa. Ja miksi sitä pitää tulla joka tuutista.
Kun lukee näitä kirjoituksia jää mieleeni kaksi kysymystä.
1) Miten sulle voidaan maksaa tästä palkkaa. Oikeasti.
2) Kirjoitustesi tasosta: How low can YOU go?
Hei ihan oikeesti, eikö voisi järjestää jotain järkevämpää? Niin että kilpailijat kilpailisivat tiedoilla ja taidoilla ja lisäksi olisi tällaisia järjettömiä viikkotehtäviä. Onko tuotantoyhtiön tarkoitus saada kilpailijat naimaan keskenään jossakin kilpailun vaiheessa. Siltä se ainakin vaikuttaa. Ehkä saataisiin mielenkiinto säilymaan jollakin muulla konstilla. Kaikenkaikkiaan Munia on ihana persoona. Täytyy sanoa, että tosi rohkea teko Kirkon Ulkomaan avulta. Kiitos siitä.
Ja paskat. Mikään ei muutu miksikään vaikka TEKISIMME MITÄ. Olen masentunut
Minkä ihmeen tähden me olemme huolissamme jostain kaverista, ehkä se ei satu just nyt minuun. Surullista
Ketä oikeasti kiinnostaa.. Haloo..!!
KAIKKILLE TIETOKS ETTA TUNNEN HYVIN TUULIN JA SE KIMPPA KIVA EI OLE HANELLE UUSI KOKEMUS, ENNESTAN NEITILLE ON KOKEMUSTA JA SE TAIDA TYKATA SITA!!!!!!!!!!!!!!!TERVEISIA TAMPERELTA;)
Cheryll Chidzonga ei kuullosta pahalta ja näytäisi african bb sivutkin luovan pientä/isoa romanssia kun tipoittain laittavat julkisuuteen videoleikkeitä cheryllistä
Hanki säkin elämä ja älä puhu kuinka alas voi vajota.Hanki säkin oikea työ.oot sä bloggaaga ruma
Kummastuttaa hieman Katrin kommentit, mutta jokaisella oikeus mielipiteeseen. Aikuisilla ihmisillä lupa tehdä ja toteuttaa itseään sääntöjen puitteissa. Voin uskoa, että erittäin seksuaalisen ihmisen voi olla mahdotonta jättää ihmisiä kylmäksi. Nythän näyttivät kaikki olevan hommassa mukana yksissä tuumin. En pidä lainkaan pahana “hyväntekeväisyyttä” jos siltä tuntuu. Suuri sydämiset äijät kyllä pystyvät sellaisen handlaamaan. Mukavaa, kun on talossa ollut taas elämää hiljaisemman kauden jälkeen. Osaavat ne muutkin revitellä kuin Johan. BB itse toivonut actionia ja lupaukset osallistujien toimesta on pidetty sen suuremmin ikuisuuksia vannomatta. Tämähän on viihdeohjelma ja ihmissuhdepeli eli oikeaoppista pelaamista tämäkin. Jokainen saa pelata sääntöjen puitteissa miten tahtoo eli siveyden valitseville se sallittakoon, mutta toisen tien valinneille myös.
Kyllä on likasta touhua!
“Olen jo todella ihmetellyt tuota Tero-tapausta, ja vielä enemmän ihmettelen nyt, kun toinen miehistä on Jari-Matti! How low can you go?!!”
HALOO?!
- Talossa on jäljellä 2 miestä, jos haluaa kahta miestä ei paljoa valinnanvaraa ole.
- Siis pidätkö Jari-Mattia niin vastenmielisenä, että kuka tahansa nainen joka hänet valitsee vajoaa todella alas? Hyi hitto sinua.
- Johan on vehdannut about 6 naisen kans. Mikset vaahtoa siitä?
No Tuuli on tähän saakka sanonut yks tai kaks sanaa, tai saanut välillä hirveän kirkumis-hyppimis-kalkattamiskohtauksen, niin ei tämä viimeinen viikkoja päässään hautoma tempaus nosta hänen arvostustaan, päinvastoin. Puhuu penettamisesta, hyväntekeväisyydestä kun menee kahden pojan väliin, niin kai jätkät näkee mikä bimbo tää on. Varmaan perhettä ja muita sukulaisia hävettää. Voi olla että ulkomaailmassa joutuu tarvitsemaan vielä psyyken apua kun ihmiset alkaa naureskella.
Joku oli hyvin kuvaillut Tuulin: TAPETISTA PATJAKSI.
Vai olisiko olla että ensimmäisellä kerralla ei mahtunut talliin vai vaihtoiko isompaan? Mene ja siedä.
Tuulilla on kuitenkin suunsa avatessaan usein ihan painavaa asiaa
Esim. siinä yhdessä sunnuntain suorassa Tuuli oli se, joka uskalsi Aden läsnäollessa avata suunsa kiusaamiskulttuurista mitä talossa oli ollut, muiden ollessa aivan hiljaa: r-e-s-p-e-c-t!
Lisäksi Tuuli sanoi torstai-iltana väitellessään sohvalla Jari-Matin ja Anniinan kanssa, että on sitä mieltä, että huutokuorossa sohvalla toisten kimppuun hyökkäily päättyi vasta siihen, kun tietyt tyypit poistuivat talosta. Adestiina-Anniina taas oli sitä mieltä että Aden vikalla viikolla Ade jo sopi kaiken ihan kahdenkesken ainakin Cheryllin kanssa ja kaikki oli jo oikein hyvin, ja kiukutteli, että J-M ja Tuuli eivät ymmärrä häntä. J-M ja Tuuli sanoivat, että kyllä he ymmärtävät, mutta ovat eri mieltä – eli että se kovaäänisimpien kiusaamis/sohvalla toisten kimppuun hyökkäämis-kulttuuri vai mitä se nyt oli – päättyi _vasta_ tiettyjen henkilöiden lähdettyä talosta. J-M huomautti että Nikon kilahtaminenkin tapahtui sen viikon torstaina, eikä se tyhjästä tullut. Ja Tuuli sanoi, että hän ainakin haluaa viimeiseen asti välttää sellaista, kun oli katsellut sitä aikaisemmin viikkokausia eikä ollut siitä pitänyt – eli että toisi jotain omia ongelmiaan koko ryhmän yhtäaikaa ratkottavaksi sohvalle…
“Tämä on nimenomaan tätä nykyaikaa.”
Niin muuten on. Ihminen on vähän hukassa kun ei ole enää moraalikoodistoa mitä noudattaa kuten ennen vanhaan.
Nyt on vain tilapäisiä sääntöjä joita voi noudattaa jos haluaa, ja on kanssaihmisetn odotuksia joihin voi vastata jos haluaa, on omat tarpeet joita voi tyydyttää jos siltä tuntuu.
Ja morkkis, se on se mikä pysyy, jos lankeaa houkutuksiin.
“KAIKKILLE TIETOKS ETTA TUNNEN HYVIN TUULIN JA SE KIMPPA KIVA EI OLE HANELLE UUSI KOKEMUS, ENNESTAN NEITILLE ON KOKEMUSTA JA SE TAIDA TYKATA SITA!!!!!!!!!!!!!!!TERVEISIA TAMPERELTA;) ”
Kaikille tiedoks että caps-lock päivä oli jo, ja äidänkielentunteja järjestetään.
Mun mielestä Tuuli on ainoo noista tytöistä, joka tuo edes silmälle iloo. (Okei Anskuki vähä).
Mutta joku Chipa, ruma ku rullatuoli ja kaikenlisäks ärsyttävä ku mikä. Nostaa itteensä esille kokoajan ja sen on vaikee puhua muusta kun itestään, ottaa itteensä kaiken pienimmätkin jutut. Argh. Chipa pois tänään ! Vaikken kyllä Kassustakaan pahemmin pidä..
Tässäpä Kyttääjälle valmis otsikko oikeaan juttuun:
KIRKKOKANSAN KOLEHTI BIG BROTHERIN HYVÄKSI!
kirkon ulkomaanapu tukee sikailuohjelmaa
Saa nähdä uskaltaako tuonanto näyttää eiliset Cheryllin ALOITTAMAT riidat? En jaksa uskoa sitä, Chipa on tuotannon suosikki!
Tuulista pornotähti! Ei osaa puhua, ei suomea, ei enkkua, mut ehkä se osais pa####a!
Kyllä ne muutkin kuin Chipa osaa räväyttää
eieieieiei 56