Jahas, ehdinpä vihdoin paneutua taas tähän BB:n maailmaankin.
Terhi siis lähti sunnuntaina, enkä nähnyt tarvetta kommentoida koko asiaa, koska se oli niin itsestään selvää. Joten puhutaanpa sitten tästä uudesta viikkotehtävästä ja asukasvaihdosta.
Television orjat -viikkotehtävä on aivan mainio aloitus tälle syksyisen synkälle viikolle.
Mikael on jo ehtinyt stripata alushousuissaan siivoojana ja seuraavaksi Siv Anita esittää säätiedot öljyttynä bikineissä.
Illalla on myös luvassa deittishow’ta ja luonto-ohjelmia… Tästä tulee väkisinkin hauskaa!
Janica puolestaan joutuu pärjäämään Norjan BB-talossa viikkotehtävän vuoksi jälleen vähillä yöunilla – mutta tällä kertaa myös ilman seksiä, kun kuuma latinomies Roberto viettää viikkotehtävän aikana paljon aikaa erillään Janicasta.
Janica kertoi BB-Extrassa tuoreet kuulumiset Norjasta ja hykerteli tyytyväisenä Robertosta puhuessaan. Janicalla näyttää siis menevän hyvin.
Siv Anitalla ei ole Suomessa ehkä aivan yhtä helppoa, sillä suomalaiset puhuvat mielellään suomea… Se näkyi etenkin uuden viikkotehtävän alkaessa, kun asukkaat eivät innostuksissaan muistaneet ottaa Siv Anitaa mukaan juttuihinsa.
Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Eiköhän tästä viikosta tule ainakin hauska, jos ei muuta.

Veera tiuskasi äsken Siville että puhu Suomea!! Uskomaton idiootti, muutenkin suomalaiset asukkaat ovat juntteja. Norjassa on parempia.
Mutta vika on tuotannon joka valitsee aina Suomen taloon jotain rapajuoppoja.
Tekopyhä kukkahattujengi on käynyt kuumana Janican takia, mutta ohan se hauskaa lukea farisealaisten tekstejä netistä. Saa hyvät naurut
Norjan BB:n viikkotehtävät ovat yllättävän rajuja: on pakkolihotusta, pakkolaihdutusta, pakkovalvomista. Kantin kestämistä mitataan tosi tehokkaasti. Janica toisaalta toivoi jonkin rankan viikkotehtävän siellä, joten sai sitä mitä tilasi. Siihen verrattuna tämän viikon TV-tehtävä on ihan lälly. Vain kaihoten muistan entisiltä BB-kausilta tämän hurjan hiihtotehtävän, joka oli fyysisesti ja henkisesti tosi raskas. Toivottavasti bigbrotherilla on jotain takataskussa. Siv Anitan takia ei kannata esittää turhan vieraskoreata.
Isoveli saisi mun mielestä antaa todella rankasti rankkua asukkaille suomen puhumisesta. On tosi törkeää jättää vaihtoasukki yksinään ihmettelemään, mitä tapahtuu. Esimerkiksi loppuviikon saisi puhua vain enkkua tai ruotsia tai muuten.
Mun henkilökohtaiset hauskuutukset tulee Benkun seuraamisesta. Mies on suorastaan tähti uskomattomassa omahyväisyydessään!!! Kiemurtelin hysteerisenä naurusta Benkun ollessa todella otettu Siwan kutsuessa häntä ruotsalaisen näköiseksi. Benkku + solarium on varmasti takuuvarmaa komiikkaa. Toivottavasti Janica on nyt muistanut tarkkaan kertoa norskeille Benistä, kuten tämä hartaasti toivoi. Ai että. Että tällaisia tyyppejä kuten Ben on olemassa ja sellaisia saa nähdä ihan elävänä telkkarissa, se on tämän realityn suurin plussa!
Mikael + vaaleanpunaiset kalsarit on selvää pelitaktiikkaa tai sitten ei. Miksun on korkea aikata havahtua sieltä Annikan vierestä ja yrittää tehdä itseään vähän näkyvämmäksi. Huutaminen Terhille nosti profiilia jo vähäsen, mutta jos aikoo pärjätä finaaliviikolla ekaa häätöä paremmin, kannattaa tosiaan alkaa tehdä jotakin. Matalalla profiililla on ennenkin voitettu, mutta liian matalalla ei kannata kyyristellä, kannattajat jotka äänestivät hänet finaaliviikolle vaihtavat suosikkia helposti.
roberto pokaa uuden kun janica lähtee suomeen
Janica on juuri niin särmä Norjan BB’ssä, ettei voi kuin tsempata. Upea nainen. Komppaan Oltermannia kukkahattujen suhteen: kyllä on naurattanut, kun on lukenut järkyttyneitä viestejä siitä, miten me suomalaiset ollaan taas kerran tyystin ryvettäytyneitä.
Janica finaaliin!
Annika sitten taas kaatoi kuraa Janican päälle kun kertoi että Janica varmaan pokaa Andreaksen josta Siv on kiinnostunut.
Lisäksi lässytti kaiken vanhan kaunan Janicasta, ei vaan tyttö pääse eroon vihastaan.
Tuotannon pitäisi pakottaa noi toopet puhumaan Enkkua, Siv seisoi eilen pitkiä aikoja yksin täysin huuli pyöreenä kun jengi jauho asioita suomenkielellä.
Anteeksi nyt, mutta pakko kommentoida tähän että, vai on Norjassa kaikki paremmin, eikä siellä ole junttejakaan..huoh. AINAHAN muualla on suomalaisten mielestä paremmin kuin koti-Suomessa. Ei se minusta ainakaan näyttänyt yhtään fiinimmältä tuo meno Norjan BB:ssä kuin täälläkään: miehet juoksevat alasti ympäri pihoja, tekevät ah niin ihania “helikoptereita”, puhuvat rivoja, tuijottavat naureskellen kahden asukkaan läheistä kanssakäymistä, ovat sen tuhannen tuiskeessa jne.. Mutta onhan tuo kaikki tietysti hienompaa kun eivät ole suomalaisia.
Ainoa, missä todella suomen BB-talossa tuo tietty junttius ja epäkohteliaisuus näkyy, on juuri tuo ettei Siv Anitalle kaikki juttele. Varmasti jokainen suomalainen nuori ihminen osaa englantia edes sen verran, että pystyisi jotenkin ottamaan vieraan huomioon keskustelussa. Veera taitaa olla pahimmasta päästä ja myös Suvi kälättää kovaan ääneen suomeksi englannin sijaan. Ei varmaan jää tästä syystä kovin hyvät muistot vierailusta Siv Anitalle.
Norjalaisten käsitys suomalaisista ei muutenkaan ole kummoinen, joten bb ei siinä suhteessa vaikuta suuntaan tai toiseen. Ja onko niin, sen verran vähän olen seurannut, ettei Siv Anitalle saa puhua ruotsia? Jos olen ymmärtänyt oikein, niin osa asukkaista on suomenruotsalaisia? Jos näin, niin isoveljen määräys täysin älytön, taas kerran.
Carrie on justiinsa oikeassa: vois harkita vaikka muualle muuttoa, jos Suomea ja suomalaisia pitää aina mollata. Suomen käyttö tämmöisessä tilanteessa on yksittäisten moukkien tekosia. Mutta pitää muistaa, että BB-taloon hakee just tommonen porukka, juopottelevia ym. suurin osa.
Janicastahan oltiin innoissaan Norjassa, siinä ei ole mitään häpeämistä. Sen sijaan ihmettelen suuresti Janican ja Suvin käytöstä äitihahmoina, onko mielessä kertaakaan ollut, että he näyttävät siellä kenties lapsilleen esimerkkiä… Pitäis jollain kuitenkin jotakin väliä olla, no, moraalittomuuden kuningashan tämä ohjelma on muutenkin.
En kyllä täysin ymmärrä tätä Janican hehkutusta. Onhan se tietenkin todella upeaa, kun leikkivät Roberton kanssa käytettyjen kortsujen kanssa ja hihittelevät. Ei mua häiritse mitä se siellä tekee mutta en tiiä mitä hehkuttamistakaan tossa tosiaan on. Ei se Janican kielitaitokaan kovin hääppöinen ole. Suomenkin taloa on ollut mielenkiintoisempi seurata ilman Janican ärsyttävää selitystä ja hymistelyä =)
Mun mielestä aivan oikein että Terhi häädettiin, eihän se edes täysin halunnut olla siellä, plus se oli ärsyttävä ja lapsellinen valittaja (sekä sen rastat haisee, joka ollaan kuultu moneen otteeseen Veeralta,
Oli muuten varmaan hauska kuulla sielä studiossa Terhin häätöäänestys pisteitä ku tulee “ja sen rastat haisee tosi pahalle”:D )
Ja sitten tosta kun kuulin että heti ekana yönä Janica ja Roberto oli heiluttanut peittoa, aattelin että VOI EI, mitä ihmettä ajattelee ihminen, jolla on kuitenkin lapsia, yms. ja Suomen SEKÄ Norjan väki kattomassa ruudun ääressä. No tää sitte toistui kolmena peräkkäisenä yönä. Janica tais ottaa ton “edusta ittees ja Suomee” ehkä vähän eri tavalla miten monet mm. minä oon sen aatellu, ainakaan mun silmissä peiton heiluttaminen ei nosta pisteitä tippaakaan, vaan laskee ihan täysin. Mutta taitaa tommonen meininkki olla Norjassa aika arkipäivää, ne tais sanoa että siellä on jo pari kertaa heilunu peitto ennen Janican tuloa. Senkin rajan rajan Janica kyllä pystyi rikkomaan heti kolmessa yössä. HUHHUH…
Ja sitten sitä tutkaa ootelemaan, oisko kenties tänään tulossa?
Kerranki muuten katoin TTK:n, joten on omia kommentteja siitäki
Ei Siv Anitalle saa puhua ruotsia, kun Räisäskä ei sitä ymmärrä.
Mahtaiskos Tutka putkahtaa tänään?
Toivotaan! Ensin pitää saada Sauli kiinni.
Huvittaa tuo moraalistien lapsi-kortin heiluttelu, Janica ja muutkin ovat aikuisia ihmisiä ja vapaita tekemään asioita, emme Suomessa enää elä ahtassa agraarimaailmassa missä kaikki vahtivat kaikkia.
Mutta toinen puoli on se, ettei noita “vanhoja” pidä valita taloon koska ne aina närkästyttävät moraalisteja ja kukkiksia. Ensi kaudella pitää siis palata pissis-asukkaisiin takaisin.
Pitää vaan ollla noita nuoria sinkkuja.
Ei Janica finaaliin pääse, mutta johtuu siitä ettei ole oikeasti kovin suosittu ja naisethan eivät naisia äänestä.
Siis aivan käsittämätöntä moralisointia. Janikan lapset on niin pieniä, ettei heidän tai heidän kavereiden pitäisi olla lähelläkään tv’tä BB’n katseluaikaan. Ja mikäs ero siinä on, jos Annika ja Mikael ovat suurin piirtein nuhjanneet toisiansa kaikista paikoista keskellä sohvaa asukkaiden ja kansan iloksi? Tai Salar ja Veera? Eikös heillekin saata joskus tulevaisuudessa tulla perheenlisäystä, jotka voivat aikoinaan tätä touhua katsella?
Norjan talossa on peittoja heiluteltu ennen Janikaa jo muistaakseni seitsemän kertaa ja alastomuus on siellä ihan toisissa mittakaavoissa kuin meillä koskaan. Ja jos olette seuranneet, Janikan hillitty käytös, avoin ja positiivinen luonne on saanut valtavasti positiivista vastakaikua siellä.
Mutta kun Siv Anita kertoi päiväkirjahuoneessa, että välillä häntä jopa itkettää täällä kun ihmiset puhuvat vain suomea, pitäisi isoveljen jo puuttua asiaan! Tuo on kerrassaan törkeää ja todella kyseenalaistaa vieraanvaraisuuden. Pitäisi laittaa sääntö, että S A’n ollessa huoneessa puhutaan pääsääntöisesti englantia ja hänen kanssaan pitää aina olla vähintään kaksi ihmistä. Kun eivät nuo törpöt näy itsestäänselvää asiaa muuten ymmärtävän. Sebastianille pisteet, että jaksaa ja ymmärtää huomioida vierasta.
Eikös janican lapset ole 7v ja 10v? Sen ikäiset kyllä menee jo nettiin ja etsii utubesta videoita. Ja siellähän nämä äipän videot on nähtävissä ikuisesti…
Tuotanto kyllä mokaa, jollei tee jotain tolle Siv Anitan dissaamiselle. Veera ja Suvi vuorotellen lintu- ja marsuhäkkiin istumaan, jolleivat edes yritä puhua Sivan kanssa. Jos Suvi kerran on lomaillut ulkomailla, kyllä häneltä pitäisi irrota edes turistienglantia. Yrittämisestä se on kiinni. Näin Norjan BB:stä videon, missä Janica kertoi synnytyksistään eikä hänen sanavarastonsa kovin huikea ollut enkä usko että enkun oppikirjoissa edes käsitellään napanuoria, keisarinleikkausta ja tai muutakaan synnytyksiin liittyvää yhtään, mutta päättäväisesti ja sitkeästi sai kerrottua koko tarinan, mikä liikutti kuulijoita selvästi.
Kaksinaismoralismi on niin valloillaan, että pistää vihaksi. En tajua, miksi Janicaa voi arvostella täysin surutta mutta kukaan ei käytä Benistä ja Salarista sitä h-alkuista sanaa heidän seikkailujensa takia. Tänä vuonna ei voi antaa miinusääniä, joten kiinnostavaa nähdä, miten Janica pärjää häätöäänestyksissä, jollei äänestyksessä ole vain kahta asukasta. Uskoisin Janicalla olevan jonkun verran faneja, jotka haluavat nähdä hänet finaaliviikolla. En ihmettelisi vaikka olisi viimeisessä parissa Sebastiania vastassa.
Mikaelin ja Annikan kuhertelu ei ole todellakaan mukavaa katseltavaa. Samaa voi sanoa jo edesmenneistä pareista eli Salarista ja Veerasta sekä Benistä ja Amandasta. Benin ja Salarin seikkailut ja kuhertelut ärsyttivät ihan yhtä paljon kuin Janican panoleikit. Tällä hetkellä niitä ei vain ole, niin ei tarvitse enää arvostella =)
Itseäni ei vaan kiinnosta katsella moista ja viihdearvo putoaa mielestäni jatkuessaan todella alas. Mitään moralisoitavaa pussailussa tai seksissä ei sinänsä ole. Haluan vaan katsella sitä ihan muista paikoista, jos siihen tarvetta on =) Sillehän ei tosin mitään voi, että BB:ssä tietysti tätä olosuhteista riippuen luonnollisestikin tapahtuu, kunhan ei tarvitse koko ajan katsella =) Annikakin on välillä ihan ok silloin, kun ei ole Miksun lähellä.
Moralisoinnista sitten sen verran, että eikö ketään yhtään ketuttaisi, jos oma äiti sekstailisi televisiossa eri tavoin vähän väliä. Pakko myöntää, että itseäni ainakin hävettäisi, enkä haluisi edes moista edes nähdä =)
Seuraaja: ehkä ongelma on siinä, että bb-tuotanto antaa reippaasti ohjelma-aikaa juuri näille kuteville pareille sekä peitonheilutuksille, ihan kuin kaikki muut asukkaat muuttuisivat suolapatsaiksi siksi aikaa. Samoin virallisten bb-sivujen uutisissa “kyyhkyläiset” ja kaikenlainen alastomuuteen ja seksiin viittaava saa todella paljon palstatilaa.. En tosin tiedä, kuka oikeasti tällaista tuijottaa, sillä niin paljon kritiikkiä nämä keskenään löhöilevät parit ja sekstailijat on saaneet. Jos se sitten ihan oikeasti myy ja katsojaluvut nousevat aina kun on lemmenpareja ja muuta siihen liittyvää actionia tarjolla, bisnestä tää on eikä muuta.