Aiheen ‘Idols 2008’ Arkisto

Kivan pojan surullinen tarina

12.3.2010

Ette usko, mutta melkein eilen itkin meidän kaikkien rakastaman Pete Parkkosen takia. Okei, joko alan seota tai sitten mulla oli vaan vähän turhan herkkä päivä… Mutta olin oikeasti ihan rikki.

Kyse on siis tämän sympaattisen ja huippumukavan 20-vuotiaan laulajalupauksen “kohtalosta”: Petellä ei ole töitä, eikä hänen uusi, helmikuussa julkaistu levynsä ole noussut edes top 40 -listalle.

Voitteko kuvitella!? Sehän on siis PETE PARKKONEN, Suomen viime vuoden ehdottomasti kuumin tähti!

Tapasin Peten eilen Plan Jäägaalan infossa, jossa hänet kuvattiin iloisissa tunnelmissa mm. Kiira Korven ja edelleen menestyksestä nauttivan Anna Abreun seurassa. Mutta totuus oli ihan toinen.

Jutellessani Peten kanssa tulin ihan surulliseksi, koska näin Peten silmistä surun.

(lisää…)

FINAALIEN FINAALI

14.12.2008

Se oli nyt sitten sellainen Idols-finaalien finaali. Koop vei ylivoimaisesti koko kisan – ja täysin ansaitusti.

Mutta että noin ylivoimaisesti! Se oli aikamoinen yllätys… erityisesti varmaan Annalle.
Itse seurailin finaalia aikaerosta johtuen huonolla menestyksellä melkein toiselta puolelta maapalloa, joten nyt tarvitsen hieman teidän apuanne.

Kirjoittakaa minulle kommenttinne ja mielipiteenne finaalista.

Luen analyysinne ja ajatuksenne oikein mielenkiinnolla läpi, ja valitsen niistä ainakin yhden tähän blogitekstiin sen jälkeen, kun olen itse nähnyt klipit lauluista.

Eli saatte osallistua blogini kirjoittamiseen nyt muutenkin kuin kommentoimalla. :) Olette nimittäin oivaltaneet loistavia asioita jo matkan varrella, joten julkaisen sitten  sellaisen tekstin, josta olen aivan samaa mieltä:

Ja jotta se tulee julkaistuksikin, niin nimimerkki Kalleh oli varmaan tällä kertaa eniten kanssani samaa mieltä.

Itse siis veikkasin jo finaalipäivänä, että Koop voittaa. Hänellä oli suurempi kannattajakunta ja hänen kappaleensa koskettavat suurempaa kansanjoukkoa.

(lisää…)

SHOKKI

8.12.2008

Finalistien Annan ja Koopin tuoreet kommentit Ylituomareissa: http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1623882!

No se nyt on tullut varmaan jo joka tuutista selväksi, että sokkipudotushan tuo Pete Parkkosen tapaus oli. Itsekin tärisin Oopperan katsomossa siihen malliin, että kynä tuskin pysyi enää kädessä… Enkä todella ollut ainoa, sillä jännitys oli todella huumaavaa.

Kuten muuten niin oli myös se fanien huuto. Taju meinasi lähteä.

Vaikka kuinka etukäteen vilautin tuota mahdollisuutta Peten putoamisesta, en halunnut itsekään uskoa sitä. Ja sitten siinä kävi juuri niin kuin pelkäsin.

Kukaan ei osannut tätä odottaa, joten juuri siksi tämä tapahtui.

En väitä, että lopputulos olisi vääryys, sillä kaikki kolme olivat tällä kertaa äärimmäisen hyviä. Lähinnä olen huolissani siitä, mitä tapahtuu itse finaalien finaalille ja tulevan idolin levylle.

(lisää…)

Ja finaalipaikat menevät…

7.12.2008

Koopille ja Petelle?

Yleinen ennakko-odotus on ehtinyt jo viikon verran muuttua siten, että nyt se olisikin Koopin sijaan Anna, joka tippuisi finaalista. No, tänään tämäkin asia sitten selviää.

(lisää…)

Voittaako Koop?!

3.12.2008

Voisivatko maailmankirjat mennä viimeisinä Idols-viikkoina niinkin sekaisin, että alusta asti vahvimmat ennakkosuosikit Anna ja Pete häviävät lopulta Koopille?

Olen pitänyt kolmikosta alusta asti, ja myös Koop on kuulunut omiin suosikkeihini. Hän on oikeasti todellinen herrasmies ja hänellä on aitoa pilkettä silmäkulmassaan.

Hän on todella todella kohtelias aina. Ja uskon, että tuolla ominaisuudella Koop pärjää musiikkibisneksessäkin pitkälle, sillä hän tulee toimeen ihan kaikkien kanssa.

Petekin on mahtava tyyppi, mutta kuten Anna viime jaksossa sanoi, Pete on sellainen vekkuli pikkuveli.

Pete ei ole kovin puhelias, vaan hymähtelee lähinnä poikamaiseen tapaan kaikelle – eikä ole oikeasti edes kauhean kiinnostunut Idolsin voitosta!

(lisää…)

Kolme parasta on nyt finaalissa!

30.11.2008

Kalle sai sitten tänään niin naurettavia säälipisteitä tuomareilta, että voi hyvät sylvit! Ja vielä niin huonoja sellaisia… Mutta nyt ne ovat onneksi loppu, sillä nyt tuomareiden ei tarvitse enää keksiä joka viikolle jotain naurettavia sepostuksia.

Kalle lähti ja oikeus voitti! Mutta huomasitteko, miten Kallesta tuli todelliset tunteet esiin vasta jäähyväislaulussa. Hän ei ole näyttänyt aiemmin tunteitaan, ja tässä se nyt nähdään, että pitäisi näyttää! Tällä laululla hän olisi voinut jopa olla vielä jatkossa.

Tuloslähetyksessä nähty Dreamer oli paljon koskettavampi kuin mitä päälähetyksessä nähtiin! Nyt hän todella lauloi yleisölle. Ja kauniisti lauloikin.

Jotenkin tuli ihan haikea olo, sillä onhan Kalle kieltämättä tuonut oman lisänsä tähän kisaan. Nyt viimeinenkin jännitysnäytelmä on poissa, koska ihan samahan se nyt on, kuka noista kolmesta voittaa. Kaikissa on jotain omalla tavallaan varsin viehättävää.

Tässä kommenttini illan esityksistä: (Kommentoikaa!)

Koopilla on mieletön ääni ja olen pitänyt Koopista aina. Hän on miellyttävä tyyppi kaikin puolin. Mutta: Koop tekee itsestään aivan liian vanhan.

(lisää…)

Olisiko Pete tippunut?

24.11.2008

Hei, oliko teidän mielestä reilua, että Pete Parkkonen sai jatkaa kisassa vain siksi, että tiukka äänestystilanne näytettiin tuloslähetyksessä? 

Petehän olisi muuten tippunut sieltä ihan varmasti. Kaikki kuitenkin olettivat Peten olevan jatkossa, joten kukaan ei tajunnut aluksi äänestää häntä.

Ja se vasta olisi ollut sokki, että Kalle olisi jatkanut ja Pete tippunut…

Ja kun äänestystilanne näytettiin, johan kilisi taas tuotantoyhtiölle rahnaa…

Katsokaa meidän uusin Ylituomarit-video, ja kommentoikaa näitä asioita! (Myös sitä, että Anna tippuu seuraavaksi.)

http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1619493

Siis mitä häh täh?!

24.11.2008

Nyt kulkaa asia on näin:

Olin niin tylsistynyt Idolsin eiliseen finaaliin (tuloslähetykseen saakka), koska se jatkoi TAAS ihan samalla kaavalla:

Kalle oli taas tuomareiden inhokki (yllätys!!!), Anna ja Pete saivat jälleen suunnattomat kehut (tuomarit ovat ihan liian puolueellisia!!!) ja Koop sai taas sopivasti kiitosta.

Anskun putoamisen ennustin jo viime viikolla, sillä naisessa ei vain ollut tarpeeksi potkua ja särmää. Upea ääni, mutta siihen se sitten jäikin. Edes Patricin hehkuttama Anna-Kaisan upea melankolisuus ei vienyt naista tämän pidemmälle, vaikka hän oli nyt omimmillaan. Joten nyt oli hyvä aika lähteä.

Eli ei siis mitään yllättävää maan päällä – kunnes alkoi tuloslähetys.

On se nyt kumma, että kahdessa minuutissa koko äänestys heittää häränpyllyä oikealta vasemmalle ja taas oikealle! Pete, Kalle, Ansku, Anna…. joopa joo.

(lisää…)

Rauhallisuus valttina

23.11.2008

Idols-finalistit ovat päättäneet valita tälle illalle yllättävänkin RAUHALLISIA, TUNNETTUJA ja HYVIÄ biisejä.

Wau, siinä ovat kaikki ne kolme asiaa, joita olen tähän asti finalistien biiseiltä odottanut! Ja odottaa on tosiaan saanut…

Onko teillä erityisesti mielipiteitä näistä biiseistä?

Itse olen ainakin tosi tyytyväinen esimerkiksi Kallen biisivalintaan (Tehosekoitin: Valonkantaja), sillä rauhallisuus on erityisesti hänen kohdallaan hyvä juttu. (Etteivät pääse ne öyrh-äänet taas valloilleen…)

Anna-Kaisa saattaa päästä jatkoon ihan tuon loistavan biisivalinnan ansiosta (PMMP: Joutsenet) ja Annankin biisi (Tehosekoitin/Vesa-Matti Loiri: Hetken tie on kevyt) on ONNEKSI tällä kertaa tunnettu! Kuten myös Peten… (Sara: Rauhan aika)

Ainoastaan Koopin esitys (Tapio Rautavaara: Kulkurin iltatähti) vähän jännittää… Mitähän miehen mielessä on liikkunut? Toisaalta Kristian Meurmankin sulatti kaikkien naisten sydämet Lapin kesällään, joten täytyy vain toivoa, että Koop onnistuu yhtä hyvin. Uskon siihen ainakin itse vahvasti.

(lisää…)

Taas kamalat biisit – ja tytöt jäävät jalkoihin!

16.11.2008

Ei ei ei… En voi enää kerta kaikkiaan ymmärtää näitä Idolsin biisivalintoja!!!

Ja toiseksi pitää heti sanoa, että tytöt alkavat jäädä nyt pahasti poikien jalkoihin.

Tässä tulee taas järisyttävät kommentit sunnuntai-illan esityksistä:

(lisää…)