Kieputeltava kääntöhame

30.5.2012 Kirjoittaja: Maria Halkilahti

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota kääntövaatteisiin: hyvin suunniteltuina ne vaikuttavat monikäyttöisiltä vaihtelunhaluisen valinnoilta. Kokeilin kääntövaatteen ideaa yksinkertaiseen puolihameeseen, jonka toinen puoli on mustaa silkkiä ja toinen puoli himmeäpintaista kuproa.  Ajatuksena on, että hame pakkautuu taiteltuna pieneen tilaan (kätevä pakata laukkuun)  ja silkkipuoli toimii juhlassa, kupro arjessa. Tai toisinpäin. Kupro on sähköistymätöntä, joten vuoripuolelle käytettynä hame sopii myös sukkisten kanssa käytettäväksi.

Kun olin saanut kaksipuoleisen hameen valmiiksi, pyörähtelin sen kanssa peilin edessä. Hame on ommeltu pussiin, joten nurjalla puolella ei ole häiritseviä saumoja. Niinpä helmaa voi nostella ja asetella eri tavoin, helmaa taitella tai pussittaa. Kuvan kokeilut on kiinnitetty nuppineuloilla, mutta sopivan laskostuksen löydyttyä vaatteen voi viimeistellä muutamalla pistolla muotoonsa tai viritellä muunneltavan nappikiinnityksen.

Jos kankaita jää yli, voit tehdä lisäksi hameeseen sopivan kaksivärisen (tai kaksipuoleisen) yläosan, jolloin asuvaihtoehtojen määrä lisääntyy. Kääntövaatteen ideaa voi soveltaa moniin vaatemalleihin, kunhan huomioi materiaalien ominaisuudet: pesu samassa lämpötilassa, eivät värjää toisiaan pesussa, saumanvarat eivät kuulla läpi ohuemmasta materiaalista, vuoripuoli on hiostamatonta, molemmat puolet ovat yhtä rypistyviä/ rypistymättömiä…   

kuva6_450px

kuva5_450px

kuva7_450px

kuva8_450px

Tarvikkeet: kahta eriväristä kangasta molempia 65 cm, lev. 150 cm (mieluiten ainakin toinen kankaista sähköistymätöntä materiaalia). Jos haluat helmasta leveämmän, tarvitset kaksi kertaa kankaan pituuden (130 cm). Lisäksi kankaaseen sopivaa lankaa (silkille silkki- tai puuvillalankaa) ja 0,5-1 cm leveää kuminauhaa 4 x vyötärönympärys. Silmäneula ja pieni hakaneula.  

Tee näin:

1. Mittaa haluamasi helman pituus ja lisää yläreunaan  pituutta n. 5 cm kuminauhakuvia varten. Lisää joka reunaan 1 cm saumanvaraa.  Leikkaa kankaista täsmälleen samankokoiset, suorakaiteenmuotoiset kappaleet.

2. Aseta kappaleet päällekkäin oikeat puolet vastakkain. Ompele helma 1 cm:n päästä reunasta. Ompele myös yläreuna (vyötärö) 1 cm:n päästä reunasta. Saumanvaroja ei tarvitse huolitella, sillä ne jäävät piiloon kappaleiden väliin. Silitä saumanvarat auki nurjalta puolelta.  

kuva1_450px

3. Käännä työ oikein päin. Silitä saumat oikealta puolelta litteäksi siten, että eriväriset kankaat eivät vilku toiselle puolelle (helma näyttää siistiltä riippumatta siitä kumpaa puolta hameesta käyttää).

kuva2_450px

4. Ompele sivusauma: Aseta kappaleet oikeat puolet vastakkain siten, että aloitat helmasta kahden eri värin kohtaamispisteestä. Neulaa beiget kappaleet toisiinsa ja samoin mustat kappaleet toisiinsa. Ompele 1 cm:n päästä reunasta ja jätä beigeltä puolelta vyötärön kohdalta n. 15 cm pätkä ompelematta (jotta saat hameen käännettyä ja kuminauhat pujotettua).

5. Katso alla olevaa kuvaa: Beigellä puolella on yläreunasta alkaen n. 15 cm:n aukko. Käännä aukon saumavarat (1 cm) nurjalle puolelle vaatteen sisään ja neulaa kuvan osoittamalla tavalla. Ompele 3-4 kuminauhakujaa yläreunasta lähtien 0,7 -1,2 cm:n (riippuen kuminauhan leveydestä) päähän toisistaan.  

kuva3_450px

6. Pujota kuminauhat kujiin hakaneulan avulla. Kiristä kuminauhat, solmi ruseteille ja sovita. Kiristä kuminauhat saman mittaisiksi ja leikkaa. Ompele jokainen kuminauha omaksi rinkiläkseen (esimerkiksi asettamalla kuminauhojen päät 1 cm:n matkalta päällekkäin ja ompelemalla muutamalla pistolla suoraa ommelta). Ompele avoinna oleva sauma koko matkalta käsin pienin pistoin.     

kuva4_450px

6 vastausta artikkeliin “Kieputeltava kääntöhame”

  1. Liisa says:

    Kerrassaan kiva! Kuten tämä blogikin!

  2. Arska says:

    Yläkuva parempi kääntöhameen värit eivät jotenkin osu.

  3. Maria Halkilahti says:

    Liisa – hyvä että tykkäät!

    Arska – pitää valita sellainen väri, josta itse tykkää : )

  4. tuula heikkinen-sassone says:

    kivoja ideoita,olisiko mahdollisuus saada ideoita miestenpaitojen(joista kaulukset kuluneet)uudelleenkayttoon esim.hihaton naisten kesapaita

    iloista kesaa
    tuula,rimini,italia

  5. Maria Halkilahti says:

    Hei Tuula! Toivon mukaan, sillä monesti miesten paitojen kangas on jopa laadukkaampaa kuin naisten vastaava (siliävyys ja puuvillalangan kierteen tiiviys ovat miestenpaidoissa paremmat kuin paitapuserokankaan kangaskaupassa) ja kierrätysmateriaalina ne ovat melkeinpä ilmaisia. Juuri nyt ei nurkissa loju yhtään käytettyä paitaa, mutta eiköhän joltain tutulta tai kirppiksiltä löydy.

    Kesäpaitaa ajatellen pitäisi päästä melko pian jo tekemään : ) Olen kiinnostunut kokeilemaan myös kaupoissa nähtyä yhdistelmää, jossa osa paitakankaasta on korvattu silkkisifongilla.

    Hyvää kesää myös sinne (oletettavasti) aurinkoon!

  6. Tiia says:

    Hei,
    Odotan innolla tuollaista silkkisifonkipaitaa. Ovat aika tyyriitä kaupoissa. Myös silkkihuivien uusi elämä olisi mielenkiintoinen esim. hameena, puserona.

Kirjoita vastaus