Kiinnostavien käsityökirjojen löytäminen on haastavaa. Kiinnostavimmat kirjat eivät välttämättä löydy kohdasta “käsityö” tai edes kirjakaupoista. Lukijoissa lienee muitakin, jotka ovat tehneet hyviä löytöjä museokaupoista tai design-liikkeistä. Esittelen kolme kirjaa, joista on ollut itselle iloa ja inspiraatiota. Jos jollain on vinkkejä hyvistä (käsityö)kirjakaupoista Suomesta tai maailmalta, niin pistäkää jakoon!
Tässä kirjat:
Maske ( 2010, toim. Phyllis Galembo, kust. Chris Boot, jakelu Thames & Hudson)
Tämä ei oikeastaan ole käsityökirja vaan antropologinen valokuvakirja afrikkalaisista karnevaali- ja rituaaliasuista. Kirja on erittäin kiinnostava ja kuvissa esitellyt asut aivan mielettömiä -niissä on niin totaalisesti erilainen lähestymistapa ja värimaailma kuin esimerkiksi suomalaisessa käsityössä. Itselleni kirjasta välittyi vahvasti tunne, että käsityö on todella universaalia ja yhdistää kaikkia kansoja -osa kuvissa esitellyistä tekniikoista on samoja kuin meillä ja monet materiaaleista tunnistettavia, osa taas paikallisia erikoisuuksia. Luulisin, että lapsetkin voisivat innostua kirjasta ja aikuisetkin voivat ammentaa tästä ideoita vaikka korusuunnitteluun, vaatesuunnitteluun, kankaan kuvointiin, lankatekniikkakursseille… Hyvät, koko sivun kokoiset kuvat mahdollistavat käsityötekniikoiden ja materiaalien lähemmän tarkastelun.
Kirjaa myydään ainakin Tukholman Fotografiska-museossa (jota voin lämpimästi suositella, upeita näytteyitä).


Nämä nigerialaiset karnevaaliasut lienee toteutettu virkkaamalla…?


Pattern Magic ja Pattern Magic 2 (2010 ja 2011, toim. Tomoko Nakamichi, kust. Laurence King Publishing)
Hyviä, moderneja kaavakirjoja on todella harvassa. Monet ovat alan perusteoksista ovat vuosikymmenten takaa, samoin niissä esiteltävät kuositteluehdotukset. Jos on kiinnostunut retrotyyleistä ja kaavoituksen klassikkomalleista, vanhemmatkin kirjat ajavat asiansa -luen niitä itsekin, mutta etsin koko ajan myös uutta. Pattern Magic ja Pattern Magic 2 kirjojen japanilainen yksinkertaisuus on nykyaikaista ja niiden kolmiulotteinen ajattelu kiinnostavaa. Iso plussa malleista, joista ensi näkemältä on mahdotonta sanoa miten ne on kaavoitettu. Ja lisäplussa näiden mallien kaavoittamisen avaamisesta vaihe vaiheelta.
Näissä kirjoissa on haastetta osaavallekin tekijälle. Voin suositella kirjaa esimerkiksi iltapukua suunnittelevalle, sillä monet malleista ovat huomiota herättäviä ja tavallisesta poikkeavia. Havainnolliset valokuvat, piirroskuvat ja tekstit tarjoavat pohdiskeltavaa myös aloittavalla kaavoittajalle. Kirjat on julkaistu japaniksi ensimmäisen kerran vuonna 2005, mikä näkyy joistakin kirjojen malleista.




India Craft (2010, Jo Waterhouse, kust. Laurence King Publishing)
Tämä kirja kuuluu niihin DIY ja “indie craft”-genreihin, joissa käsityöllä voi olla lukuisia erilaisia määritelmiä: käsityö voi ottaa kantaa, näkyä julkisessa tilassa, olla humoristista, käyttää perinteisiä tekniikoita uusissa yhteyksissä, olla voimakkaasti tekijänsä näköistä. Kirja esittelee Waterhousen valitsemia tekijöitä, taiteilijoita ja ryhmiä, joiden teoksista saa ideoita myös omaan tekemiseen. Kirjassa esitellyista nimistä osa oli ennalta tuttuja, osa uusia. Jos mietit, mitä uutta voisit tehdä kirjomalla, virkkamalla, neulomalla, ompelemalla tai huovuttamalla, avaa tämä (tai joku vastaava) kirja.
Lapsia ja nuoriakin voi innostaa käsitöiden pariin tällä kirjalla: kaiken ei tarvitse olla niin viimeisen päälle. Kippuroille ja lötröille virkkausharjoituksillekin voi löytyä käyttöä, simerkiksi ranskalaisina tai makkaranpaloina kuvitteellisessa annoksessa (ks. keskimmäinen kuva).




Mielenkiintoiset noi Pattern Magic -kirjat. Mistä olet löytänyt? Tiedän, että Amazon myy niitä edullisesti, mutta ois kiva ihan kirjakaupasta hakea. Amazonin ansiosta tiedän myös, että on tulossa uusi Pattern Magic stretchy fabrics kirjakin.
Olen ostanut ne Barcelonasta enkä tiedä myydäänkö niitä Suomessa. Ehkä parhaat paikat, mitä mulle tulee mieleen, mistä kysyä, niin Helsingin Akateeminen ja Lönnrotinkadun Euro Publications. Jossain vaiheessa toi jälkimmäinen oli ainoa mistä löytyi yhtään mitään. Itse arvostan selailumahdollisuutta, joten jos joku paikka ottaa myyntiin ton Pattern Magic stretchy fabricsin, niin mielelläni kävisin hipelöimässä.
Sain kerran sattumalta käsiini pari afrikkalaisille naisille suunnattua muotilehteä. Vaikkei niissä varsinaisia ohjeita ollut, idealähteeksi olivat oivallisia. En tiedä, myydäänkö vastaavia missään Suomessa, mutta kannattaa pitää silmät auki maailmalla liikkuessa.
Jos toivoa saa, niin jonkilainen ratamekkokin olisi kiva. Vähän sellainen, että “ompele illassa ennen matkaa”.
Ulla -muakin on viime aikoina kiinnostanu afrikkalaiset asut. Sain yhden kaveriltani muokattavaksi, mutten ole vielä oikein keksinyt millaisen vaatteen siitä tekisin -paras olis joku “runsaus kohtaa minimalismin”, mikä on aina haaste sinänsä. Mut noi muotilehdet vois olla aika kiinnostavia, eiköhän jostain Hämeentien putiikeista löydy, täytyy käydä tiedustelulla.
Gamma- Tarkoititko rantamekkoa? Olen ajatellut kevääksi/kesäksi jotain iisiä mekkosta. Mulla olis kaapissa yks ohut silkki ja yks kevyt puuvilla odottamaasa. Kunhan aurinko alkaa hiukan lämpimämmin paistaa…
Heh heh, tarkoitin todellakin ranta-mekkoa. Minullakin on sellainen kevyt kangas jemmassa ja ajattelin surautta siitä jotain uikkarin päälle sujautettavaa. Ideat ovat vaan vähissä.
Gamma- mulle tuli nopeesti mieleen, että tsekkasitko jo tän shifonkimekon
( http://blogit.iltasanomat.fi/kassakerho/2011/05/13/kesaasu-kasilaukussa/ )? Tästä t-paidastakin ( http://blogit.iltasanomat.fi/kassakerho/2011/12/15/silkkinen-t-paita/ ) voi jalostaa pidemmän. Nää siis ensihätään, on ainakin nopeita.
Hei!
Onko kenelläkään hyviä ideoita, mitä voi tehdä silkkinauhan pätkillä, joita on vaatteiden olkapäissä helpottamassa vaatten pysymistä ripustimessa? Olen leikannut ne irti vaatteista ja niitä on jo kymmeniä? Mitä niistä voisi tehdä?
Siru: mä olen käyttänyt niitä korttiaskarteluissa ja tehnyt niistä rusetteja joita liimannut lahjapakettien päälle. Niitä voi käyttää monenmoiseen askarteluun, jos et itse tarvitse, laita ihmeessä kiertoon. Miten olis jos tekisit omaperäisiä kirjanmerkkejä, joissa on silkkinauhahapsut. Kiva antaa lahjaksi, vaikka kirjan kera. Jos on lähipiirissä barbie-ikäisiä, niin nauhat sopivat leikkeihin; ovat hyviä hiusrusetteihin tai vöiksi. Mielikuvitus vaan laukkaamaan!